hieman yksinäinen

_raine_on_yksin_taas_

ennen kuin kerron mitä minulle on käynyt, kerron hieman millainen olen, jotta ymmärtäisitte hieman miltä minusta tuntuu:ikäni on 19, olen ujo, aina ollut yksinäinen ja vailla kavereita, en polta enkä myöskään juo, pidän itseäni hieman rumana, kärsin masennuksesta...

no näin kävi minulle tänä kesänä: ensinmäinen tyttöystäväni jätti minut 2 vuoden seurustelun jälkeen, en pettänyt häntä, en koskaan nostanut kättäni häntä vastaan, pyrin olemaan hyvä mies ja tekemään hänet onnelliseksi piristämällä häntä ja olemalla tukena aina kun oli suru puserossa, tein yllätysksiä hänelle (ostin ruusuja, annoin hierontaa, ostin hänelle lahjoja aina silloin tällöin), vietin aikaa hänen kanssaan joka päivä kun hän pääsi koulusta (samassa koulussa kuin minä), asia mitä kadun nyt eron jälkeen on se että en kertonut itsestäni totuutta, en kertonut sisaruksistani, vanhemmistani kuin valheita, enkä myöskään menneisyydestäni; ketä kiinnostaa kuulla että olen 2:n täyspäiväisen juopon kasvattama, koulukiusattu ala-asteelta ammattikoulun loppuun asti, syrjitty siellä missä sitten satun olemaan(liian surullista ja tuskallista kerrottavaa)...

naiset varmaan nyt ajattelevat, että "ansaitsit sen miten kävi, kärsi nahoissasi" tiedän että valehtelu on vain pahasta, ja mikään ei oikeuta siihen, tiedän että aiheutin tämän itselleni

halusin korvata nuo valheet ja olla vihdoin ja viimein avoin itseni suhteen, mutta häntä ei kiinnostanut enää kuunnella minua, hän otti toisen heti meidän eron jälkeen ja ei halua enää koskaan nähdä minua...ensirakkaus meni siinä, nyt kun ei ole enää ketä rakastaa, tunnen oloni tarpeettomaksi, tyhjäksi, kuolleeksi..

hän antoi minulle iloa, onnellista aikaa, rakkautta, elämään sen värit, joista ennen en ole saanut ennen nauttia...

ja nyt olen TAAS yksin ja tulen luultavasti olemaan hyvin pitkään..

miten tästä voi enää toipua? aikaa ei kannata sanoa koska kärsin tästä loppuelämäni..

onko olemassa enää toivoa että voisi vielä saada mahdollisuuden rakastua? tällä kertaa avoimena itseni, sisarusten, vanhempien ja menneeni suhteen?

7

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ........

      tosi kauhea tilanne sinulla. en tiedä miten tyttöystäväsi on päästänyt sinut menemään. kuulostat järkevältä 19-vuotiaalta, toisin ku monet muut ikäisesi. jättikö tyttöystäväsi sinut todella sen takia että olet peitellyt rankkaa elämääsi? se ei tunnu oikein reilulta.. tulee tunne että hän on elänyt oikein ruusuisen lapsuuden/nuoruuden. sääli, luulen että se kostautuu tuollaiselle joka ei ymmärrä todellista elämää

      Itse en myöskään ole kokenut mitenkään ihanteellista lapsuutta/nuoruutta ja olen valehdellut tai pimittänyt tietoa elämästäni. Luulen että tyttöystäväsi ei ole tarpeeksi vahva tukemaan sinua ja on muutenkin aika tunne köyhä kun ei ymmärrä tilannettasi..

      Voimia kovasti jatkoon, varmasti saat vielä haluamasi elämältä kun katselet ympärillesi. pää pystyyn vain niin saat tasoistasi seuraa :)

      • rainemj88

        hän vain sanoi että ei pysty elämään kanssani kun en kertonut totuutta itsestäni, vaikka yritin kovasti kertoa sitä hänelle, en vain uskaltanut...ja mikä pahinta, hän jätti minut tekstiviestillä joka minulla on yhä tallessa...

        kuten jo aikaisemmin sanoin, että hän oli minulle kaikki kaikessa, vihdoin luulin löytäväni itselleni sen joka rakastaa minua, eikä hylkää niinkuin muut ovat tehneet..

        tiedän että suhteet eiät tule kestämään, vaikka yritin todellakin parhaani että suhteemme tulisi kestämään todella pitkään..

        lopetin koulunkin kesken tämän takia, hän oli ainoa asia minkä takia jaksoin käydä koulua kiusaamisesta ja töiden sabotoinnista huolimatta, nyt kun ei ole enää syytä kestää moista niin miksi jäädä kokemäelle enää? muutin petäjävedelle uuden alun toivossa...

        ainoa asia mitä todella toivon että löydän itselleni ihmisen joka ymmärtäisi minua...

        kiitos sanoistasi, mutta olen tuon toivon kadottanut jo vuosia sitten

      • -mummo-
        rainemj88 kirjoitti:

        Jokainen meistä haluaa sellaisen ihmisen, joka rakastaa meitä sellaisena kuin me olemme. Eikä kenelläkään meillä ole taetta siitä, jääkö vai jättääkö ihmiset meidät. Meidän pitää vain muistaa nauttia siitä hetkestä ja sen jälkeen muistella hyvällä, kun saimme kokea tällaisia asioita. Kyllä kaikesta selviää, olethan tainnut jo selvitä jotenkin melko äärimmäisistä olosuhteista lapsuudessa ja nuoruudessa.

        Sinun onnesi ei tule muista ihmisistä, vaan se löytyy sinun itsesi sisältä. Sinun omasta rakkaudestasi itseäsi kohtaan. Siitä, että uskallat olla oma itsesi ja uskoa, että ansaitset rakkautta ja myös oikeuden rakastaa. Olet tärkeä ja merkityksellinen samasta syystä kuin me muutkin, koska olet olemassa. Kukaan toinen ei saa luoda sinulle merkitystä, koska silloin annat luvan myös toiselle viedä sen merkityksen.

      • vesipeto
        -mummo- kirjoitti:

        saanhan siteerata sinua jatkossa:
        "Kukaan toinen ei saa luoda sinulle merkitystä, koska silloin annat luvan myös toiselle viedä sen merkityksen."

        Aivan loistavasti oivallettu.

      • kun-
        rainemj88 kirjoitti:

        hän vain sanoi että ei pysty elämään kanssani kun en kertonut totuutta itsestäni, vaikka yritin kovasti kertoa sitä hänelle, en vain uskaltanut...ja mikä pahinta, hän jätti minut tekstiviestillä joka minulla on yhä tallessa...

        kuten jo aikaisemmin sanoin, että hän oli minulle kaikki kaikessa, vihdoin luulin löytäväni itselleni sen joka rakastaa minua, eikä hylkää niinkuin muut ovat tehneet..

        tiedän että suhteet eiät tule kestämään, vaikka yritin todellakin parhaani että suhteemme tulisi kestämään todella pitkään..

        lopetin koulunkin kesken tämän takia, hän oli ainoa asia minkä takia jaksoin käydä koulua kiusaamisesta ja töiden sabotoinnista huolimatta, nyt kun ei ole enää syytä kestää moista niin miksi jäädä kokemäelle enää? muutin petäjävedelle uuden alun toivossa...

        ainoa asia mitä todella toivon että löydän itselleni ihmisen joka ymmärtäisi minua...

        kiitos sanoistasi, mutta olen tuon toivon kadottanut jo vuosia sitten

        kertoo täällä yksityiselämästään. Se tulee koko maailman tietoon. Toivottavasti nimesi on joku keksitty nimi, eikä oikea nimesi. Muussa tapauksessa kannattaa pyytää ylläpitoa poistamaan koko ketju, ellet sitten halua tällaisia tietoja itsestäsi koko maailman tietoon.

      • rainemj88
        kun- kirjoitti:

        ...jo esillä IRC:ssä, enkä välitä vaikka kaikki saisivat tietää tästä, tämä olisi vain loistava esimerkki mitä suhteesta voi tulla kun ei ole täysin rehellinen itsensä suhteen...kaduttaa ja suruttaa vain että en ollut rehellinen itsestäni

    • nainen 45-v

      Olen hyvin pahoillani surullisesta nuoruudestasi, mutta usko minua: sinun tyttöystäväsikin oli vielä hyvin nuori ja kypsymätön. Luultavasti paljon kypsymättömämpi kuin sinä, koska sinä olet joutunut miettimään asioita paljon syvällisemmin ikävien kokemustesi vuoksi. Kurjaa, että hän halusi erota sinusta mutta ero olisi voinut tulla myös aivan muista syistä joskus (ja saattoihan tuo olla hänelle vai tekosyykin). Hyvin harva ensirakkaussuhde jatkuu koko loppuelämää. Ja voin vakuuttaa sinulle, että sinä tulet vielä rakastumaan uudestaan, ehkä useammankin kerran ja aivan varmasti myös sinua tullaan rakastamaan. Tuo miten kerroit kohdelleesi tyttöystävääsi, oli niin kaunista luettavaa. Ansaitset ehdottomasti tytön/naisen, joka on sinun arvoisesi ja tulet varmasti sellaisen joskus löytämään. Sillä välin koita parannella itsetuntoasi ja löytää elämääsi jotain mukavia juttuja, harrastusten parista tai työpaikalta voit löytää uusia ystäviä. Kohtele muita ihmisiä rohkeasti ja ystävällisesti, koita voittaa ujoutesi, niin sinusta varmasti pidetään. Onnea elämääsi :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe