Tippunut korkealta ja

Kovaa maahan

Olen 33-vuotias nainen. Ihastuin todella syvästi erääseen mieheen kesäkuussa. Juttelimme kaikista asioista todella syvällisesti ja avoimesti ja olin aivan 100% varma, että siinä on minun mieheni. Lopuksi paljastuikin, että mies oli vain todella hyvä puhumaan ja näin markkinoi minulle itseään! Tästä lähtien tyydyn tuppisuullisiin ja varauksellisesti naisiin suhtautuviin miehiin, koska heillä näyttäisi kokemusteni perusteella olevan selkärankaa hyvin puhuvia miehiä enemmän. Mies kertoi olevan yksinhuoltaja ja kaikkea muuta, mutta nyt paljastui että hän pelaa tällaista peliä samaan aikaan monen muunkin naisen kanssa eli mielessä taisi olla pimpsan saannin maksimointi ja naisten tunteilla leikkiminen. Ilmeisesti mies ei ole saanut edellisessä liitossa pitkään aikaan. Onneksi en kerinnyt menemään hänen kanssaan vielä sänkyyn saakka!

7

1248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      noin vanha akka, ja nyt vasta tajuaa sen minkä jo äitis olisi pitänyt teininä sulle opettaa: pahimpia kusettajia ja pelaajia on just ne kauniimmin puhuvat. Kaikki fiksut naisethan tuon nyt tietää.

      Voi hyvää päivää. No, elämä opettaa.

      • ap-kirjoittaja

        Ei hän pelkästään kauniimmin puhunut, vaan meillä tuntui ajatukset ja kemiatkin kulkevan samalla tavalla, kun hän puhui esimerkiksi menneisyydestään mitä kaikkea hän on joutunut kokemaan. Hän tuntui ymmärtävän myös minun näkökantojani menneisyydestäni, nykyisyydestäni ja tulevaisuudestani sekä ajattelumaailmaani, mutta kaikki taisi olla vain silmän lumetta.

      • Nimetön
        ap-kirjoittaja kirjoitti:

        sitähän minäkin. Ikävä kyllä se on ihan vanha juttu; pahimpia pelimiehiä ovat just noi jotka saavat puheillaan ja käytöksellään naiselle sellaisen "vautsi se ymmärtää minua ja ajatuksiani!" -tunteen päälle. Juuri se sellainen sielujen yhteys ja läpä läpä lää...Menet siihen juttuun ihan täysillä mukaan ja joudut huomaanaan että kuseen meni koko juttu. Ikävä juttu, mutta tuo on niin klassista. Kyllä ne luotettavimmat miehet ovat niitä hieman tuppisuisia mörököllejä, niin ärsyttävää kuin se onkin...

      • Hiljaisissa vesissä...
        Nimetön kirjoitti:

        Älkää nyt naiset kaikkea uskoko mitä täällä kirjoitetaan. Ainakin oma avokkini oli hiljainen ja rauhallinen, sellainen sivusta naureskelija ja samalla pahimman laatuinen pukki. Naisia vuosien varrella päälle sata. Edes kaikki hänen ystävänsä eivät tajunneet mitä hemmo hommasi.

      • sitten yleistät ?
        Hiljaisissa vesissä... kirjoitti:

        Älkää nyt naiset kaikkea uskoko mitä täällä kirjoitetaan. Ainakin oma avokkini oli hiljainen ja rauhallinen, sellainen sivusta naureskelija ja samalla pahimman laatuinen pukki. Naisia vuosien varrella päälle sata. Edes kaikki hänen ystävänsä eivät tajunneet mitä hemmo hommasi.

        Olen hiljainen ja rauhallinen, mutta siitä huolimatta ostan irtonumerot vain kioskilta.

    • niin että

      nämä luonnevikaiset ja alkoholi- ym. ongelmaiset miehet osaavat alkuun olla NIIN mukavia ja ihania, että heihin ihastuu väkisinkin. Ovat taitavia saamaan naisen pauloihinsa sanoin tai teoin. Pikku hiljaa pinnan alta alkaa kuitenkin paljastua se todellinen häiriintynyt mies, joka aluksi kiisti olevansa mikään pommi. Mitä nopeammin nämä ikävät puolet ihmisestä paljastuu, sen parempi naiselle. Pääseepähän vähemmällä, kun ottaa heti jalat alleen.

    • Löytyykin

      Naisia moneen junaan. Huh huh teitä! T:Puhuva mies. ps. Taidankin olla sit seuraavan kerran tuppisuu, ni katotaan onko taas asiat huonosti naisilla..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe