Mistä tietää, haluaako todella

"Mistä sen sitten tietää että tämä oli nyt tässä ja ettei kaduttaisi?"

Elämässä mikään ei ole varmaa, ja katumuksen tunteiden kanssa on vain elettävä.

Eroaminen on oikea ratkaisu, jos kumppani kohtelee sinua kaltoin. Eroaminen on oikea ratkaisu, jos teillä on ylitsepääsemättömiä ongelmia, joita on onnistumatta yritetty selvittää. Eroaminen on oikea ratkaisu, jos lapsilla on paha olla.

Mielestäni hyvä suhde ei ole sellainen, joka jatkuu vain, koska eroaminen pelottaa.

Ihmisellä on tällaisissa tilanteissa (lapset) toisinaan tapana katua myös oikeita ratkaisuja. Kun eroaa ja on ollut erossa vaikkapa vuoden, muistaa menneen suhteen helposti nostalgian kultaamana eli suhteen todellisuus unohtuu ja harhaanjohtavat lämpimät muistot valtaavat mielen.

Joskus ei ole selvästi oikeita tai vääriä ratkaisuja. Silloin pitää puntaroida asioita eri kanteilta, omalta kantilta, perheen kantilta, lasten kantilta, ja sen puntaroinnin perusteella tehdä ratkaisu.

Ensimmäisenä listalla on kuitenkin pitkä ja syvällinen keskustelu kumppanin kanssa.

Pitäisi keskustella kumppanin kanssa että mikä mättää. Jos tämä ei ole mahdollista kaksin, on siihen saatavissa ammattiapua. Jos taas toista ei kiinnosta suhteen ongelmat yhtään, mene itse avioliittoneuvolaan pikimmiten. Saat selvitystä tunteillesi. Voit käydä siellä myös ilman että toisen siitä tarvitsee tietää. Joten et ainakaan menetä mitään.
Itse mietin eroa varmaan kymmenisen vuotta. Se alkoi siitä että kyllästyin mieheni käytökseen minua kohtaan. Henkinen väkivalta kasvoi vuosi vuodelta. Yritin virittää keskustelua kotona, mutta siitä ei tullut mitään. Koitin rakastaa kaikesta huolimatta, mutta sitten tuska siitä etten saanut läheisyyttä, kasvoi liian suureksi.
Väkisinkin mieleen hiipi ajatus...olisiko jossain joku joka rakastaisi minua.
Leikin ajatuksella ettei tarvitsisi enää pelätä kotonaan kummallisista asioista alkavia riitoja.
Puntaroin ja pelkäsin, siksi tähän varmaan menikin niin monta vuotta. Lapset kasvoivat siinä sivussa.
Meillä tosin lapsetkin olivat jo täysin kyllästyneitä riitoihin ja kun ero lopulta tuli, he olivat helpottuneita.
Silti syyllisyys oli jonkinaikaa siitä että teinkö oikein vai olisiko pitänyt viel tehdä jotain liiton hyväksi. No se on onneksi mennyt jo ohi.
Mieti hyvät ja huonot puolet ja se mikä on sinulle tärkeää. Jaksat kasvattaa lapsesi paremmin jos olet itse onnellisempi. Katumus tulee joka tapauksessa ja se pitää hyväksyä, pitää tavallaan surra pois se eletty elämä. Mutta ei se silti tarkoita että tehty päätös on väärä.
Jos puolisosi on halukas tekemään jotain suhteenne hyväksi, anna hänelle mahdollisuus ja koittakaa saada toimimaan. Niin ainakaan ei se sitten kaduta ettei yrittänyt.