Pekanpään kummitukset

vähintään kaksi enintään 5

Rousunvaaran alapuolella rannalla Ahmanniemessä on useampi henkilö nähnyt koria kantavan vanhan mummon kävelevän rantapolkua.
Pekanpään koululla on sitten valkea naishahmo nähty useita kertoja.
Läpinäkyvä ohkasessa sotilasasussa kävelevä mies joka katoaa, ainakin kaksi taksimiestä nähnyt tämän Luomajoelle menevän tien lähistöllä kulkemassa Pohjoiseen päin.
Eräs naisvainaa kummitteli etsien tekohampaitaan, kummittelu loppui kun tekohampaat vietiin hautaan.

Niin että taitaa joka kylässä olla omat kummituksensa.

13

2498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kulttuuriperintöä

      Kummitukset ja muut yliluonnolliset ilmiöt ovat osa meidän kulttuuriperintöä.
      On mukavaa ettei meidän tylsä tekinistieteellinen maailmankatsomus ole pilannut uskoa yliluonnolliseen, koska kyllä nämä ilmiöt ovat olemassa.
      Uskon että ovat, aivan varmasti ovat olemassa.
      Ja jos useampi ihminen näkee saman näyn yhtä aikaa, niin onhan se aivan varma että se mitä useammat silmät näki, oli aivan oikeesti siinä sillä hetkellä.

    • näkyy keskellä päivää

      Ahmanniemen mummo on siitä erikoinen kummitus että se ilmestyy keskellä päivää ja häipyy sitten katsojien silmien edessä kuin tuhka tuuleen.
      Tavallisimminhan kummitukset näyttäytyvät iltaisin ja öisin, mistähän johtunee?

      • siitä että

        sinulla on ollut liian rankka putki kesälomalla. Kunhan nyt koitat selvitä maanantaiksi töihin.


      • oikea kummitus
        siitä että kirjoitti:

        sinulla on ollut liian rankka putki kesälomalla. Kunhan nyt koitat selvitä maanantaiksi töihin.

        Aivan oikea kummitus on kyseessä,ei mikään viinahöyryjen aiheuttama harha.


      • laita
        oikea kummitus kirjoitti:

        Aivan oikea kummitus on kyseessä,ei mikään viinahöyryjen aiheuttama harha.

        todisteita,kuvia tai jotain?


      • taitaa......
        laita kirjoitti:

        todisteita,kuvia tai jotain?

        pelätä pimeää kun aivan päivisin liikkuu.


      • torkkuja
        taitaa...... kirjoitti:

        pelätä pimeää kun aivan päivisin liikkuu.

        Jospa se on iltauninen tuo kummitus-mummeli.


    • Pohjolan Sanomissa tänään?

      Vai oliko se joku muu, joka mummoili etusivulla?

      • toistaiseksi ilmielävä

        Kummittelee jo aivan tarpeeksi elävänäki.


    • jatkuvasti kummittelee

      Melkein jokaisessa vanhassa koulussa vaikuttaa kummittelevan.
      Nehän on oikein haamujen pesiä, mistähän johtunee?

    • spöööökk

      voi nuita ylitorniolaisia riepuja, eikö ne ymmärrä että se oli joku ohikulkija, raukat näkevät niin harvoin oikeita ihmisiä että luulevat kaikkia ohikulkijoita kummitukseksi...hauskaahan se täällä on sepittää kaikenmaailman juttuja, sekös saa aikaan ihmisissä liikehdintää. Kivaa ajankulua lukea nuita idiootti juttuja.Keksikääpäs viellä jotain kummtustarinoita ja mielellään kuvien kanssa.

    • oikeasti

      AINOA HENKI JONKA OLEN ELÄMÄSSÄNI KUULLUT JA TUNTENUT ON PIERU MUTTA SITÄKÄÄN EN OLE EDE PÄÄSSYT NÄKEMÄÄN

      • vähän eri asia

        Ei tuo piereminen ole henkimaailman asioita, pieru on kaasua, joka syntyy elimistön polttaessa ruokaa.
        Syntyy siitä tietenkin myös paskaa, mikä ei myöskään ole henkimaailmaan kuuluvaa, ja paskan varmaan sinäkin olet omin silmin päässyt näkemään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4782
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3483
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2410
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1299
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1192
    8. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      22
      1154
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    10. 165
      1069
    Aihe