yhteisen tulevaisuuden suunnittelu

Minusta tuo teidän asioiden etenemisjärjestys on outo.
Sanoisin, että ensin tutustutaan, sitten seurustellaan. Sitten puhutaan tulevaisuudesta. Jos yhteistä tulevaisuutta ei tunnu olevan, niin lienee parasta erota. Jos taas toiveet ja suunnitelmat tulevaisuude suhteen tuntuvat olevan yhteneväiset, niin jatketaan. Ja jos päätetään yrittää elää yhdessä, niin se on se kihlautuminen. Tarkasti ottaen kihlaus on se, kun päätetään naimisiinmenosta.

Pointtini on siis se, että en lainkaan ymmärrä tätä yhteen muuttamista ja yhdessä asumista näin hataralla pohjalla kuin aloittajalla (ja monella muullakin) tuntuu olevan. Suosittelen seurustelemaan pitempään ja muuttamaan yhteen vasta sitten, kun molemmilla on yhtenevät aatokset tulevasta.

Perusteena ei ole se, että en hyväksyisi avoliittoa tai seksiä ennen aviota. Vaan se, että monelta murheelta ja koukerolta vältyttäisiin, kun muutettaisiin yhteen vasta sitten kun on kunnolla tutustuttu ja todella yhdessä päätetty elää yhdessä.

Siis miksi sellainen kiire yhteen? Arki astuu hyvin äkkiä suhteeseen, kun asutaan yhdessä. Ihanuus ei välttämättä lisäänny, mutta arkiset tilanteet ja ristiriidat takuuvarmasti.

Tulevaisuudesta puhutaan ennen yhteenmuuttoa. Joskin minun mielestäni yhteen ei kannata muuttaa puolen vuoden tuntemisen jälkeen. Eikä ainakaan toiselle paikkakunnalle toisen vuoksi ennen kuin asiat on puhuttu suhtkoht selviksi!

Kissa pöydälle. Eli emäntä saa luvan ruveta puhumaan, tai sitten sinä keräät kassisi. Minä en ainakaan jäisi kökkimään varalla kaukana kavereistani josko vaikka mahdollisesti ehkä saattaisi se toinen haluta olla kanssani vielä ensi vuonna.

kihlaus on lupaus avioliitosta. Tyttö-/poikaystävää ei pyydetä kihloihin vaan häntä kositaan; kysytään haluaako hän mennä naimisiin kanssasi. Jos hän vastaa myöntävästi, silloin ollaan kihloissa. Kihlauksen merkiksi voi hankkia sormukset, mutta se ei ole välttämätöntä.

Kuten edellä jo kirjoitettiin, minustakin on ihmeellistä, että olette ensin muuttaneet yhteen ja sitten vasta alkaneet miettiä tulevaisuutta. Jos tuo 79 on syntymävuotesi niin et ole enää ihan kakara ja ymmärrän, että haluaisit jo sitoutua. Toista ei voi siihen kuitenkaan pakottaa. Jos teillä on hyvä olla yhdessä, niin jatkakaa kuten tähänkin saakka. Mutta alkakaa puhua asioista enemmän. Älä enää kysy haluaako kumppanisi kihloihin vaan keskustelkaa siitä haluatteko lapsia, kuinka monta, missä vaiheessa, miten ne kasvatetaan, mitä odotatte tulevaisuudelta, millaisia arvoja itse kullakin on jne. Jos tuntuu siltä, että tämän ihmisen kanssa haluan jakaa loppuelämäni, niin sitten on kosinnan aika - ja siis silloin kysytään puolisoksi, ei kihloihin.