vapaaehtoisesti:
Pikkutytöt maahanmuuttajamiesten uhreina yhä useammin
"Nuoret suomalaistytöt joutuvat yhä useammin aikuisten maahanmuuttajamiesten seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi.
Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen on tullut tietoa ongelmasta muun muassa sosiaaliviranomaisilta, sillä usein tytöt ovat huostaan otettuja tai muulla tavoin lastensuojelun asiakkaita.
Tukinaiseen on tullut viime aikoina nuorten tyttöjen ja heidän vanhempiensa lisäksi samansisältöisiä viestejä myös lastensuojelun ammattilaisilta.
Puheluiden mukaan alaikäiset tytöt ovat joutuneet maahanmuuttajien seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.
Samansuuntaista tietoa on tullut eri puolilta maata.
Ammattiauttajat ja poliisi muistuttavat että kyse on rikollisesta ja usein varsin järjestäytyneestä toiminnasta.
Ammattilaisetkaan eivät tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun 13-vuotiaalla tytöllä on seksisuhteita aikuisten maahanmuuttajamiesten kanssa.
Aina ei oivalleta, että kyse on rangaistavasta hyväksikäytöstä.
"Ehkä suurin syy on juuri se, että tytöt ovat mukana vapaaehtoisesti. Mutta kun otetaan huomioon, että he saattavat olla 12–15-vuotiaita, joka tapauksessa kyse on seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja aikuisten tehtävä on suojella näitä nuoria", sanoo Raiskauskriisikeskus Tukinaisen toiminnanjohtaja Kristiina Valkama.
Helsingissä miehet tapaavat tyttöjä esimerkiksi metroasemilla, ja toiminta vaikuttaa jo järjestäytyneeltä.
Valkaman mukaan miehet kyllä tuntevat Suomen lain, mutta kun kukaan ei puolusta tytön oikeuksia, toimintaa pidetään luvallisena."
Poliisin tietoon tällaisten miesrinkien toiminta ei yleensä tule.
"Meidän jutut enemmän keskittyy tällaisiin yhden illan tapauksiin, eli lasta on käytetty seksuaalisesti hyväkseen esim. jossain julkisella paikalla, kun hän on ollut viikonloppua viettämässä", sanoo rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisista.
"Niitä meillä ikävä kyllä riittää. Tänäkin keväänä on tullut toistakymmentä ilmoitusta."
NELONEN
http://www.nelonen.fi/uutiset/arkisto_uutinen.asp?d=1101979508395&cat=1
Pikkutytöt maahanmuuttajamiesten
7
647
Vastaukset
- on aika
järkyttävää ja hyvin pelottavaa.
Riittää kyllä niitä oman maan hyväksikäyttäjiä ja nyt vielä tulee muualtakin tällaisia. - selvennystä kiitos.
Jos tytöt ovat jo huostaanotettuja, niin eivätkö he ole silloin jo erityisasiantuntijoiden hoivissa eivätkä hortoilemassa metroasemilla hyväksikäytettävinä??
- Ilmeisesti
nämä hyväksikäytetyt tytöt ovat hyväksikäytön jälkeen joutuneet/päässeet huostaanotetuiksi. Tai sitten ovat huostaanotettuja muista syistä, ja juuri niiden muiden syiden takia heistä on tullut helppoja uhreja näille aikuisille miehille.
Tai jotain...?
- Y.T.
täydellisestä ääliömäisyydestä ja kusipäisyydestä. Kuka tervejärkinen mies nyt edes viitsisi naida jotain 13-vuotiaita sosiaalitapauksia?
- ...
Mitähän alkuperäinen halusi sanoa tai mistä keskustella?
Tämä 2005 vuodelta oleva uutinen tuntuu yllättävän usein kelpaavaan copy & pastena vähän "tunteita herättämään" palstalla kuin palstalla. - kateellinen
kyrpää huoraan.
- lesti---
.........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614206Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653435Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541792Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251657Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971424Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132925Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235856en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115828Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17797