hei!
olen vielä aika uusi näissä karaokekuvioissa, ei ole puolta vuottakaan vielä täynnä. tähän mennessä on sujunut todella hyvin, enimmäkseen olen saanut positiivista palautetta, tietysti negatiivistakin on tullut, mutta se on ollut vähäistä ja täysin asiallista. eilen vedin karaokea uudessa paikassa, joka oli aivan mielettömän täynnä ihmisiä! voitte vaan siis kuvitella, millainen ryysis oli karaokelaulajien suhteen.. noh, täytyy myöntää, että siinä kiireessä, jossa pitää samanaikaisesti etsiä levy, puhua asiakkaille, säätää ääntä jne, hukkasin erään naisen lapun. hän tuli eritääin vihaisena n. parin tunnin päästä huutamaan, että tekee minusta valituksen ja että olen surkea juontaja, kun hän ei päässyt laulamaan ja monet menivät hänen ohi. pyysin asiallisesti anteeksi ja sanoin, että laitetaan sinut seuraavaksi, mutta nainen otti ja lähti ylpeästi pois. mulle jäi todella paha maku suuhun, sillä tämä on eka kerta, kun joku tulee haukkumaan päin naamaa. olenko nyt tosissaan tehnyt suuren virheen, vai mitä mieltä te olette? mites ylipäänsä vältätte ruuhkaisissa paikoissa sen, ettei kukaan mene jonon ohitse ja ette vahingossakaan hukkaa kenenkään lappua?
Tärkeä kysymys karaokejuontajille!
31
3534
Vastaukset
- JOu JOu
Mä olen tehnyt "hetken" verran kauemmin hommaa ja välillä mullekin sattuu kömmähdyksiä ja unohduksia. Voisin taata että jokaiselle meille niitä sattuu. En ottaisi tuosta nyt niin kovin paljon ressiä. Viimeksi unohdin jonkun lauluvuoron kun kävin ulkona savuilla ja joku toi sinne lappusen. no sujautin sen taskuun pois käsistä ja sinnehän se sitten unohtui. Eli näitä sattuu eikä se tee sinusta yhtään huononpaa ihmistä.
Tsemppiä vain ja seuraavalla kerralla kun menet sinne samaan mestaan ja törmäät siihen ylppikseen niin laita se laulamaan heti miten kun tuo lappunsa ja pahoittelet vielä edellis kertaa niin eiköhän se siitä rauhoitu.
Jos minä olen itse jotain säheltänyt niin yleensä aloitan asiakkaalle valittamalla että se oli ihan kokonaan mun oma moka. eli myönnän virheeni suoraan joka tuo monelta ihmiseltä jotain ihme respectii.. en ymmärrä..- 15 vuotta
Jou Jou.
Ensinnäkään nyt uuden tupakkalain myötä, ei karaokevetäjällä ole mahdollisuutta lähteä "sauhuille"
Ja jos halut on liian kovat, niin pitää hakea muita "hommia"
Kyllä sen viisi - kuusi tuntia pitää pystyä näyttämään esimerkkiä asiakkaille, eli pystyä olla sauhuttelamatta ja noudattaa nykylakia. MINÄKIN olen pystynyt...
SÄÄLITTÄVÄÄ on ollut katsoa karaokejuontajia, joille se sauhuttelu on ollut välttämätön paha ja juonnot siinä ohessa. Tottakai sauhuttelu on pitänyt toteuttaa sieltä omalta juontopaikalta, kuten olen huomannut sinunkin (JouJou) tekevän.
Sitten itse toiseen asiaan.
Aloitteleva karaokejuontaja joutuu väistämättä asiakkaiden "kokeilujen" kohteeksi. Ei saa ottaa itseensä vaan pitää kasvattaa auktoriteettia siten, että SINUT otetaan ohjelmansuorittajana ja isäntänä / emäntänä huomioon asiallisesti, eikä "pingpongpallona" jonka toiminnassa ei ole päätä eikä häntää.
En tarkoita tällä, että (sinä) olisit huono vaan tarkoitan, että näytä olevasi "ylitse" pussihousu- ja tuulipukuasiakkaiden tason, Ota heidät "valtaasi"
Hetkessä se ei käy, mutta ajan mittaan kylläkin ja jos ei homma ei ala toimimaan, olet ehkä väärällä alalla. - ?????
15 vuotta kirjoitti:
Jou Jou.
Ensinnäkään nyt uuden tupakkalain myötä, ei karaokevetäjällä ole mahdollisuutta lähteä "sauhuille"
Ja jos halut on liian kovat, niin pitää hakea muita "hommia"
Kyllä sen viisi - kuusi tuntia pitää pystyä näyttämään esimerkkiä asiakkaille, eli pystyä olla sauhuttelamatta ja noudattaa nykylakia. MINÄKIN olen pystynyt...
SÄÄLITTÄVÄÄ on ollut katsoa karaokejuontajia, joille se sauhuttelu on ollut välttämätön paha ja juonnot siinä ohessa. Tottakai sauhuttelu on pitänyt toteuttaa sieltä omalta juontopaikalta, kuten olen huomannut sinunkin (JouJou) tekevän.
Sitten itse toiseen asiaan.
Aloitteleva karaokejuontaja joutuu väistämättä asiakkaiden "kokeilujen" kohteeksi. Ei saa ottaa itseensä vaan pitää kasvattaa auktoriteettia siten, että SINUT otetaan ohjelmansuorittajana ja isäntänä / emäntänä huomioon asiallisesti, eikä "pingpongpallona" jonka toiminnassa ei ole päätä eikä häntää.
En tarkoita tällä, että (sinä) olisit huono vaan tarkoitan, että näytä olevasi "ylitse" pussihousu- ja tuulipukuasiakkaiden tason, Ota heidät "valtaasi"
Hetkessä se ei käy, mutta ajan mittaan kylläkin ja jos ei homma ei ala toimimaan, olet ehkä väärällä alalla.Mikä yli-ihminen se karaokejuontaja muka on. Polttaahan ne portsaritkin ja tarjoilijatkin. Kyllä me asiakkaat tykätään semmosista juontajista mitkä on aivan tavallisia ihmisiä eikä mitään ylijumalia.
- Juontaja / P-K
15 vuotta kirjoitti:
Jou Jou.
Ensinnäkään nyt uuden tupakkalain myötä, ei karaokevetäjällä ole mahdollisuutta lähteä "sauhuille"
Ja jos halut on liian kovat, niin pitää hakea muita "hommia"
Kyllä sen viisi - kuusi tuntia pitää pystyä näyttämään esimerkkiä asiakkaille, eli pystyä olla sauhuttelamatta ja noudattaa nykylakia. MINÄKIN olen pystynyt...
SÄÄLITTÄVÄÄ on ollut katsoa karaokejuontajia, joille se sauhuttelu on ollut välttämätön paha ja juonnot siinä ohessa. Tottakai sauhuttelu on pitänyt toteuttaa sieltä omalta juontopaikalta, kuten olen huomannut sinunkin (JouJou) tekevän.
Sitten itse toiseen asiaan.
Aloitteleva karaokejuontaja joutuu väistämättä asiakkaiden "kokeilujen" kohteeksi. Ei saa ottaa itseensä vaan pitää kasvattaa auktoriteettia siten, että SINUT otetaan ohjelmansuorittajana ja isäntänä / emäntänä huomioon asiallisesti, eikä "pingpongpallona" jonka toiminnassa ei ole päätä eikä häntää.
En tarkoita tällä, että (sinä) olisit huono vaan tarkoitan, että näytä olevasi "ylitse" pussihousu- ja tuulipukuasiakkaiden tason, Ota heidät "valtaasi"
Hetkessä se ei käy, mutta ajan mittaan kylläkin ja jos ei homma ei ala toimimaan, olet ehkä väärällä alalla.karaokevetäjän tupakallakäynnin? Kyllä mä käyn tupakalla edelleen, silloin kun tilanne niin sallii eli tarpeeksi pitkän biisin soidessa luikahdan tupakkapaikalle kun on säädöt kohdallaan ja seuraava levy odottamassa. Kukaan ei ole toistaiseksi valittanutkaan, tupakalla voi käydä kunhan se ei häiritse työtä.
- hoilaaja
15 vuotta kirjoitti:
Jou Jou.
Ensinnäkään nyt uuden tupakkalain myötä, ei karaokevetäjällä ole mahdollisuutta lähteä "sauhuille"
Ja jos halut on liian kovat, niin pitää hakea muita "hommia"
Kyllä sen viisi - kuusi tuntia pitää pystyä näyttämään esimerkkiä asiakkaille, eli pystyä olla sauhuttelamatta ja noudattaa nykylakia. MINÄKIN olen pystynyt...
SÄÄLITTÄVÄÄ on ollut katsoa karaokejuontajia, joille se sauhuttelu on ollut välttämätön paha ja juonnot siinä ohessa. Tottakai sauhuttelu on pitänyt toteuttaa sieltä omalta juontopaikalta, kuten olen huomannut sinunkin (JouJou) tekevän.
Sitten itse toiseen asiaan.
Aloitteleva karaokejuontaja joutuu väistämättä asiakkaiden "kokeilujen" kohteeksi. Ei saa ottaa itseensä vaan pitää kasvattaa auktoriteettia siten, että SINUT otetaan ohjelmansuorittajana ja isäntänä / emäntänä huomioon asiallisesti, eikä "pingpongpallona" jonka toiminnassa ei ole päätä eikä häntää.
En tarkoita tällä, että (sinä) olisit huono vaan tarkoitan, että näytä olevasi "ylitse" pussihousu- ja tuulipukuasiakkaiden tason, Ota heidät "valtaasi"
Hetkessä se ei käy, mutta ajan mittaan kylläkin ja jos ei homma ei ala toimimaan, olet ehkä väärällä alalla.ensinnäkin,kai sillä juontajallakin tauot on?mitä pussihousu ja tuulipuku kansaa?toivottavasti en joudu ikinä paikkaan jossa sinä olet juontajana,tarttis varmaan pistää iltavermeet päälle kuppilaan.jonkinverran karaokepaikkoja kolunneena en ole nähnyt vielä juontajan polttavan laitteidensa vieressä nyky tupakkalain aikaan.
- oikeus kieltää
Juontaja / P-K kirjoitti:
karaokevetäjän tupakallakäynnin? Kyllä mä käyn tupakalla edelleen, silloin kun tilanne niin sallii eli tarpeeksi pitkän biisin soidessa luikahdan tupakkapaikalle kun on säädöt kohdallaan ja seuraava levy odottamassa. Kukaan ei ole toistaiseksi valittanutkaan, tupakalla voi käydä kunhan se ei häiritse työtä.
Ravintolalla on siis oikeus kieltää työntekijöidensä tupakointi työaikana. Otetaan esimerkkinä vaikka S-ryhmän ravintolat. Siellä on kyseisen ketjun johto kieltänyt työntekijöiden tupakoinnin kokonaan työaikana.
Oli siten tauko tai ei mutta röökin poltto on kielletty. Henkilökunnalle ei ole edes rakennettu mitään röökikoppia tms. Ja työntekijät eivät saa käydä röökillä pihalla, ei niissä paikoissa missä asiakkaat käyvät eivätkä muuallakaan ravintolan alueella. Eikä ravintola alueen ulkopuolellakaan jos on työvaatteet päällä.
Eli ainoa vaihtoehto työaikana polttamiseen olisi se että vaihtaisi duunivaatteet pois päältä ja poistuisi tupakalle ravintola alueen ulkopuolelle mutta sekään vaihtoehto ei olisi luvallinen koska taukokin kuuluu työaikaan.
Että sellainen tapaus. - Vetäjä P-K
oikeus kieltää kirjoitti:

Että sellainen tapaus.Onneksi en liiemmin s-ryhmän kuppiloissa keikkaile... ;)
- JOu JOu
15 vuotta kirjoitti:
Jou Jou.
Ensinnäkään nyt uuden tupakkalain myötä, ei karaokevetäjällä ole mahdollisuutta lähteä "sauhuille"
Ja jos halut on liian kovat, niin pitää hakea muita "hommia"
Kyllä sen viisi - kuusi tuntia pitää pystyä näyttämään esimerkkiä asiakkaille, eli pystyä olla sauhuttelamatta ja noudattaa nykylakia. MINÄKIN olen pystynyt...
SÄÄLITTÄVÄÄ on ollut katsoa karaokejuontajia, joille se sauhuttelu on ollut välttämätön paha ja juonnot siinä ohessa. Tottakai sauhuttelu on pitänyt toteuttaa sieltä omalta juontopaikalta, kuten olen huomannut sinunkin (JouJou) tekevän.
Sitten itse toiseen asiaan.
Aloitteleva karaokejuontaja joutuu väistämättä asiakkaiden "kokeilujen" kohteeksi. Ei saa ottaa itseensä vaan pitää kasvattaa auktoriteettia siten, että SINUT otetaan ohjelmansuorittajana ja isäntänä / emäntänä huomioon asiallisesti, eikä "pingpongpallona" jonka toiminnassa ei ole päätä eikä häntää.
En tarkoita tällä, että (sinä) olisit huono vaan tarkoitan, että näytä olevasi "ylitse" pussihousu- ja tuulipukuasiakkaiden tason, Ota heidät "valtaasi"
Hetkessä se ei käy, mutta ajan mittaan kylläkin ja jos ei homma ei ala toimimaan, olet ehkä väärällä alalla...KooJii syöksyy tupakoimaan.. =D
Hmmz.. Siis kysymyksessä ei ollu nyt käydäkö keikan aikana savuilla vai ei vaan jokin ihan muu juttu.. juontaja ei välttämättä istu koko iltaa siinä laitteston takana. juontaja voi esim käydä vessassa, hakee juotavaa, käydä blokkaamassa, järjestelemässä listat ja laput siististi (jokainen asiakas kun tuppaa ottamaan avaamattoman listan ja sitten ne kaikki on siinä samassa rytäkässä auki eikä lappuja voi missään nimessä ottaa yhtä kerrallaan vaan iso pino ja levittää ne ympäri lattioita), neuvomassa asiakkaita.. tuossa tapauksessa olisin voinut hyvinkin olla menossa vessaan ja asiakas antaa siinä vessan ovella mulle lapun ja olisin sujauttanut sen taskuun ja kiireessä sen sinne unohtanut. Sama asia eri tilanne.
turhaan sitä moralisoimaan toisten tupakointia jos sitä ei ole kielletty =)
enpä oli sua nähny vielä kertaakaan mun keikalla, vai mitä kuomaseni.. =) - Löysäpipo
Vetäjä P-K kirjoitti:
Onneksi en liiemmin s-ryhmän kuppiloissa keikkaile... ;)
*huokaus* Niinpä niin, näin se on. Kun täällä pääkaupunkiseudulla on muutenkin täysin epäinhimillinen pula karaokejuontajista, niin näin ohjelmapalveluyrittäjän elämään tuo Restelin päätös tuo pikantin lisänsä. On todella vaikeaa selittää tupakoivalle juontajalle, että enää et saakaan käydä tupakalla missään keikkasi aikana. Itse en tupakoi enkä salli työntekijöideni polttavan työpisteessään, mutta tätä ON OIKEASTI vaikea saada kuulostamaan järkevältä. Suoraan sanoen punastuttaa ja muutama juontaja onkin ns. nauranut minut, ohjelmapalveluyritykseni ja ennen kaikkea Restelin pihalle. *huokaus*
- JukkaV
Löysäpipo kirjoitti:

Tupakansavuton ihminen on yleensä aina raikkaampi kuin tupakansavuinen. Silti ymmärrän tupakoivia ja heidän tarpeitansa, vaikka tupakoimattomuus estää varmasti muutamalta sairaudelta. Tupakka taitaa olla vielä enemmän addiktoiva kuin karaoke.
- Löysäpipo
JukkaV kirjoitti:

Hih, pakko ilahtuen todeta näistä omista kantiksista, että tupakointi on heillä vähentynyt mutta karaoke ei. Voi näitä asiakkaita, kullanmuruja
- JukkaV
Löysäpipo kirjoitti:
Hih, pakko ilahtuen todeta näistä omista kantiksista, että tupakointi on heillä vähentynyt mutta karaoke ei. Voi näitä asiakkaita, kullanmuruja
Onko niillä sitten lisääntynyt humalatila?
- Löysäpipo
JukkaV kirjoitti:
Onko niillä sitten lisääntynyt humalatila?
Heh, kännin määrä taitaa olla vaihteleva vakio :-)
- hoilaaja
JOu JOu kirjoitti:
..KooJii syöksyy tupakoimaan.. =D
Hmmz.. Siis kysymyksessä ei ollu nyt käydäkö keikan aikana savuilla vai ei vaan jokin ihan muu juttu.. juontaja ei välttämättä istu koko iltaa siinä laitteston takana. juontaja voi esim käydä vessassa, hakee juotavaa, käydä blokkaamassa, järjestelemässä listat ja laput siististi (jokainen asiakas kun tuppaa ottamaan avaamattoman listan ja sitten ne kaikki on siinä samassa rytäkässä auki eikä lappuja voi missään nimessä ottaa yhtä kerrallaan vaan iso pino ja levittää ne ympäri lattioita), neuvomassa asiakkaita.. tuossa tapauksessa olisin voinut hyvinkin olla menossa vessaan ja asiakas antaa siinä vessan ovella mulle lapun ja olisin sujauttanut sen taskuun ja kiireessä sen sinne unohtanut. Sama asia eri tilanne.
turhaan sitä moralisoimaan toisten tupakointia jos sitä ei ole kielletty =)
enpä oli sua nähny vielä kertaakaan mun keikalla, vai mitä kuomaseni.. =)mä käyn parvekkeella vetämässä ennen kuin lähden lähikuppilan karaokeen.kiva kun pääsee laulamaan....vetäjä kyllä polttaa kanssa...kiva heittää huulta hänen kanssaan..ykskään lauluvuoro ei ainakaan täällä turun asumalähiössä kärsi sen takia että juontaja polttaa..juo kahvia...valkkaa jopa jonkin pitemmän biisin että ehtii mennä tupakallekkin.kukaan ei kärsi. sitä paisi kai juontajalle kuuluisi ihan lailliset tauot niinkuin muillekkin työelämässä oleville.itse ajattelen juontajan hommasta tälleen:palkka ei ruhtinaallinen,yötyö,kaikenmoiset örvelöt jotka notkuu laululista handussa,mitä laulais?vetäjä on palvelualalla ja tunnetua on se: kaikkia ei voi miellyttää.tämmösiä ,JOuJOulle,mukavia asiakkaita,sopivasti taukoja ja mukavaa loppukesää t.hoilaaja
- JOu JOu
hoilaaja kirjoitti:
mä käyn parvekkeella vetämässä ennen kuin lähden lähikuppilan karaokeen.kiva kun pääsee laulamaan....vetäjä kyllä polttaa kanssa...kiva heittää huulta hänen kanssaan..ykskään lauluvuoro ei ainakaan täällä turun asumalähiössä kärsi sen takia että juontaja polttaa..juo kahvia...valkkaa jopa jonkin pitemmän biisin että ehtii mennä tupakallekkin.kukaan ei kärsi. sitä paisi kai juontajalle kuuluisi ihan lailliset tauot niinkuin muillekkin työelämässä oleville.itse ajattelen juontajan hommasta tälleen:palkka ei ruhtinaallinen,yötyö,kaikenmoiset örvelöt jotka notkuu laululista handussa,mitä laulais?vetäjä on palvelualalla ja tunnetua on se: kaikkia ei voi miellyttää.tämmösiä ,JOuJOulle,mukavia asiakkaita,sopivasti taukoja ja mukavaa loppukesää t.hoilaaja
Kivoja asiakkaita teistä suurin osa on vaikka joukkoonn mahtuu kyllä niitä tapauksiakin. onneksi kuitenkin valtaosa asiakkaista on hauskaa sakkia. Aurinkoiset loppukesät sinne Turkkuseen =)
- joontaja
oikeus kieltää kirjoitti:
Ravintolalla on siis oikeus kieltää työntekijöidensä tupakointi työaikana. Otetaan esimerkkinä vaikka S-ryhmän ravintolat. Siellä on kyseisen ketjun johto kieltänyt työntekijöiden tupakoinnin kokonaan työaikana.
Oli siten tauko tai ei mutta röökin poltto on kielletty. Henkilökunnalle ei ole edes rakennettu mitään röökikoppia tms. Ja työntekijät eivät saa käydä röökillä pihalla, ei niissä paikoissa missä asiakkaat käyvät eivätkä muuallakaan ravintolan alueella. Eikä ravintola alueen ulkopuolellakaan jos on työvaatteet päällä.
Eli ainoa vaihtoehto työaikana polttamiseen olisi se että vaihtaisi duunivaatteet pois päältä ja poistuisi tupakalle ravintola alueen ulkopuolelle mutta sekään vaihtoehto ei olisi luvallinen koska taukokin kuuluu työaikaan.
Että sellainen tapaus.Isse asiassa S ryhmän kuppiloissa hölökunta saa tupakoida, ei ulko-oven eikä takaoven välittömässä läheisyydessä, mutta ei tupakointia ole kielletty esim. tauoilla.
Mitä juontajaan tulee.. S ryhmän kuppiloissa mä käyn ainakin ulko-ovella, saapahan sanottua seuraavalle laulajalle et sun vuoro on seuraava..Asiakas palvelua tämäkin. Heh, miellyttävää päivän jatkoa kaikille!
- n -77
Mielestäni et ole tehnyt mitään virhettä, koska lapun hukkuminen oli vahinko !! Ja jos sinun kohtelias anteeksi pyyntösi ei "kelvannut" eikä myöskään tarjottu lauluvuoro soivan kappaleen jälkeen, niin se ei ole sinun "syysi".
Minusta ei taida olla neuvomaan sen ihmeemmin laulujärjestyksen pitämisessä, koska olen tehnyt hommia vasta pari kuukautta eli varmaankin lyhyemmän aikaa kuin sinä... Mutta itse olen ottanut sen tyylin, että pidän laululaput yhdessä kasassa. Kun minulle tuodaan uusi lappu, laitan sen omalle paikalleen pinkassa.
Pidän pinkassa myös jo laulaneen ihmisen lapun, vedän vain kappaleen nimen yli, että tiedän, että henkilö lauloi jo kappaleen. Tällä tavalla järjestys pysyy samana jos henkilö tuo uuden lapun --> jo laulettu kappale pinkasta pois ja tämä uusi lappu tilalle.
Kun tulee uusia laulajia, niin sekoittelen jo laulaneita uusia laulajia --> esim. pari uutta laulajaa, sitten pari jo laulanutta, jonka jälkeen taas pari uutta jne.
Pyrin olemaan reilu kaikkia kohtaan. Mielestäni ei ole reilua jo laulaneita kohtaan laittaa esim. 10 uutta laulajaa samaan väliin. Eikä myöskään se, että uudet laulajat pääsisivät laulamaan vasta kun laulukierros tulee loppuun.
Näin minulla mutta olisi mukava kuulla miten muilla :)
Entä laulajat, mitä mieltä olette, kuulostaako reilulta systeemiltä ?- raunio1
mun mielestä,ja toimiva.ite teen suunnilleen samalla lailla ja jos tosi paljon on laulajia kirjoitan listaa laulajista.jos sattuu vaikka liput lenteleen pitkin lattioita niin järjestyksen pystyy siitä tarkistamaan.ketjun aloittaneelle voin minäkin sanoa,että noin voi käydä kelle vaan.minä laitoin lauantaina erään asiakkaan lapun jo laulettujen pinoon ja hän odotteli turhaan vuoroaan.kun asiaa minulta tiedusteltiin huomasin virheeni ja kerroin siitä seuraavassa spiikissä ja laitoin herran laulamaan.sain anteeksi ja asiakas oli tyytyväinen.tsemppiä sulle äläkä masennu moisesta.sitten siitä tupakoinnista....restel on ketju joka holhoaa työntekijöitään ja kieltää tupakoinnin(osa noudattaa,osa ei).laki ei kiellä juontajia tupakoimasta,vaan ravintolat ovat savuttomia(pääasiassa).ja kyllä mekin saamme taukoja pitää,ja kuten tuossa joku sanoi, emme me saa olla muiden yläpuolella.jos juontaja asettuu asiakkaiden yläpuolelle niin työt loppuu aika hätäseen.että tämmöistä.....
- aikuinen nainen
ja kun vielä kirjoitat laulajien nimet vihkoon tai muulle erilliselle paperille laulujärjestyksessä, ei haittaa, vaikka lappuset kiireessä tai muussa häslingissä putoaisivat tai muuten sekoaisivat. Nimilista kiertää koko ajan, eli kun on laulanut, saa nimensä listan loppuun, samoin jos tulee uutena paikalle. Ja mikä estää kirjaamasta varatun biisin siihen nimen perään.
- n -77
aikuinen nainen kirjoitti:

Yritinkin tätä nimen kirjoittamista vihkoon (lappusysteemini lisäksi) ihan ensimmäisillä keikoillani mutta aluksi tuo säätäminen vei niin aikani, etten oikein ehtinyt päivittää nimiä vihkoon kun laulajia tuli lisää.
Mutta nyt osaa jo rentoutuakkin kappaleen aikana eli täytyypä yrittää tuota "vihko asiaa" uudestaan, eiköhän se nyt jo suju. Laululappu pinon levähtäessä siitä on suuri hyöty.
Mukavia karaokehetkiä niin juontajille kuin laulajillekkin :) - Löysäpipo
Juuri noin pitääkin toimia. Tosin sitten kun jono on yli 30 laulajan mittainen ja koko ajan tulee uusia niin eihän siinä ole hyvä mitenkään.
Mutta tulee mieleen yksi juttu, kun asiakas oli sitä mieltä, että olin hukannut hänen lappunsa. Keski-ikäinen tiukkasävyisesti puhunut hieno rouva kävi kiukkuamassa, että hänen lappunsa on tuotu aikoja sitten ja muut tässä laulavat jo ties kuinka monetta kertaa. Kukaan ei ole erehtymätön mutta hyvin harvoin oikeasti hukkaan lapun. Kysyin rouvalta, että millähän nimellä lappu mahtaa olla? Rouva vastasi, että nimellä XX. Kävin saman tien lappunivaskan kimppuun ja plarasin sen läpi. Ei ollut sillä nimellä lappua ja kerroin tämän rouvalle. Siitäkös rouva XX riemastui ja sanoi jäätävästi: Etkö sinä tiedä kuka MINÄ olen? Tämä ei jää tähän! Sinun urasi tässä ravintolassa loppuu tähän iltaan!! Ja lähti menemään jääpuikkovana perässä kolisten :-)
Tutkin uudestaan lappuhivakan, tutkin DJ-kopin, lattian edestä ja takaa, mutta lappua vaan ei ollut XX:n nimellä. En muuten tuntenut ko. rouvaa, varmaan oli joku VIP.
Kun keikka oli ohi ja laulajat ja muut asiakkaat kiitelty ja kumarreltu ja pokkuroitu, keräsin viimeiset listat ja kynä/lappu-laatikot. Ja kas! Mikäs se siellä lappulaatikon alla olikaan? Rouva XX:n laululappu! Pyysin muutamaa asiakasta todistamaan tilanteen jos XX minulle potkuja ryhtyy järkkäilemään ;-)
Jo tokkiinsa olisi juontajan pitänyt arvata, että baaritiskillä lappulaatikon alla on ilmoittautumislappu. Juontajahan on yli-ihminen, tai ainakin pitäisi olla.
- ***
ihmetelly, et minkä takia yleensä harrastetaan tuota lappujen kirjoittelua?
Olen käynyt erittäin suositussa karaokepaikassa, jossa saa varata yhden biisin kerrallaan ja varauksen saa tehdä, kun edellinen biisi on laulettu ja se varaus tehdään karaokejuontajalle, joka kirjaa sen sitä varten varatulle paperille.
Erittäin toimiva systeemi!- Valvontaa
Seuraavaksi karaoke isännät ja emännät alkavat hakea myös asiakkaiden juotavat. Seuraava askel taitaa olla asiakkaiden juottaminen. Kait se vetäjä ressu saa käydä vessassakin asiakkaiden puolesta. Tuskin asia koituu ongelmaksi jos vaikka kirjoittaisimme paperille mitä haluamme juoda tai onko pieni vai iso hätä. Minä kyllä jaksan kirjoittaa lapun enkä ole nyrjäyttänyt kättäni. Kirjoittaminen on kuitenkin pieni vaiva laulun ilosta.
- aikuinen nainen
Valvontaa kirjoitti:

No mutta, äläs nyt riehaannu. Kaikki vetäjät eivät halua lappuja, ei edes ole tarjolla.
- biittis
No itse törmänny juontajaan joka ei laita kuin korkeintaan joskus kiireiltana toiveet ylös, muuten ne takoo päähänsä. On muuten seurattu useemman kerran mut ei vain voi tajuta kuin se sen tekee! Ei lappuja ollenkaan, sä meet vain sen jannun luo ja heität toivees sille ja kyl ne hitto tulee sieltä vaikka joskus epäiltiinkin. No pari kertaa sil on kiirees ollu jäädä joku pois mut aina klaarannu nuokin tilanteet, ei onnistuis multa.
- JOu JOu
biittis kirjoitti:

Olisko ollu sellainen pitkä ja laiha kaveri jolla tumma lyhkäinen fleda ja vähän viiksen tynkää? Toi näes kuulostaa ihan Pepeltä ja mäkin olen ihmetellyt kuinka se sen tekee. ihme jannu =) positiivisessa mielessä. Tai ei varmaan Pepe oo ainaa mutta johonkin pariinkymmeneen laulajaan sillä riittää rahkeet muistaa noi hommat.
toisalta se on tehnyt niitä ihan samoja paikkoja jo tosi monta vuotta ja joten se muistaa jo selkäytimestä kaikki kantikset niin ei niin ei sillä oikeesti oo muistamista kuin vierailevissa tähdissä =) saavutus tuokin..
Ite ei pystyis millään. respectiiiii - Löysäpipo

Ite ei pystyis millään. respectiiiiiHeh, kovasti vaikuttaisi kyseessä olevan vanha kollega P. (jota en voi olla spiikkaamatta laulamaan Kummeleita líikaa katsottuani: jjjaa sitten vuorossa peräti Iso Pebe Musa-Cornerista)
Pepelle me muut saamme olla ikuisesti katkeria, kun silloin tällöin omille keikoille tulee "hänen" laulajiaan. Nämä liian hyvälle opetetut asiakkaat eivät voi käsittää, miten joku VOI vaatia lappuja tms. Että kyllä siellä ja siellä on sellainen mies joka osaa ulkoa kaikkien biisien koodit :-) - JOu JOu
Löysäpipo kirjoitti:
Heh, kovasti vaikuttaisi kyseessä olevan vanha kollega P. (jota en voi olla spiikkaamatta laulamaan Kummeleita líikaa katsottuani: jjjaa sitten vuorossa peräti Iso Pebe Musa-Cornerista)
Pepelle me muut saamme olla ikuisesti katkeria, kun silloin tällöin omille keikoille tulee "hänen" laulajiaan. Nämä liian hyvälle opetetut asiakkaat eivät voi käsittää, miten joku VOI vaatia lappuja tms. Että kyllä siellä ja siellä on sellainen mies joka osaa ulkoa kaikkien biisien koodit :-)Löysäpipo:
"Pepelle me muut saamme olla ikuisesti katkeria, kun silloin tällöin omille keikoille tulee "hänen" laulajiaan. Nämä liian hyvälle opetetut asiakkaat eivät voi käsittää, miten joku VOI vaatia lappuja tms."
hyvin hyvin totta! näitä on tullut vastaan ja varsinkin niissä paikoissa joissa olen käynyt pepeä tuuraamassa. sitten haukutaan ja huudellaan perään ja mökötetään kun pitäisi se lappu kirjoittaa.
sanoisinko että aikuisesta ihmisestä tulee täysin verrannollinen esikoululaisen kanssa vain sillä erotuksella että se esikoululainen ei ehkä vietä perjantai iltaa ravintoassa seitsemäntoista promillen humalassa =D
Itse en ota ketään ilman lappua laulamaan jo pelkästä periaatteesta. toisekseen en valitse asiakkaan puolesta kappaleita koska ne jää yleensä aina laulamatta kun se asiakas ei sitten osannutkaan sitä laulaa..
otteks oikeesti niin höpsöjä että luulette mun laittavan jonkun kotiviinin ta mombasan soimaan jos mä saan ihan ite valita. EN =D
Toki on olemassa joitakin poikkeuksia mutta hyvin hyvin vähän.
- karan ihmeelliseen maailmaan
heh, tuo vasta ensimakua siitä mitä kaikkea pääset kokemaan ja kuulemaan,
jos tuo asiakas nyt tuohtuu ja antaa tulla laidallisen, niin älä suotta anna sen iltaasi pilata, korjaat tilanteen kun seuraava kerran hänet näet:),
jonotus listaa pidän yllä laittamalla nimet paperille,, meinaan jos vaikka käy niin että laput lennähtää lattialle,
siinä on paha mennä arpomaan kenen vuoro oli ja milloin:)
onhan tuota joskus jäänyt itsekin odottamaan vuoroaan ja huomannut että osa laulaa jo kolmatta kierrosta,,
no siinä sitten olen itse ottanut turhat kierrokset, olishan sitä voinut heti käydä kyselee et onkohan omaa lappua jonossa olenkaan, silloinkin olin jättänyt lappuni väärään paikkaan, ja halusin ymmärtää asian vasta kun olin rauhoittunut,
joten hankala olen joskus itsekin , mutta nyt vetäjän roolissa olen alkanut ymmärtää juontajankin roolia,
joo tupakka maistuu myös jos vaan ehtii:).. Thlena älä taas jaksa provoo..
nauretaan ja lauletaan,, hyvä kun tulee lisää ja paljon juontajia, näin saadaan kara kulttuuri jatkumaan..Anu- rumpalipoika
hyvä ystävä, sinulla on työssäsi mennyt tosi hyvin, kun ei ole tullut tuon kummempia vastoinkäymisiä. täytyy muistaa , että olet tekemisissä ihmisten kanssa , joista useimmat ovat nauttineet alkoholia , eli viinaa ,joka saattaa muuttaa eri persoonia eri tavalla. normitapauksissa , jotka ovat hallittavissa riittää oman mokan myöntäminen hyvinkin .jos yltyy häirikkötasolle ,on olemassa ovi , jonka takana toinen paikka jossa voi jatkaa uutta laulu-uraa paremmalla käytöksellä.tsemppiä pettyneelle.
- thlena
Minä en ole tähän ketjuun kirjoittanut yhtään lausetta. Olen lähes koko kesän harrastanut erittäin mieleistä harrastustani, karaokea välillä, jos hollille sattuu ja fiilis ok. Täällä en ole viitsinyt roikkua. Joten jos joku kirjoittaa jotain joka ei miellytä, kyseessä en ole minä, muuta kuin tämän rekisteröidyn nimmarin kera.
Jättäkää s... persekärpäset mut rauhaan, pitäkää karanne. Tiedätkö mikä kara muuten on? Sopisi karaokelle just kun nenä päähän ihan kuvannollisellakin tasolla. Sinä provosoit ja laittaessasi minut vastuuseen jostakin mitä en ole tehnyt koskaan - enkä varsinkaan tässä kohdassa ja ketjussa! Itse provosoitte ja sitten pääsette kaakattamaan ja haukkumaan thlenaa, syyttäen minua siitä, mihin itse syyllistytte, ihan kihisette kipeästi - Kihiskää taas rauhassa, musta ei kuulu hetkeen taas mitään, kuinka pitkään - voi olla aika pitkäänkin... Tämä touhu on täällä nähty.
Pistäkää päänne karaan ja keikkukaa miten lystäätte, ei voisi kiinnostaa teidän "rauhanne" vähempää. Ei silti että mä mieleni pahoittaisin, paskat, huvittaa vain tollanen tyhmyyden näyttäminen! Eniten minä halveksin tyhmyyttä, jota ei edes osata peitellä. Se on minusta tyhmyyden huippu! Yhtä harkittua kuin harkitsematontakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791