Suomalaiset vain jaksavat valittaa ja nurista. Jokaisesta pikku asiasta tehdään suuri numero. Lisäksi suomalaiset ovat laiskoja ja rahanahneita. Työstä ei nautita sen itsensä tähden, vaan mielessä vilkkuu vain työnantajan mahdollisimman suuri riisto. Siksi olenkin päättänyt, että meidän firmaan ei enää palkata kuin ulkomaalaisia.
Meillä on nytkin töissä muutama ei-suomalainen, jotka ovat kovia työntekijöitä. Kielitaidottomina ja kulttuuria tuntemattomina he eivät ole suomalaisten epäkelvoille tavoille tottuneet. Omassa maassaan he ovat kokeneet sodan kauhut, joten he ovat myös nöyriä eivätkä vaadi paljon. Ovat tyytyväisiä kun saavat palkkaa 4-5 euroa tunnilta, ja lisäksi he tarvittaessa tekevät niin pitkää työpäivää kuin pomo käskee - peruspalkalla tietenkin ja ilman ylityökorvauksia. Työturvallisuudenkaan perään he eivät liiemmin osaa huudella.
Tällainen työntekijän joustaminen on ruuhkahuippuina suuri etu firmalle. Kielitaidottomina ja kulttuuria tuntemattomina he ajattelevat pomon asettamien työnormien olevan suomalaiselle työelämälle luontaista, joten pääsen itse kouluttamaan heidät alusta alkaen mieleisekseni. Jokaisen poispotkimani suomalaisen tilalle palkkaan nöyrän ja kuuliaisen ulkomaalaisen.
Ulkomaalaiset eivät valita
18
1220
Vastaukset
- selitetään
mitä itket,
>>Terve ahneus on hyvästä.>>
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000028194611- katkera yrittäjä
ahneus ei kuulu työntekijöille vaan omistajille, ahneus on työnterkijäluokalta rumaa, meille omistajille se on hyvästä ja positiivinen ilmiö. Meidän pitää saada koko ajan enemmän ja enemmän voittoa, työntekijöiden taas tulisi joustaa palkkaansa alaspäin, sitten asiat olisivat oikein ja hyvin ja me yrittäjät tyytyväisiä.
- Hassanit
Organisatiossani oli kaksi Pohjois-Afrikkalaista kaveria.
7 ja 4 vuotta maassa olleita.
Suomalaisten kanssa naimisissa.
Ainakin näiden muslimien silmissä me olemme pelkkiä kärpäsen paskoja.
Touhottavat touhotustaan mutta valmista ei tule vaikka teknisesti osaavatkin yksinkertaiset työt.
Liioittelematta teho on ehkä 20% meikäläisestä urakkamiehestä.
Tekemisen laadusta ei kannata puhuakkaan!
Opastus eikä moitteet auttaneet.
Ramadan aika oli kamalinta.
Työpaikalle tullaan miten sattuu. 0,5 - 1,5 tuntia myöhässä.
Laskuhumalassa tai ainakin vanhalle lemuten.
Mistään ei tule mitään.
Yön kun ryyppää niin onhan seuraavan päivän tehot pois kun vettäkään ei voi juoda.
Kotiin työmaalta pari tuntia etuajassa. Syömään ja jatkamaan juopottelua.
Palkkaa olisivat halunneet vähintään parhaiden, täyttä työaikaa tekevien meikäläisten verran.
Tämä ramada osui tammikuun tietämiin. Lyhyt valoisa aika.
Kun yritin herättää keskustelua asiasta niin nauroivat paskaisesti ja sormellä osoittaen sanoivat: Te olette typeriä.
Pojat olivat toimitusjohtajan suojeluksessa joten vuoden väännön jälkeen minä lähdin.
Uskon että muiden kulttuurien piiristä tulevien perusasenteet ovat toisenlaiset mutta mainitsemastani ryhmästä en koskaan tule palkkaamaan yhtään ainoaa ja välttelen sellaisia työpaikkoja joissa niitä sattuisi olemaan. Jos sellaisia on?! - Retku
Kirjoittaja on sama pelle joka tällä palstalla tarjosi töitä muttei kertonut paikan sijaintia.Persläpi.
- on vaikea..
Sarkasmi on vaikea laji ymmärtää näemmä.
- provoilijan
piti avata uusi keskustelu, kun se tuossa muutama rivi alempana sai suurin piirtein herneen nenään ja jauhot suuhun, samasta aiheesta avatussa keskustelussa.
- jottos
Suomalaisilla ihmisillä on elintaso toista luokkaa kuin kehitysmaissa ja muissa kehittyvissä maissa elävillä ihmisillä. Myös hyvinvoinnin ylläpitäminen on aivan toista luokkaa kuin ko. elinympäristöissä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elintaso
Elintaso määritellään usein aineellisena elämisen tasona, ts. ihmisen saatavilla olevien tavaroiden ja palvelujen määränä ja laatuna. Elintasoa mitataan usein bruttokansantuotteella, tulojen jakautumisen tasaisuudella ja köyhien määrällä. Joskus mittarina ovat yksittäiset tuotteet kuten jääkaappien, puhelinten, autojen tai Internet-yhteyksien määrä tuhatta henkilöä kohden. Muita mittareita ovat terveydenhuollon ja koulutuksen saatavuus.
Jos elettäisiin 1700-1800-lukua korvaukseksi työntekemisestä riittäisi ruoka ja katto pään päälle.- kusettaa.....
Tässä maassa kun ei elämiseen riitä 4-5€h. Ihan turha tulla tänne hehkuttaan. Vuokra ja ruoka huippukallista. Pyhällä hengelläkö ne sun työntekijät elävät.Ja tosta riistämisestä, sinähän se riistät teetät töitä alle kaikkien normien. Kehtaat vielä siitä yleisesti kirjoittaa.Sääliksi käy oikeuksistaan tietämättömät ulkomaalaiset.
- ahkera yrittäjä
kusettaa..... kirjoitti:
Tässä maassa kun ei elämiseen riitä 4-5€h. Ihan turha tulla tänne hehkuttaan. Vuokra ja ruoka huippukallista. Pyhällä hengelläkö ne sun työntekijät elävät.Ja tosta riistämisestä, sinähän se riistät teetät töitä alle kaikkien normien. Kehtaat vielä siitä yleisesti kirjoittaa.Sääliksi käy oikeuksistaan tietämättömät ulkomaalaiset.
Suomalaiset työntekijät vain jaksavat veivata tätä samaa virttä samalla varmistaen, että hinnoittelevat itsensä työmarkkinoilta ulos: "Eihän sillä elä." Ei sillä eläkään, jos yrittää pitää samaa kulutustasoa kuin firman toimitusjohtaja. Jokaiselle ansionsa mukaan, mutta ei yhtään enempää. Kulutustaso ja elämäntapa pitää sopeuttaa tuloihin. Jos teet likaista, alipalkattua ja epämieluisaa työtä, pitää sinun myös syödä likaista ruokaa ja asua epämieluisassa asunnossa, eikä tavoitella keskustakämppää ja Stockkan herkkupöytiä.
Pakolaiset tulevat niin huonoista olosuhteista, että heille täkäläiset huonot olosuhteet ovat paratiisi. Suomalaiset sen sijaan on hemmoteltu pilalle, ja heille on uskoteltu, että kaikille automaattisesti kuuluu samanlainen peruselintaso. - puhunut
ahkera yrittäjä kirjoitti:
Suomalaiset työntekijät vain jaksavat veivata tätä samaa virttä samalla varmistaen, että hinnoittelevat itsensä työmarkkinoilta ulos: "Eihän sillä elä." Ei sillä eläkään, jos yrittää pitää samaa kulutustasoa kuin firman toimitusjohtaja. Jokaiselle ansionsa mukaan, mutta ei yhtään enempää. Kulutustaso ja elämäntapa pitää sopeuttaa tuloihin. Jos teet likaista, alipalkattua ja epämieluisaa työtä, pitää sinun myös syödä likaista ruokaa ja asua epämieluisassa asunnossa, eikä tavoitella keskustakämppää ja Stockkan herkkupöytiä.
Pakolaiset tulevat niin huonoista olosuhteista, että heille täkäläiset huonot olosuhteet ovat paratiisi. Suomalaiset sen sijaan on hemmoteltu pilalle, ja heille on uskoteltu, että kaikille automaattisesti kuuluu samanlainen peruselintaso.toimitusjohtajan elintasosta? Mä olisin ikionnellinen jo kymmenen euron tuntipalkasta. Pienemmälläkin palkalla lähtisin mitä todennäköisimmin töihin. Koulutukseltani olen tradenomi.
Se, mistä MINÄ olen täällä valittanut, on nuo työelämävalmennuksen nimellä teetettävät työt, joista maksetaan työmarkkinatuen päälle huima 8 euron päiväkorvaus. Sitä en voi pitää riittävänä, en ainkaan itselleni, kun opintolainakin pitäisi maksaa.
- provoilija ?
Mut oikeesti voitas ilmottaa kaikki yritykset ketkä ottaa ulkolaisia töihin ja kierettäs ne kaukaa ,ei osteta niitten tuotteita eikä palveluita ! Hyvä provoilija hieno idea saada kaikki niitä yrittäjiä vastaan !! Nyt oikein kansanliike niitä yrityksiä vastaan !!
- Onneksi ET työnantajani !
Onneksi olkoon PÖLVÄSTI! Sitä saa, mitä ansaitsee, sinä ansaitset.Puhut puhdasta puppua yrittäjä.Vain harmaantalouden kautta voit maksaa
4-5 euron palkkoja ja työsuojeluasiat voit kiertää.Joten tuki suusi rikollinen.Jos minä vain edes vähän saan(vinkkiä)sinusta, olet viranomaisten kynsissä aikayksikön.Jäät kiinni, ennemmin tai myöhemmin.Olet klassisen tyypillinen kokoomus sairas yrittäjä.- Ihmiset....
Älkää nyt ottako pultteja tuosta ahkerasta yrittäjästä. Hänhän pyrkii ironisoimaan systeemiä. Ei taida siinä oikein onnistua, kun noin väärinkäsitetään.
- Hesassako vaan?
Kaikenlaiset ruusunlahjoittajat ja sillä varjolla rahaa pyytäjät levinneet ympäri maan. Ei vaikuta osaavalta ulkomaiselta tuonti työvoimalta nuo katusoittajatkaan (vinkuna paukutus meteliä).
"Kerjäläiset ovat vakiintuneet Helsingin kesäkuvaan
Kerjäläiset ovat hämmentäneet tänä kesänä ihmisiä Helsingin keskustassa. Monien mielestä heitä on jalkakäytävien varsilla aiempia kesiä enemmän. Kerjäläisillä on usein myös pieniä lapsia mukanaan.
"Tämä on ollut jo usean vuoden ilmiö, joka rajoittuu kesäkuukausiin. Suurin osa kerjäläisistä taitaa tulla Keski-Euroopasta", arvelee komisario Jari Mäkiniemi keskustan poliisipiiristä.
"Lasten pitäminen mukana on usein eräänlainen markkinointikikka, keino saada sympatiaa."
Poliisi ei voi tehdä kerjäläisille mitään, sillä 2003 voimaan tulleen järjestyslain mukaan kerjääminen ei yksinään ole kiellettyä.
Kerjäläisten lapset elävät ilmiselvästi kurjissa oloissa. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päivystys ei ole kuitenkaan ainakaan tänä kesänä saanut heitä koskevia ilmoituksia, eikä esimerkiksi huostaanottoja ole tehty."
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kerjäläiset ovat vakiintuneet Helsingin kesäkuvaan/1135229280133- Kerjääjiä...
Heti kun näen ruusun kädessä, torjun tyypin. Hehän eivät heti kerro, että haluavat rahaa, vaan sanovat vain lahjoittavansa ruusun.
No kyllä noita on muuallakin kuin Helsingissä ilmeisesti, vaikka täällä niistä on tullut maanvaiva. Toisaalta täällä eivät ole tulleet koteihin. Asuin vähän aikaa Salossa ja siellä oli oven takana tällainen ruusun 'lahjoittaja', tosin kyseessä siellä oli tekosellainen, Helsingissä tarjoillaan aitoja. Silloin menin halpaan, sen jälkeen en ole mennyt. - ..........
Kerjääjiä... kirjoitti:
Heti kun näen ruusun kädessä, torjun tyypin. Hehän eivät heti kerro, että haluavat rahaa, vaan sanovat vain lahjoittavansa ruusun.
No kyllä noita on muuallakin kuin Helsingissä ilmeisesti, vaikka täällä niistä on tullut maanvaiva. Toisaalta täällä eivät ole tulleet koteihin. Asuin vähän aikaa Salossa ja siellä oli oven takana tällainen ruusun 'lahjoittaja', tosin kyseessä siellä oli tekosellainen, Helsingissä tarjoillaan aitoja. Silloin menin halpaan, sen jälkeen en ole mennyt.on paljon noita mustalaisia ilmeisesti Romaniasta tjsp. Pyörivät siinä kävelykadun ja torin ympäristössä haitaksi asti. Ruusut varastetaan jostain puistosta todennäköisesti.
- myös =(
.......... kirjoitti:
on paljon noita mustalaisia ilmeisesti Romaniasta tjsp. Pyörivät siinä kävelykadun ja torin ympäristössä haitaksi asti. Ruusut varastetaan jostain puistosta todennäköisesti.
Pahimmillaan on kävelykadulla tullut lyhyen ajan sisällä kolme eri ulkomaalaista ruusunmyyjää vastaan. Eniten ärsytti se vanhempi nainen, joka suuttui mulle kun en halunnut ostaa häneltä ruusua - hän oli tietysti lyönyt luettavakseni paperilapun, jossa luki huonolla suomen kielellä nämä perinteiset "auta minua, lapsellani on syöpä eikä meillä ole ruokaa" -litaniat - ja alkoi jäkättää mulle kovaan ääneen kielellä, josta en ottanut mitään selkoa. Ei hyvänen aika, antaisivat ihmisten olla rauhassa.
Toinen hupaisa tapaus ovat nämä ulkomaalaiset haitarinsoittajat, joita myös näkee katukuvassa runsaasti. Kannattaisi ehkä opetella oikeasti soittamaan ennen kuin tulee ohikulkijoita kiusaamaan ... - osaavat ne
myös =( kirjoitti:
Pahimmillaan on kävelykadulla tullut lyhyen ajan sisällä kolme eri ulkomaalaista ruusunmyyjää vastaan. Eniten ärsytti se vanhempi nainen, joka suuttui mulle kun en halunnut ostaa häneltä ruusua - hän oli tietysti lyönyt luettavakseni paperilapun, jossa luki huonolla suomen kielellä nämä perinteiset "auta minua, lapsellani on syöpä eikä meillä ole ruokaa" -litaniat - ja alkoi jäkättää mulle kovaan ääneen kielellä, josta en ottanut mitään selkoa. Ei hyvänen aika, antaisivat ihmisten olla rauhassa.
Toinen hupaisa tapaus ovat nämä ulkomaalaiset haitarinsoittajat, joita myös näkee katukuvassa runsaasti. Kannattaisi ehkä opetella oikeasti soittamaan ennen kuin tulee ohikulkijoita kiusaamaan ...kolme nuottia jota sitten soittavat tuntitolkulla yhdessä paikassa, ei mikään ihme jos työntekijöillä menee hermot siinä lähellä kun joutuu tuollaista kuuntelemaan työpaikallaan. Ovet kun on auki nyt kesällä monella työmaalla, esim. kaupassa tmv.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595940Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793369Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242581No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402145- 202095
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61649Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085