Uskomattoman vahvat

tunteet.

Välillä ihmettelen, miten vahvoja tunteet oikeasti ovatkaan. Olen jo toisen kerran tilanteessa erään ihmisen kanssa, että luulin päässeeni hänestä henkisesti irti. En ikävöinyt, en kaivannut, en ajatellut koko ajan.

Ja joka kerta kun tapaamme, voin heittää nuo "päässyt irti"-kuvitelmani romukoppaan.

Kunpa vain saisin jonkun vinkin siitä, vieläkö meistä voisi tulla jotain? Kun tuntuu kuitenkin siltä, että aina kun jompi kumpi ehdottaa tapaamista, molemmat ovat valmiita järjestämään aikataulunsa niin, että varmasti sopii ja varmasti nähdään.

Silti tapaamiset ovat hyvinkin "ystävyyslinjaisia", molemmat varomme (tai minä ainakin), koskemasta toiseen, ja jos toinen hipaisee, vedän käteni äkkiä pois.
Varon puhumasta asioista, jotka voisivat satuttaa, varon ehdottamasta mitään enempää, jotta hän ei "kuvittelisi minun kuvittelevan" jotain ystävyyttä enempää. Vaikka juuri niinhän se on. Haluaisin koskettaa, olla lähellä. Haluaisin olla vielä enemmän kuin ystävä.

Dääm, että tää elämä on vaikeeta. Kaiketi just niin vaikeeta kuin sen itse vaikeaksi tekee.

Kun vain saisi jonkin pienen vinkin siitä, että toista kiinnostaa edes hiukan enemmän. Uskaltaisi itse olla rohkeampi.
Vai voisinkohan merkkinä ajatella sitä, että myös hän ehdottaa tapaamisia ja jos minä ehdotan, on useinmiten valmis siihen.

6

1181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jätetty

      Itse tapaan melkein päivittäin ex:n ja onneksi ei enää tunnu missään. Hymyilen vain ja juttelen niitä näitä. Miksi sinä haluat palata siihen jos teillä ei toiminut suhde aikaisemmin? Ei se ole enää samaa kuin silloin kun eka kerran rakastui ex:n on liikaa satuttanut toista. Yritä mennä eteenpäin , maailmassa on paljon ihania yksinäisiä ihmisiä. Älä takerru menneeseen. tsemppiä

      • ap.

        Niin, meidän tarinamme alkoi, kun molemmat seurusteltiin tahoillamme. Suhteeseemme ei liittynyt seksiä, mutta tunnetasolla olimme kiinni toisissamme. Kun suhde alkoi mennä vakavaksi, totesimme, että meidän tulisi selvittää ensin asiat tahoillamme, ennen kuin lähdemme viemään tarinaa eteenpäin. Ja, nyt siis molemmat olemme sinkkuja, mutta aikaa vierähti niin paljon omien erojemme käsittelyssä (ja itse asiassa mies erosi vasta viime keväänä), että ikään kuin vieraantui toisesta.
        Ja tilanne on nyt ehkä juuri sellainen, että kun tiedämme, että nyt oikea suhde välillämme olisi mahdollista, molemmat arastelevat aloitteen tekemistä.

        Tiedä häntä. Kiitos kuitenkin kommentistasi. Halusin vain kertoa hiukka taustoja. :)

      • jos...
        ap. kirjoitti:

        ...kertoisit hänelle suoraan, mitä ajattelet? mitä siinä voi hävitä? jos hän pelästyy ja karkaa.....mutta sä voit ainakin sanoa olleesi rehellinen ja vilpitön. jos hän ei sitä kestä, onko se sitten sen arvoista?

        tää elämä on liian lyhyt teeskentelyyn.

      • totuus on parasta
        jos... kirjoitti:

        ...kertoisit hänelle suoraan, mitä ajattelet? mitä siinä voi hävitä? jos hän pelästyy ja karkaa.....mutta sä voit ainakin sanoa olleesi rehellinen ja vilpitön. jos hän ei sitä kestä, onko se sitten sen arvoista?

        tää elämä on liian lyhyt teeskentelyyn.

        niin totta kerro tunteesi hänelle. mieti jos hän tuntee myös samoin eikä ole varma sinun tunteista. tsemppiä

      • ap.
        totuus on parasta kirjoitti:

        niin totta kerro tunteesi hänelle. mieti jos hän tuntee myös samoin eikä ole varma sinun tunteista. tsemppiä

        Niinpä juuri ajattelinkin tehdä....mutta tänään näin hänet autossaan liikennevaloissa. Toisen naisen kanssa. Ja hänkin näki minut omassani.
        Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, ei varmasti olisi halunnut minun näkevän.

        En arvannut, että se tuntuisi vielä näin pahalta.

        En kehdannut soittaa ja kysyä kuka nainen oli. Saattoi olla kuka vaan, mutta kurjalta tuntuu silti. Mies pyysi minua tänään tapaamiseen...ei sopinut. Mutta seuraa nähtävästi löytyi muutenkin.

        Niisk ja nyyh.

      • !!!!!!

        minua tänään tapaamiseen...ei sopinut"
        Älä nyt murehti sen naisseurasta..
        Jos vielä on mahdollista niin anna hänen selittää! Rakastat.. jos hänkin rakastaa, elämä jatkuu..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe