Olen idiootti.

pedofiiliko?

Olen pitänyt tämän sisälläni enkä enää pysty!! Olen 27-vuotias mies ja olen seurustellut tyttöystäväni kanssa 3 vuotta. Hän on saman ikäinen kuin minä. Suhteemme on kuitenkin ajautunut karikkoon ja sieltä on vaativaa kammeta pois en oikein tiedä mitä tekisin minua ei enää haluta hänen kanssa eikä muutakaan. Sitten yhtenä päivänä kaverillani oli eräs tämän naisen sukulainen kylässä. Kaverini oli vitsaillut että siinä on aika kuuma pakkaus ynnä muuta. Olin sitten kaverillani kun näin tämän sukulaisen. Hän oli kaunis! Melkein leuka loksahti maahan! Siinä rupattelimme jotain ja tämä tyttö katseli minua ikään kuin olisin ollut silmän ruokaa. Jostain syystä jäin tämän tytön kanssa kahden. Ensin naureskelimme siinä tms ja kun tilaisuus tuli lähestyin häntä. Hän oli hämillään ja silti miehenä aloin hieman tunnustelemaan häntä tätä jatkui jonkin aikaa kunnes kysyn " haluutko että lopetan" mutta tyttö vastasi ettei hän halua. No menin toiselle asteelle ja suutelin häntä. Aluksi ei kuulunut vasta kaikua kunnes tyttö alkoi suudela minua kiihkeästi. Tätä jatkui ties kuinka kauan ja kumpienkin kädet olivat milloin missäkin mutta sitten tyttö muistutti että kaverini tulee kohta, silloin ajattelin ja sanoin tytölle että on parempi lähteä kuin jäädä kiinni, tyttö sanoin että niin kai ja minä lähdin. Alakerrassa oli ollut koko ajan kuumat paikat.. Olin koko ajan tiennyt tytön iän joka oli alle sallitun rajan. Tämän vuodatuksen pointti on että olenko sekä uskoton että pedofiili?!? Kaikista pahinta on että en saa tuota tyttöä mielestäni ja voisin vakavasti harkita laadukkaampaa suhdetta hänen kanssaan.. Voi jumalauta.. Olenko ihan hirviö?

6

996

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • **N23**

      Siitä ei seuraa hyvää ja vielä ku tyttö on alaikänenki! Joudut vielä kuseen jos rupiat vehtaan enemmän. Yritä nyt kammeta sen entinen pihalle ilman pettämisiä niin kahtele sen jälkiin oman ikäistä seuraa. Sattuu sitä ite kullekki, mutta voin sanoa että tuosta ei oikeesti hyvää seuraa.

      Yritän vain auttaa, en saarnata :)

    • Varjaa

      Sulla on ollut niin tylsää että menet sekaisin jostain uudesta ja erikoisesta. Suhde tuohon lapseen olisi sulle karmea pettymys, ensin vain seksuaalista himoa ja oman teini-iän muistelua, lopulta sinulle valaistuu hirveä totuus että hän on vain pikkulapsi naisen kehossa. Täysin kypsymätön suhteeseen aikuisen kanssa.

      Tee jotain sille tylsistymisellesi ja omalle elämällesi. Älä lankea tuohon loveen, järki käteen. Lisäksi saat pian jonkun tuomionkin, ja silloin pikku himottelu tuntuu arvottomalta sen paskan rinnalta mitä se tuo. Nuoret tytöt kokeilevat uteliaisuuttaan kaikenlaista, mutta se ei ole heille hyväksi. Älä aiheuta hänelle ongelmia.

    • Nainen, eikä tyttö enää

      Kuulostaa kyllä siltä että haet elämääsi jännitystä ja että nykyinen parisuhteesi ei enää tyydytä sinua millään tasolla. Se on vain sitä tuttua ja turvallista.
      Mutta pedofiiliasta en sinua silti voisi syyttää. Itse tapasin nykyisen mieheni ollessani nipinnapin 16-vuotias ja mieheni oli silloin 25v. Olin toki ehkä "hieman" kehittynyt ikäisekseni, mutta suhteemme alkoi kuumana ja kiihkeänä romanssina. Päätyi yhteen muuttoon ja nykyään olemme onnellisina kihloissa, vuosia jo 8 takana.
      Että ei se "nuoriliha" aina kerro jostain "viksahtuneisuudesta", vaan toiset nuorista kykenevät aikaisemmin parisuhteeseen ja tarvitsevat "vanhempaa" ja laadukkaampaa miesseuraa.

      • ite sanovat

        Härskeimmät nimittäin vieläpä myöntää sen.Se piukkuus haetaan sitten vaikka iässä.Jopa somalimuijaa naitas sen kiinnikurotun vitun takia.


    • kantaan

      Olet idiootti ja pedofiili.

      • rajaa

        tuohon syyttelyyn.
        Pedofilia on vakava sairaus. Pedofiili ei kiinnostu nuorista, vaan uhreja ovat seksuaalisesti kehittymättömät lapset.

        Lääketieteessä termi “pedofilia” tarkoittaa sitä, että aikuinen ihminen tavoittelee eroottista mielihyvää ja orgasmia sellaisen aistihavainnon kautta, joka on kohdistunut lapseen jonka puberteetti-ikä ei ole vielä alkanut (eli lapsen ikä on korkeintaan noin 10 vuotta).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5775
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      2983
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2238
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1985
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1848
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1569
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1182
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      75
      1026
    Aihe