Ei tule kulutettua rahaa turhakkeisiin ja tuhottua siten maailmaa. Työssäkävijät
puolestaan tuhoavat luonnon jatkuvalla autoilulla ja kulutusvimmallaan. Lisäksi monen työssäkävijän työ vain edesauttaa turhien kulutusvimpainten tuottamista maailmaan.
Rupesin juuri vapaaehtoisesti työttömäksi.
Työttömyydessä on Suomen tulevaisuus!
Työttömyyden hyvä puolet
27
2116
Vastaukset
- ekologinen jalanjälki
Turha krääsä karsiutuu työttömyyden myötä; elämänarvot monesti muuttuvat ja elämään voi tulla paljon enemmän kuin jos paahtaisi putkessa
7-16.00.
p.s. Annetaan latua materialisteille - kulutus on turhaa
Turhaa työtä tehdään paljon....
---Monen ihmisen työpanos ei ole edes työmatkojen bensan arvoinen !!!!- uhrataan paljon
verta, hikeä ja kyyneleitä. Sama lopputulos kaikilla kuitenkin, siihen kuoppaan tiputaan joka vielä monella kaivamatta on.
Sääliksi käy vaan nämä ahneet paskat joille mikään ei riitä, vaan käytetään toisia ihmisiä häikäilemättä niin härskisti hyväksi kuin vaan olla ja saattaa, että oma lompakko kasvaisi, niille ei lopussa kunnian kukko tule laulamaan, ei todella. - hieno kivi
uhrataan paljon kirjoitti:
verta, hikeä ja kyyneleitä. Sama lopputulos kaikilla kuitenkin, siihen kuoppaan tiputaan joka vielä monella kaivamatta on.
Sääliksi käy vaan nämä ahneet paskat joille mikään ei riitä, vaan käytetään toisia ihmisiä häikäilemättä niin härskisti hyväksi kuin vaan olla ja saattaa, että oma lompakko kasvaisi, niille ei lopussa kunnian kukko tule laulamaan, ei todella.Kyllä rikas saa paremman hautapaikan !!!
rahalla saa !!! - Elämä on
hieno kivi kirjoitti:
Kyllä rikas saa paremman hautapaikan !!!
rahalla saa !!!Näin se on! Ei köyhällä ole varaa edes kuolla. Omaiset sitten joutuvat maksamaan hautapaikan, arkun, muistokahvit sukulaisille yms.
Elämä on kovaa!! - hautapaikka?
hieno kivi kirjoitti:
Kyllä rikas saa paremman hautapaikan !!!
rahalla saa !!!Hitonko merkitystä sillä on?
Tämä ukko pannaan tuhkaksi ja tuhka männikköön.
Ammattipuhuja kehuu 5-minuuttia ja päälle panhuilumusiikkia tai päin vastoin! - Jeremia
hieno kivi kirjoitti:
Kyllä rikas saa paremman hautapaikan !!!
rahalla saa !!!että ei ole silmät tallessa, joilla ihailla sitä omaa h-paikkaa
- dr grill
Hyvinä puolina voidaan katsoa ainakin seuraavat:
-Ruokavaljo muuttuu peruskotiruokaan.
-Hyötyliikunta lisääntyy.
-tupakoiti vähenee (jos polttaa) -isosta askista pieneen askiin päivässä.
-Alkoholin käyttö loppuu
Eli työttömyyden seuraus on lähinnä pituus painosuhteen muuttuminen ihateeliseksi (ylipaino häviää) ja yleiskunnon ja terveyden koheentuminen.- haitta?
Ruokailutottumukset ovat työssä ollessakin painottuneet raaka-aineista valmistettuun kotiruokaan.
Liikunta on lisääntynyt.
En ole polttanut.
Ensimmäiset kuukaudet oli pelkkää tissuttelua.
Nyt tissuttelen ainoastaan mökkireisuilla ja matkoilla.
Kokonaiskulutukseni on kasvanut.
Kuntoni ja terveyteni kokonaisuudessaan on parantunut vaikka painoa on hieman kisää tullutkin.
176cm / 94kg.
- haitta?
Työttömällä on aikaa matkustella ja lentomatkailun päästöistähän on ollut keskustelua.
Tämän vuoden saldo tulee olemaan noin 60 lentotuntia.
Onneksi ns. ansiosidonnainenkin on niin pieni että matkailu painottuu lyhyempiin Euroopan lentoihin. - ekomies---
Työttömille pitäisi antaa maailmanpelastuspalkinto.
- Työttömät ovat luopuneet työpaikoista, joita ei ole, ja luovuttaneet ne todella tarvitseville (velkaiset, perheelliset, kulutusvimmaiset).
- Työttömät ovat luopuneet kerskakulutuksesta eivätkä edistä siten luonnon tuhoutumista.
- Työttömät ovat luopuneet stressistä, joka on suurin sairaudenaiheuttaja, joten he eivät ole siten kuormittamassa terveydenhuoltoa.
- Työttömät ovat tiennäyttäjiä uuteen vapaa-aikapainotteiseen elämäntyyliin, jossa ollaan aidosti onnellisia.- onko se parempi
Jos kitkuttaa raskasta fyysistä työtä vuositolkulla. Olen ainakin ollut tyytyväinen "eläimellisen" työtahdin hiivuttua. Nyt on ollut aikaa harrasteille ja perheelle. Tuossa hiljattain kuuntelin lomilta töihin menijöiden kommentteja. Voi surkeus!
Tottakai ihmisen on hyvä työskennelläkin, mutta tänä-päivänä on useissa paikoissa todella raskasta ja työssä viihtyvyys täysin minimissä. - Onnellinen rutiköyhä
onko se parempi kirjoitti:
Jos kitkuttaa raskasta fyysistä työtä vuositolkulla. Olen ainakin ollut tyytyväinen "eläimellisen" työtahdin hiivuttua. Nyt on ollut aikaa harrasteille ja perheelle. Tuossa hiljattain kuuntelin lomilta töihin menijöiden kommentteja. Voi surkeus!
Tottakai ihmisen on hyvä työskennelläkin, mutta tänä-päivänä on useissa paikoissa todella raskasta ja työssä viihtyvyys täysin minimissä.Työttömänä on olo paljon onnellisempi kuin oli töissä. Voi esim. iltamyöhään kävellä meren rannalla ja ihailla kaunista luontoa, seurata luonnon kiertokulkua, nähdä sorsien ja joutsenten tulevan ja menevän. Ihailla laskevan auringon viimeisiä säteitä. Miettiä filosofisia kysymyksiä, lenkkeillä, olla ilman kiirettä ja strssiä, olla vapaa kellon kahleista.
Mitäiloa on palkasta ja rahasta kun siitä ei edes ehdi nauttia, mihinkään ei ehdi keskittyä, elämä valuu hukkaan.
Olen työtön ja erittäin köyhä, mutta kunhan jotenkuten hengissä kituuttelen se riittää minulle. Olen ajatellut jättäytyä kokonaan pois työvoimatoimistosta ja antautua täysin elämälle ja sen kauneudelle. - ekomies--
Onnellinen rutiköyhä kirjoitti:
Työttömänä on olo paljon onnellisempi kuin oli töissä. Voi esim. iltamyöhään kävellä meren rannalla ja ihailla kaunista luontoa, seurata luonnon kiertokulkua, nähdä sorsien ja joutsenten tulevan ja menevän. Ihailla laskevan auringon viimeisiä säteitä. Miettiä filosofisia kysymyksiä, lenkkeillä, olla ilman kiirettä ja strssiä, olla vapaa kellon kahleista.
Mitäiloa on palkasta ja rahasta kun siitä ei edes ehdi nauttia, mihinkään ei ehdi keskittyä, elämä valuu hukkaan.
Olen työtön ja erittäin köyhä, mutta kunhan jotenkuten hengissä kituuttelen se riittää minulle. Olen ajatellut jättäytyä kokonaan pois työvoimatoimistosta ja antautua täysin elämälle ja sen kauneudelle.Voin allekirjoittaa viestisi. Koskaan en ole ollut niin tyytymätön elämääni kuin työssä ollessani. Rahaa tuli kuukaudessa paljon enemmän, mutta sille ei ollut käyttöä, koska en kuluta paljoa. Olisin paljon mieluummin työskennellyt puolet vähemmän ja ansainnut puolet vähemmän, mutta se ei tässä yhteiskunnassa sovi. Vapaa-aikaa ei voi suurellakaan palkalla ostaa ja se on silti kaikkein kallisarvoisinta.
Ihmisiä on paljon työttömänä vastoin omaa tahtoaan, koska heille ei riitä niukka kulutustaso. He myös monesti kärsivät sosiaalisesta stressistä, alemmuuden tunteesta, jota he työttöminä tuntevat. Kun luovuin työpaikastani vapaaehtoisesti, tilalleni palkattiin joku, joka pääsee nauttimaan suuremmasta tulotasosta ja oravanpyörässä juoksemisesta. Nyt minulla on aikaa elää ja nauttia jokaisesta hetkestä. Elämä on kaunis matka, joka avautuu vain kiireettömälle mielelle.
Miten ajattelit jättäytyä työvoimatoimiston ulkopuolelle? Mistä saat rahaa? - _/\_
ekomies-- kirjoitti:
Voin allekirjoittaa viestisi. Koskaan en ole ollut niin tyytymätön elämääni kuin työssä ollessani. Rahaa tuli kuukaudessa paljon enemmän, mutta sille ei ollut käyttöä, koska en kuluta paljoa. Olisin paljon mieluummin työskennellyt puolet vähemmän ja ansainnut puolet vähemmän, mutta se ei tässä yhteiskunnassa sovi. Vapaa-aikaa ei voi suurellakaan palkalla ostaa ja se on silti kaikkein kallisarvoisinta.
Ihmisiä on paljon työttömänä vastoin omaa tahtoaan, koska heille ei riitä niukka kulutustaso. He myös monesti kärsivät sosiaalisesta stressistä, alemmuuden tunteesta, jota he työttöminä tuntevat. Kun luovuin työpaikastani vapaaehtoisesti, tilalleni palkattiin joku, joka pääsee nauttimaan suuremmasta tulotasosta ja oravanpyörässä juoksemisesta. Nyt minulla on aikaa elää ja nauttia jokaisesta hetkestä. Elämä on kaunis matka, joka avautuu vain kiireettömälle mielelle.
Miten ajattelit jättäytyä työvoimatoimiston ulkopuolelle? Mistä saat rahaa?Mihin rahaa tarvitsee. Nauttikaa elämän kauneudesta, ei siinä ole rahan kanssa mitään tekemistä. Asustaa jossain luolassa ja syö mustikoita. Talvella kaivaa jäkälää lumen alta.
- Puhut!
_/\_ kirjoitti:
Mihin rahaa tarvitsee. Nauttikaa elämän kauneudesta, ei siinä ole rahan kanssa mitään tekemistä. Asustaa jossain luolassa ja syö mustikoita. Talvella kaivaa jäkälää lumen alta.
Nimenomaan. Jos nautitaan vapaa-ajasta, ei tehdä sitä toisten rahoilla. Voihan sitä aina kasvattaa porkkanoita ja juoda vettä yleisissä vessoissa!
- Joutuisi yhteiskunnan piikkiin
ekomies-- kirjoitti:
Voin allekirjoittaa viestisi. Koskaan en ole ollut niin tyytymätön elämääni kuin työssä ollessani. Rahaa tuli kuukaudessa paljon enemmän, mutta sille ei ollut käyttöä, koska en kuluta paljoa. Olisin paljon mieluummin työskennellyt puolet vähemmän ja ansainnut puolet vähemmän, mutta se ei tässä yhteiskunnassa sovi. Vapaa-aikaa ei voi suurellakaan palkalla ostaa ja se on silti kaikkein kallisarvoisinta.
Ihmisiä on paljon työttömänä vastoin omaa tahtoaan, koska heille ei riitä niukka kulutustaso. He myös monesti kärsivät sosiaalisesta stressistä, alemmuuden tunteesta, jota he työttöminä tuntevat. Kun luovuin työpaikastani vapaaehtoisesti, tilalleni palkattiin joku, joka pääsee nauttimaan suuremmasta tulotasosta ja oravanpyörässä juoksemisesta. Nyt minulla on aikaa elää ja nauttia jokaisesta hetkestä. Elämä on kaunis matka, joka avautuu vain kiireettömälle mielelle.
Miten ajattelit jättäytyä työvoimatoimiston ulkopuolelle? Mistä saat rahaa?Niin tuo ajatus kävi mielessäni kun eräs tuttavani on tehnyt niin, koska hän ei kykene töihin ongelmiensa vuoksi. Leikkaus tt-tuesta olisi aluksi 20 %:a ja myöhemmin 40%:a.
Mutta 40%:n jälkeen käteen jäisi vain 226 euroa, jolla ei saa edes ruokia. Niinpä otan vastaan 4 tunnin tukityöpaikkoja, mikäli ovat järjellisiä.
- Sijoittelijatyötön
Valitsin työttömyyden ja olen erittäin tyytyväinen,itselläni tämä perustui tiettyyn pitkänajan suunnitelmaan.Elikkä tehtyäni erittäin hyväpalkkaisia matkatöitä 20 vuotta ja sijoittaen ja säästäen, hankkien kohtuullisen varallisuuden ja pääomatulot jäin pois töistä.Ja juuri sopivasti viimevuoden lopulla,tulot olisivat tippuneet firman säästöohjelmien takia.Nyt on aikaa murrosikäisille lapsille kun ovat vielä kotona,ja töihin en mene toisille enää koskaan.Sitten kun korvaukset loppuu perustan toiminimen ja puuhastelen aikanikuluksi,putkisaneerauksesta löytyy työnsarkaa ja riskittömästi.
- Sanamuotoon
Tuota kutsutaan ennenaikaiseksi eläkkeeksi, johon vain harvoilla ja valituilla on rahaa.
Itsekin voisi ostaa ökyhuvilan Marbellasta, laittaa mersu talliin ja maata kuuman auringon alla. Tähän tähdätään kun ikää tulee enemmän :)
- Työssäkäyvä
Jaahas. Kukahan ne teidän työttömien "palkat" maksaa ellei me työssäkäyvät? Saattaisi jäädä työttömien tilipussi aika pieneksi jos kaikki alkaisivat "säästää luontoa" teidän laillanne.
- Sijoittelijatyötön
Mulla ei tainnu koskaan käydä mielessä,että työttömät elää mun verorahoilla.Vaikka maksoin enemmän veroja kuin valtiolla työskennellyt vaimoni sai bruttona,mitä jos sovittaiskin sillai että alle 500 tuhatta ekee veroja maksaneet pitäs turpansa kiinni PS. Pääomatuloistakin maksan veroa.
- mitä juttua
Sijoittelijatyötön kirjoitti:
Mulla ei tainnu koskaan käydä mielessä,että työttömät elää mun verorahoilla.Vaikka maksoin enemmän veroja kuin valtiolla työskennellyt vaimoni sai bruttona,mitä jos sovittaiskin sillai että alle 500 tuhatta ekee veroja maksaneet pitäs turpansa kiinni PS. Pääomatuloistakin maksan veroa.
Hoh hoh... näpit irti meidän rahoista!! Ei mitään selityksiä.
Kas kun ei miljoona... v*tun juntti!!! - tuo on
mitä juttua kirjoitti:
Hoh hoh... näpit irti meidän rahoista!! Ei mitään selityksiä.
Kas kun ei miljoona... v*tun juntti!!!Pikkupentu olet, jos mielesstäsi tuo ei voi olla totta. Puolisoni maksaa veroja enemmän kuin mitä itse sain valtiolla. Hän on it-alan suunnittelija. Hänen lähes samaa palkkaa saavia työtovereitaan on joutunut työttömäksi. Itse tiedän täällä pohjoisessa useitakin työttömiä metsänomistajia, joilla on pitkäkin työura takanaan, johtotehtävissäkin parilla. Joten olet joko kakara tai muuten vain tyhmä, jos se mielestäsi on jokotai. Kakarathan ne yleensä aika mustavalkoisia on.
- mitä juttua
tuo on kirjoitti:
Pikkupentu olet, jos mielesstäsi tuo ei voi olla totta. Puolisoni maksaa veroja enemmän kuin mitä itse sain valtiolla. Hän on it-alan suunnittelija. Hänen lähes samaa palkkaa saavia työtovereitaan on joutunut työttömäksi. Itse tiedän täällä pohjoisessa useitakin työttömiä metsänomistajia, joilla on pitkäkin työura takanaan, johtotehtävissäkin parilla. Joten olet joko kakara tai muuten vain tyhmä, jos se mielestäsi on jokotai. Kakarathan ne yleensä aika mustavalkoisia on.
Typerä ajattelutapa sulla. Kyllä vaimosi veroista tulee hyvin promillen promille sulle. Loput tulee meiltä muilta maksajilta.
Vaimosi joutuu näet elättämään lisäksesi muitakin työttömiä, tukemaan opiskelijoita, maksamaan eläkkeitä, ylläpitämään julkista terveydenhuoltoa ja tieverkostoa, sekä pyörittää koko julkista koulutusjärjestelmää.
Vai voidaanko ajatella että vaimosi on vapautettu näistä vain siksi että oma mies on epäkelpo yhteiskunnan pummi?! Kuka tässä ajattelee niinkuin kakara? - Ahne Porvaripaska
mitä juttua kirjoitti:
Typerä ajattelutapa sulla. Kyllä vaimosi veroista tulee hyvin promillen promille sulle. Loput tulee meiltä muilta maksajilta.
Vaimosi joutuu näet elättämään lisäksesi muitakin työttömiä, tukemaan opiskelijoita, maksamaan eläkkeitä, ylläpitämään julkista terveydenhuoltoa ja tieverkostoa, sekä pyörittää koko julkista koulutusjärjestelmää.
Vai voidaanko ajatella että vaimosi on vapautettu näistä vain siksi että oma mies on epäkelpo yhteiskunnan pummi?! Kuka tässä ajattelee niinkuin kakara?"Loput tulee meiltä muilta maksajilta."
Ethän sinä sossun elätti veroja maksa, Sorbusrahatkin sieltä saat. - väärälle
mitä juttua kirjoitti:
Typerä ajattelutapa sulla. Kyllä vaimosi veroista tulee hyvin promillen promille sulle. Loput tulee meiltä muilta maksajilta.
Vaimosi joutuu näet elättämään lisäksesi muitakin työttömiä, tukemaan opiskelijoita, maksamaan eläkkeitä, ylläpitämään julkista terveydenhuoltoa ja tieverkostoa, sekä pyörittää koko julkista koulutusjärjestelmää.
Vai voidaanko ajatella että vaimosi on vapautettu näistä vain siksi että oma mies on epäkelpo yhteiskunnan pummi?! Kuka tässä ajattelee niinkuin kakara?Vastasit väärälle henkilölle, minä olen tuo edellinen, mutta en sitä edellisen edellinen. Mutta ajattelumallisi on ihan hakoteillä, et ymmärtänyt yhtään mitään vaan käänsit asian päälaelleen. Edellisestä viestistä pitäisi muuten ymmärtää, että vastaaja on nainen ja sitä edellisen edellinen mies.
Mutta pointti oli se, että mies on maksanut veroja työssä ollessaan vaimonsa palkan verran, eikä päinvastoin, kuten sinä HALUSIT tulkita! Jos olet töissä, niin apua, miten ajattelukyvytöntä ja luetun ymmärtämiskyvytöntä sakkia sinne pääsee.
Samoin meillä. Mies maksaa veroa enemmän kuin mitä minun bruttopalkkani oli valtiolla. Miten tämän selittäisi, että ymmärrät? - vielä..
väärälle kirjoitti:
Vastasit väärälle henkilölle, minä olen tuo edellinen, mutta en sitä edellisen edellinen. Mutta ajattelumallisi on ihan hakoteillä, et ymmärtänyt yhtään mitään vaan käänsit asian päälaelleen. Edellisestä viestistä pitäisi muuten ymmärtää, että vastaaja on nainen ja sitä edellisen edellinen mies.
Mutta pointti oli se, että mies on maksanut veroja työssä ollessaan vaimonsa palkan verran, eikä päinvastoin, kuten sinä HALUSIT tulkita! Jos olet töissä, niin apua, miten ajattelukyvytöntä ja luetun ymmärtämiskyvytöntä sakkia sinne pääsee.
Samoin meillä. Mies maksaa veroa enemmän kuin mitä minun bruttopalkkani oli valtiolla. Miten tämän selittäisi, että ymmärrät?Niin ja ne työttömät metsänomistajatkin maksavat veroa pääomatuloistaan, esim. metsänmyynnistä. Pääomatulot eivät vaikuta ansiosidonnaiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827