Olen seurustellut noin kolme vuotta merimiehen kanssa ja hän on välillä ollut maissa töissä pidempiäkin aikoja, mutta nyt jälleen merillä. Sai vakituisen paikan laivalta joten tilanne tulee nyt varmasti pidemmän aikaa olemaan sellainen, että hän on paljon poissa ja minä paljon yksin.
Tietysti on ihan kiva että saa välillä omaa aikaa, mutta ikävä on silti kova!
Luottamus on vahva ja olemme onnellisia yhdessä.
Mutta kuitenkin yksinolo nakertaa kovasti.
Olisi kiva kuulla miten toiset samassa tilanteessa olevat selviävät arjesta ilman miestään. Ja nimenomaan merimiesten vaimot ja tyttöystävät!! Kirjoittakaa! Onkohan kenelläkään tietoa mistään muista palstoista tai paikoista jossa olisi samanlaista keskustelua?
Tietysti on ihan kiva että saa välillä omaa aikaa, mutta ikävä on silti kova!
Luottamus on vahva ja olemme onnellisia yhdessä.
Mutta kuitenkin yksinolo nakertaa kovasti.
Olisi kiva kuulla miten toiset samassa tilanteessa olevat selviävät arjesta ilman miestään. Ja nimenomaan merimiesten vaimot ja tyttöystävät!! Kirjoittakaa! Onkohan kenelläkään tietoa mistään muista palstoista tai paikoista jossa olisi samanlaista keskustelua?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuten edellä mainitsin, kaikkeen tottuu. Alku voi olla hankalaa, ainakin minulle oli.olin mustasukkainen yms, pieni matka mukana laivassa avasi silmäni, ettei siellä miehet ja naiset keskenään touhuile mitään tuhmia :)
Ikävä tietysti on ja varsinkin jos elämässä on vastoinkäymisiä tulee kaivattua toista kovastikin.
arki lapsen kanssa sujuu hienosti. Lapsikin on tottunut , että meillä eletään jaksoissa. On iskä jakso ja äiskä jakso. Iskä jaksolla ei ole hoitopaikkoja ja iskän kanssa touhutaan kaikenlaista mitä äidin kanssa ei. Aika jolloin lapsi syntyi oli kuitenkin vaikea, koska isä ei olisi malttanut jättää vauvaa ja minä taas itkin ikävää ja väsymystä kotona yksin.
Kuulostaa varmaan tyhmältä, mutta luulen ettemme osaisi elää elämää toisella tapaa. olemme todellakin niin sopeutuneet tähän rytmiin. Vapaiden lopulla mies kaipailee jo töihin ja minäkin välillä mietin että menisi jo :) Koska hänen ollessaan kotona hän tosiaankin omistautuu meille, odottaa töistä tullessani ruuan kanssa kotona ja passaa (välillä liikaakin).
Pahoja paikkoja ovat joulut erossa, meille kaikille.
Älä turhaan sure ja huolehdi, kaikki menee hyvin kunhan suhde on muuten kunnossa. Sinä ja miehesi varmasti totutte ajan kanssa uuteen elämään. Onneksi on sähköpostit sun muut vempeleet , että voi olla kuitenkin yhteyksissä . Onnea matkaan teille!!
Niin ja lisäys vielä, että mies on rahtilaivalla ja poissa usein 4-6vko putkeen....
Saanko kysyä alkuperäiseltä, että montako viikkoa tai kuukautta mies on laivalla putkeen. Luulisi, että vielä 6 viikon eron kestä, mutta jos erossa pitää olla kuukausikaupalla niin suhde ei varmaan kestä.
Sillon kun tavattiin, niin mies oli 6 viikkoa pois ja välillä törni veny 8 viikon mittaiseksikin. Enää ei ole onneksi sellaista, vaan mies on aina kolme viikoa töissä ja kolme vapaalla.
Tiedän että nyt on asiat paljon paremmin, mutta silti välillä on vaikeaa se että mies ei elä sitä arkea kanssani. Varsinkin iltaisin nukkumaan mennessä iskee kovin ikävä! Ja monet suuremmat päätökset esim. kodin suhteen on tehtävä yksin, koska yhteyttä ei pysty säännöllisesti pitämään.
Poikaystäväni kysyi minulta seurustelun alkumetreillä, kestänkö sen, että hän on paljon pois. Vastasin, että on minulla muutakin elämää, et ei se oo homma eikä mikään.
Nyt ollaan seurusteltu puol vuotta ja olen ihan rakastunut. Molemmat suunnittelee jo suhdetta pidemmälle ja minulle alkaa hahmottua pikkuhiljaa, mitä tämä sitten on käytännössä. Kaipaan poikaystävääni aika paljon... tai ainakin enemmän kuin uskoin kaipaavani. Onhan se hienoa, että on aikaa itselle ja saa tehtyä kunnolla omat hommat ilman, että tarvitsee koko ajan ottaa huomioon jonkun muun tarpeet, ja silti on se joku, jota rakastaa.
Olemme päättäneet edetä hitaasti. Kuitenkin sitä tulee mietittyä, että jos tässä joskus lapsiakin hankitaan, olenko tosi yksin niitä kasvattamassa.
Poikaystäväni on kaikkea, mitä olen toivonut. Tuollaista miestä ei löydä kuin kerran elämässä. Toisinaan se hämmentää minua, millaisella intohimolla hän puhuu merestä ja siellä olemisesta, kun itse tulen merisairaaksi purkissa kuin purkissa. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että hän on löytänyt ammatin, josta nauttii.