Kun täällä lukee näitä tapauksia että auton maahantuojat ovat tehneet tullille verovalituksen esim. vuonna 2004, eikä vieläkään ole tullut päätöstä, niin eikö tuolta pohjalta jo voisi tehdä tutkintapyynnön poliisille. Tuollaiset käsittelyajat kun maalaisjärjellä ajatellen polkevat kansalaisen ihmisoikeuksia. Onko kukaan? Lopputulos?
Tutkintapyyntö poliisille verovalituksen
käsittelyajasta
1760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kannattaa tehdä. Ongelma poliisin puolella on vain se, että tällä hetkellä ei ole lainsäädäntöä, minkä pohjalta suorittaa esitutkinta. EYT on ampunut seulaksi nykyisen lain ja uutta ei ole "ehditty" tekemään. Ainut mikä voisi olla kantelun paikka tällä hetkellä on pitkittynyt käsittelyaika.
Tullin pussiin pelaa vvm ja ake. Hallituskin pelaa likaista peliä ja mielestäni on tahallista, ettei edes poliisille anneta mahdollisuutta muuta kuin kirjata asiasta tehdyt rikosilmoitukset.
Kansalaista sorretaan todella ja törkeästi. Se on käsittämätöntä ja herää väkisinkin ajatus siitä, että osa viranhaltioista on korruptoitunutta.