Minulta vaaditaan ennustajan lahjoja

Noin kaksi vuotta sitten minut kutsuttiin viikoksi Lappiin armeijan kertausharjoituksiin. Asumme Helsingissä.

Tuohon aikaan vaimoni odotti toista lastamme, ja esikoinen oli kahden vuoden ikäinen. Asuimme silloin mäen päällä sijaitsevan hissittömän kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Kodin pyörittäminen yksin oli liian rankkaa. Ymmärtäähän se, kun kantaa kaupasta ostoskasseja ylämäkeen, lapsi saa rappukäytävässä kiukkuraivarin ja vatsassa potkiva kakkonen saa odottavalle äidille valtavan näläntunteen.

Mutta tätä ei olisi tapahtunut jos hän olisi itse varautunut siihen esimerkiksi ostamalla säilykkeitä tai pakasteita. Tämä ei kuulemma tullut kuitenkaan kyseeseen koska "vihanneksethan paleltuvat pakastimessa" ja "einespizza on epäterveellistä". Tämän sanoo vaimo, joka ei juuri koskaan laita meillä ruokaa vaan minä olen lähes poikkeuksetta hoitanut keittiöpuolen.

Mutta tämä on huippu: VAIMONI SYYTTÄÄ MINUA siitä että hakeuduin aikoinaan ilmavoimiin ja tiesin että tulisin palvelemaan pisimmän mahdollisen ajan.

Minun olisi vaimoni mielestä pitänyt ETUKÄTEEN TIETÄÄ koska näitä kertausharjoituskutsuja tulisi ja koska lapsia syntyisi, ja koska sitä on mahdotonta tietää, niin sitten minun olisi ainakin pitänyt kutsunnoissa VALEHDELLA psykologisissa testeissä saadakseni HULLUN PAPERIT tai ainakin päästäkseni mahdollisimman lyhyellä palvelusajalla - jotta minut kutsuttaisiin kertausharjoituksiin mahdollisimman harvoin.

Minun olisi pitänyt myös KATKAISTA JALKANI, jotta olisin saanut kertausharjoituksista lykkäystä. Tai ainakin olisi siellä kasarmilla pitänyt uhata ampua kaikki, että olisin saanut hullun paperit ja päässyt pois.

Näinhän ei KUKAAN ITSEÄÄN KUNNIOITTAVA nuoirtee. Minut on lapsuudenkodissani kasvatettu tunnolliseksi ja rehdiksi nuoreksi mieheksi eikä miksikään aidan matalimmasta kohdasta kiipeäväksi lintsariksi. Sitäpaitsi tuota joukko-osastovalintaa tehdessäni, vuonna 1999, olin tuntenut tulevan vaimoni alle kaksi vuotta. Mielessä kajasteli mahdollinen ura ilmavoimissa, vaikka sittemmin päädyinkin eri alalle.

Nuo raskausajan vaivat olivat kuitenkin MINUN SYYNI siitä huolimatta että hän olisi KOSKA TAHANSA voinut tilata KOTIPIZZAN ovelle. Tämä ei kuulemma käynyt: pizza on EPÄTERVEELLISTÄ. Vaimoni ei ole uskossa, toisin kuin minä. Hän on siitä johtuen täyttänyt arvotyhjiönsä hirvittävällä hysterialla ruoka-aineista ja niiden terveellisyydestä.

Hän olisi myös voinut pyytää MINUN ÄITIÄNI auttamaan lapsen hoidossa - vaikka tämä isoäiti on työssäkäyvä ihminen, hän olisi kyllä auttanut jos olisi tiennyt miten kovasti apua tarvittiin. Mutta se ettei äitini auttanut riittävästi, oli sekin MINUN SYYNI.

Vaimoni ei huonojen henkilökemioiden takia uskaltanut pyytää suoraan apua äidiltäni. Jos hän olisi soittanut minulle ja pyytänyt minua puhumaan äidilleni, homma olisi varmasti hoitunut. Mutta hän teki tässäkin taas itsestään MARTTYYRIN ja tilittää katkeruuttaan vielä vuosien päästäkin.

Hän jaksoi kehumasta päästyäänkin kehua omaa serkkuaan, joka on minua kymmenen vuotta vanhempi, oli aikoinaan palvellut maavoimissa lyhyimmän ajan ja saanut ensimmäisen kertauskutsunsa yli kymmenen vuoden päästä kotiutumisesta. MINÄ olen kuulemma JOKU RAMBOMILITARISTI kun olen reservin aliupseeri ja tämä serkku tavallinen sotamies, ja koska tiesin etukäteen viettäväni puolustusvoimien palveluksessa pisimmän mahdollisen ajan.

Luuleeko joku että kukaan osaa etukäteen ottaa huomioon ja tietää kauanko parisuhde todennäköisesti jatkuu, koska lapsia tulee jne.

Jälkiviisaus on tuon muijan leipälaji. Onko teillä muilla tämänkaltaisia kokemuksia - että riitojen välttämiseen ja oikeiden ratkaisujen tekemiseen vaaditaan ennustajaeukon lahjoja?