Minun pahin virheeni on mielestäni sellainen, jota toiset jopa saattaisivat ihannoida. Tai oikeastaan virhe on "kaksiosainen":
1) Olen ensimmäisessä "vakavassa" parisuhteessani, jota on kestänyt jo 13 vuotta.
2) Samoin vaimoni.
Mikäkö tuossa sitten niin pahaa on? No mikään ei olisi, jos suhde olisi onnellinen ja kaikilta osin tyydyttävä mutta kun ei ole. Ja koska kummallakaan ei ole vertailupohjaa aiemmista vakavista parisuhteista niin emme edes tajua mistä kumpikin jää paitsi kun "sisko ja sen veli asuu yhdessä" vaikka erotakin voisi. Ja koska sitä vertailupohjaa ja kokemuksia muista kumppaneista ei ole niin ruoho aidan takana houkuttaa aivan valtavasti ja jokaista vastaan tulevaa, sopivan ikäistä naista tulee katsottua sillä silmällä.
Eräs kaverini, jolla taas on parisuhteita takanaan melko monta ja yhden yön juttuja luokkaa paljon, on joskus todennut vaan että kaikki parisuhteet on samaa paskaa eri paketissa. Sen haluaisin minäkin uskoa jottei tarvitsisi koko ajan pelätä elämän kuluvan hukkaan huonossa suhteessa vaan osaisi elää sitä omaansa kadehtimatta muita. Olisi se vaan paljon helpompaa jos olisi kokemusta edes muutamasta muusta pidemmästä suhteesta.
Suurin parisuhteessa tekemäsi virhe?
1. naisen mies
2
979
Vastaukset
- Sä Evan mies
Kannattaa varmaan kasvattaa suhteestaan yhdessä parempi sisällöltään, kuin vaihtaa puoliskonsa. Et ole enää ensimmäisen naisen mies jos kadotat kumppanisi ja sen jälkeen paluuta takaisin ei ole
- ......
no,ehkä se,että aloin nykyisen mieheni kanssa olemaan liian nuorena olin 19.v. ja mies 25.v.välillä aattelee,että olis pitäny vielä katella ja oottaa vähän vanhemmaks tätä sitoutumista.ja toinen,kun petin miestäni vuosi,sitten toisen kanssa oli kyllä suurin virhe,mutta niinhaän se on,että virheistään oppii...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2704388Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653557Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591875Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251765Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991466Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341001Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18919en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va119875Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235870