ongelmana reidet

kuntoilija26

Eli otsikkoni kertoo sen, että ongelmani ovat reidet. Harrastan liikuntaa 5-6krt/vko.
Jumppaa, juoksua, kävelyä ja talvisin lisänä vielä salitreeniä. Tavoitteeni on juosta ensikesänä puolimaraton ja haluan massaa hiukan pois, juuri noista reisistä. Ne ei vaan tahdo kulua millään vaikka kuinka yritän. Mikä avuksi?
Muu kroppa on ihan hyvällä mallilla ja 2 vuoden intensiivinen liikunnan harrastaminen näkyy esim. käsissä lihaksina.
Syön tavallista kotiruokaa ja todella vahdin mitä syön, siitä ei ole kyse. Rasvatonta ja terveellistä. Viikonloppuisin myös makeisia.
Mietin vain, että olenko ehkä jonkin verran säästöliekillä, koska kulutan hurjasti enemmän mitä syön. Mutta jotenkin tuntuu väärältä rueta syömään tosi paljon ja sitten kuluttaa ni kaikki pois. Housun koosta olen huomannut laihtuvani mutta silti reidet on tosiaan se kohta josta ei tunnu lähtevän rasva millään pois. Mitä te muut teette asian hyväksi vain odotanko seuraavat 2vuotta lisää, että ne olisivat vähän edes pienemmät. Kertoohan mulle omia kokemuksia ja vinkkejä!

1

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vlamentaja

      Sääntö nro yksi on, että läski häipyy viimeisenä paikasta, johon se on ensin tullut. Skandinaavimiehillä se tarkoitta vatsaa ja naisilla reisiä. Eli kärsivällisyyttä tarvitaan.

      Syömisen osalta oletkin oivaltanut oikein, että liian vähän ei edistä laihtumista, koska kroppa sopeutuu ja yrittää selvitä hengissä. Eli viikon aikana täytyy olla energian oton kannalta erilaisia päiviä, jotta elimistö pysyy käynnissä.

      Jaloille kannattaa tehdä kunnolla hapottavia juoksu- tai fillariharjoituksia niiden lihaksikkuuden kehittämiseksi. Useimmiten punttiharjoitukset jäävät alle maksimin jalkojen osalta. Kunnon intervallit kluttavat myös energiaa tehokkaasti ja pakottavat elimistön korkeaan kulutustasoon.

      Sitten viimeiseksi on huolehdittava, että oma näkemys on mahdollisimman realistinen. Meillä on tapana liioitella ulkonäön ongelmia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13608
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4940
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      154
      3726
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1801
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe