vuodessa 2 vuoden työt

järkeä käteen

Ja kuka viitsii enää puhua, että ammattiliittoja ja yhteiskunnan valvontaa työelämässä ei enää tarvita. Lukaisepas seuraava juttu, joka on tämän päivän yle-uutisten internet sivuilla.

ljetusalalla vuodessa kahden vuoden työt
Julkaistu 08.08.2007, klo 06.44 (päivitetty 08.08.2007, klo 07.17)


Kuva: YLE

Maanteiden ammattikuljettajat tekevät hurjia ylityömääriä, selviää työsuojelupiirien tekemistä kuljetusalan tehotarkastuksista. Ilmi on tullut tapauksia, joissa kuljettaja on saattanut ylittää sallitun ylityömäärän jopa kahdella tuhannella tunnilla, mikä vastaa lähes vuoden työaikaa.



Työsuojelupiirien tekemissä tarkastuksissa on selvinnyt, että raskaan liikenteen kuljettajat ovat saattaneet ajaa vuoden kaikkina työpäivinä jopa 15 tuntia.

Ylityötuntien ylitykset ovat olleet moninkertaisia sallittuun verrattuna.

- Tieliikenteen alue aiheuttaa aina syvän huokauksen, kun työaika-asioista puhutaan. Ylitöitä tehdään jopa silmittömästi, en vastaavia ylityötunteja oo nähny missään muualla kuin näissä kuljetusyrityksissä, huokaisee syvään Hämeen työsuojelupiirin lakimies Jouni Kallioluoma, Radiouutisille.

Radiouutisten keräämien tietojen mukaan oikeudessa alkaa syksyllä juttu, jossa ikaalislaisen kuljetusyrityksen kuljettaja oli tehnyt vuodessa ylitöitä yli 2 000 tuntia. Lähes yhtä koviin lukuihin on päästy yhdessä lahtelaisessa yrityksessä.

Lukemat ovat hurjia, kun lakimies Jouni Kallioluoman mukaan ylitöitä voi vuodessa tehdä normaalien tuntien päälle 250 tuntia ja erikoisluvalla 80 tuntia lisää.

- Tässä oli käsittelyssä yritys, joka oli ylittänyt sallitun ylityömäärän 1 658 tunnilla, eli se vastaa lähestulkoon vuoden työaikaa, laskee Kallioluoma, ja huomauttaa, että tämän henkilön osalta työpäivän pituus oli 15 tuntia.

Samassa yrityksessä puolet työntekijöistä oli ylittänyt sallitut ylityömäärät, seuraava 1 100 tunnilla, sitä seuraava lähes 1 000:lla ja sitä seuraava 700 tunnilla. Lisäksi rahdattavana oli vaarallisia aineita.

- Muutama kuski siellä on jotka ajavat niin sanottuja vaarallisia aineita, eli räjähtäviä ja palavia nesteitä. Että jos tulee nukuksissa vastaan tai tänne kaupunkiin, niin mitä voikaan sattua, kysyy Hämeen työsuojelupiirin lakimies Jouni Kallioluoma huolestuneena.

0

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4048
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2901
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2310
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        34
        1311
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        899
      6. 131
        875
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        864
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        811
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        756
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        750
      Aihe