Mitenköhän tässä vielä käy...

Väsynyt "isi"

Seurustelin tytön kanssa 3 vuotta, lasta yritettiin 1½ vuotta, ilman tulosta...Sitten suhteemme ajautui siihen pisteeseen että päätimme ottaa välimatkaa/erota ja katsella itsekseen miltä se elämä näyttää yksin. Riitoja ei oikeastaan ikinä ole ollut ja se ei ollut eron syy, ehkä vain se että tyttöni halusi katsella vielä elämää... minä olisin suhteessa halunnut jatkaa.. Mutta nyt sitten eroamisen jälkeen ja minun paikkakunnalta muutosta noin viikon päästä hän tulikin raskaaksi, tai siis olihan jo ollut silloin kun itsekin siellä olin, mutta emme siitä tienneet. Juteltiin asiasta ja kumpikin haluaa pitää lapsen, eli abortti ei ole käynyt mielessä ollenkaan, joten pidämme lapsen. Nooh... hän sitten on luvannut muuttaa mun luo tänne uudelle paikkakunnalle että saadaan kasvattaa yhdessä lasta ja että minä saan olla isä lapselle. Hän on puhunut että ei ehkä ole valmis enään minun kanssa parisuhteeseen ja katsottaisiin rauhassa miten asuminen ja lastenhoito sujuu yhdessä.. Minä toki vielä hölmönä elättelen toivoa yhdessä olemisesta,koska näin lapsen tulonkin myötä, tunnesiteetkin ovat vain kasvaneet häneen. Tällähetkellä suunnitelmat on, tai ainakin oli että hän tulisi tänne 3 kuukauden päästä kun pääsee töistä pois ja että sitten muutettaisiin saman katon alle. Nytpä hän on kuitenkin löytänyt uuden ystävän, siis miehen, jonka kanssa hän viettää aikaa todella paljon, hän ei jaksa enään jutella mun kanssa puheleimessa, ei kiinnosta puhua enään mistään, vaan haikailee ja miettii sitä uutta kumppaniaan koko ajan. Arvatkaa tuntuuko pahalta?! Nyt olen alkanut jo pelkäämään että hän ei ikinä muutakaan tänne vaan ilmoittaa jonkunajan kuluttua että viihtyy niin hyvin sen uuden miehen kanssa että ei halua enään muuttaa mihinkään... Siinäpä sitten on mukava kun joku toinen mies on sun lapsen kanssa sen syntymästä ja näkee kun se kehittyy ja itse olen sitten ns. viikonloppuisi.... jos sitäkään...
Eli tilanne on meleko hankala... En tiiä mitä ihmettä täs pitäs tehä? Miks tää kaikki pitää tapahtua nyt? Eikä esim: vuosi sitten kun kaikki oli vielä hyvin... Pää meinaa räjähtää kun miettii kaikkia asioita ja vaihtoehtoja mitä täs voi käydä. Tää juttu on varmaan aika sekavan kuulonen ja paljon asioita on mitä ei käy tässä ilmi, mitkä liittyy olennaisesti juttuun, mutta pääpiirteittäin se olis tässä... Mitä ihmettä mun nyt pitäs ajatella tai tehdä? itsellä ei nimittäin enään ajatus kulje ollenkaan... niin paljon olen tätä mutustellut ja pyöritellyt...

2

837

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuulia5

      ... mitä voit tehdä. Jokainenhan tekee päätökset elämässään itse, varsinkin jos on tunteet kyseessä. Kannattaisiko asiasta kuitenkin keskustella ihan suoraan, tulispaan asiat kunnolla selville. Loukkaahan tuo tuollainen sinua, uskon ja ymmärrän sen. Hankala tilanne, kieltämättä, mutta eiköhän kaikki vielä käänny parhain päin. Joskus elämässä ratkaisut voivat tuntua ensin epäreiluilta, mutta myöhemmin ehkä, toivottavasti huomaakin, että onneksi elämä veikin siihen toiseen suuntaan....jokin uusi suunta elämässä tuokin paljon uutta ja positiivista tullessaan.... =)

      Toivon kaikkea hyvää sinulle, älä tukahduta itseäsi vatvomalla asioita yksin eli hyvä kun kerroit asiastasi vaikkapa juuri täällä....

    • yhteishuoltaja-äiti

      Olitte päättäneet erota mutta sitten onkin yks kaks lapsi alullaan...ei ihme että tunteet velloo! Mutta anna velloa, kyllä ne asettuvat aikanaan. Älä lähde tunteitten matkaan vaan ajattele järjellä: molemmat haluatte sen lapsen mikä toki tarkoittaa että lapsen äitiinkin on yhteyttä jatkossa pidettävä. Olit jo mielessäsi alkanut työstää eroon liittyviä tunteita ja ajatuksia mutta tämä uusi tilanne sekoittaa tietysti sen pakan. Viestistäsi huomaa että sinulla on tosi hyvät lähtökohdat tästä selvitä koska olet ajattelukykyinen ja kerrot pähkäileväsi tilannettasi kauheasti. Se on hyvä ja riittää tällä hetkellä etkä muuta nyt voikaan käytännössä tehdä. Se tasoittuu kyllä. Tärkeintä on se että haluat /haluatte sen lapsen, muu järjestyy aikanaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe