Entisen miehen ahdistelu

Kirsikka60

Kertokaa mitä pitäisi/voisi tehdä, kun nyt kohta vuosi eron jälkeen ex-mies ei jätä rauhaan??? Olen halunnut lasten takia pitää jonkinlaiset välit ja käytännön asioissakin on vielä vähän keskeneräisyyttä. Välillä menikin ihan kohtuullisen hyvin ja saatiin elellä aika rauhassa, mutta nyt yhtäkkiä on jatkuvat haukkumispuhelut alkaneet taas!
Saan kuulla päivittäin likaisia ja puolet suurenneltuja tarinoita siitä, mitä olen tehnyt joskus vuosikausia sitten... Toinen "keskustelujen" aihe on se kun mies ei vieläkään tajua miksi halusin erota. Kuulen syytöksiä omista vioistani (miten muutuin ja aloin valehdella ja kieroilla), mutta toinen ei näe itsessään mitään syytä tai virheitä.
Minä ja lapset halusimme vain rauhoittaa oman elämämme ja luulin maksaneeni jo riittävän suuren hinnan vapaudestamme -- mitä ei nyt sitten käytännössä kuitenkaan ole!
Mies tulee meille kuin kotiinsa (jonkin pikkuasian varjolla) - yllättäen - tai ainakin ohikulkiessaan vahtii onko meillä vieraita autoja pihassa yms.
Joskus työaikana soittaessaan mies saattaa jopa epäluuloisesti kysyä kuka minulle soittaa työpuhelimeen, jos se soi puhelun aikana. Eihän hänellä pitäisi olla enää mitään oikeutta puuttua tekemisiini????
Monesti noista puheluista tulee mieleen, että toinen on jotenkin sairas - jutut menevät usein niin paksuiksi, että minulle tulee ihan oksettava olo! Mies vetää lapset riitakapuloiksi välillemme, vaikka lapset eivät edes halua olla hänen kanssaan tekemisissä, ellei ole pakko. Lapset ovat jo osittain aikuisia.
Mietin auttaisiko tilannetta yhtään se, jos yrittäisin ise etsiä jonkun terapiaryhmän? Mutta eihän sekään estä toista häiriköimästä....
Miten tässä voi edes ajatella mitään uuden suhteen rakentamista? Aikaisemmin yritin vaan kestää tilannetta ja odoin että se rauhoittuu ajan myötä, mutta ei näytä sille, ja nyt olen ehkä löytänyt uuden ystävän, jonka kanssa voisi vaikka kehittyä jotaki, joten tilanne olisi hyvä saada raiteilleen viimeinkin.
Mitä tehdä?

7

1773

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helpottaa Heti

      Kuka sua käskee roikkumaan siinä puhelimessa kuuntelemassa sitä paskaa. Minun puhelimen voi laittaa kiinni. Kokeile jos sellainen toiminto löytyisi omastasikin.

    • häirikölle

      Kirsikka hei, sun täytyy laittaa miehelle selkeät rajat. Et ala kuuntelemaan puhelimessa mitään huutoa ja haukkumista. Lopetat puhelun heti jos huuto alkaa ja puhut vain silloin kun mies käyttäytyy asiallisesti. Seuraavassa puhelussa ilmoitat miehelle tästä uudesta käytännöstä. Kun huuto alkaa niin sanot vain että et halua kuunnella huutoa, vaan että puhutaan sitten kun olet rauhoittunut tms. Sinun ei tarvitse toimia hänen pahanolonpurkukanavana. Ylipäätään voisit miettiä haluatko jatkuvasti puhua hänen kanssaan ja ruotia eroa. Et ole hänen terapeuttinsa.

      Sinun ei tarvitse myöskään päästää häntä kotiisi. Eikai hänellä vaan ole avainta sinne? Kiellät myös lapsiasi päästämästä häntä sisään.

      Terapiaryhmä voisi olla hyvä ajatus, että pääset myös henkisesti eroon miehestäsi. Sieltä varmasti löytyy kohtalotovereita, neuvoja ja rohkaisua. Kiva kuulla, että olet löytänyt uuden ystävän. Nyt laitat rajat exälle, keskityt oman elämäsi rakentamiseen ja vietät ihania hetkiä uuden ustävän kanssa. Rohkeutta!

      • Kirsikka60

        Kiitos kannustuksesta!
        Yritän pitää pään kylmänä ja pysytellä erossa exästä. Ne puhelut eivät ole varsinaisesti huutoakaan, mutta hän osaa olla tyranni, joka on "aina oikeassa" ja jyrää kaikki muut alleen! Puhelut alkaa yleensä jostakin lapsia koskevasta asiasta, mutta juttu kääntyy hyvin äkkiä vanhojen kaiveluun...
        Todellakaan miehellä EI ole avainta nykyiseen kotiimme - vaikka hän sitä yrittikin aikoinaan pyytää; piti sitä ihan itsestäänselvyytenä!!!
        No josko se tästä vielä paremmaksi muuttuisi, yritän olla positiivinen -- vielä on kesää jäljellä...


      • ex-miehesi kanssa
        Kirsikka60 kirjoitti:

        Kiitos kannustuksesta!
        Yritän pitää pään kylmänä ja pysytellä erossa exästä. Ne puhelut eivät ole varsinaisesti huutoakaan, mutta hän osaa olla tyranni, joka on "aina oikeassa" ja jyrää kaikki muut alleen! Puhelut alkaa yleensä jostakin lapsia koskevasta asiasta, mutta juttu kääntyy hyvin äkkiä vanhojen kaiveluun...
        Todellakaan miehellä EI ole avainta nykyiseen kotiimme - vaikka hän sitä yrittikin aikoinaan pyytää; piti sitä ihan itsestäänselvyytenä!!!
        No josko se tästä vielä paremmaksi muuttuisi, yritän olla positiivinen -- vielä on kesää jäljellä...

        Ole varuillasi ja koita keksiä pehmeämpi keino kertoa, ettei tämmöinen peli enää vetele. Mies nimittäin saattaa muuttua vaarallisen väkivaltaiseksi. Näitä esimerkkejä on jatkuvasti ihan julkisuuteen asti. Kysy neuvoa joltakin, joka tuntee paremmin tämmöistä käyttäytymistä.


      • minun exäni
        Kirsikka60 kirjoitti:

        Kiitos kannustuksesta!
        Yritän pitää pään kylmänä ja pysytellä erossa exästä. Ne puhelut eivät ole varsinaisesti huutoakaan, mutta hän osaa olla tyranni, joka on "aina oikeassa" ja jyrää kaikki muut alleen! Puhelut alkaa yleensä jostakin lapsia koskevasta asiasta, mutta juttu kääntyy hyvin äkkiä vanhojen kaiveluun...
        Todellakaan miehellä EI ole avainta nykyiseen kotiimme - vaikka hän sitä yrittikin aikoinaan pyytää; piti sitä ihan itsestäänselvyytenä!!!
        No josko se tästä vielä paremmaksi muuttuisi, yritän olla positiivinen -- vielä on kesää jäljellä...

        kaikkine avaimenpyytelyineen ja räyhäpuheluineen. Lapsesta riitti aina jotain asiantynkää, jonka varjolla soitti ja minuutin sisällä aloituksesta alkoi räyhjääminen ja syyttely. Lopetin puhelut siinä vaiheessa, kun asia loppui. Samoin yhteistä oli tuo, että hän ei millään voinut tajuta, että olin halunnut erota "niin hyvästä miehestä". Tätä kesti noin puoli vuotta, sitten hän vähitellen rauhoittui. Syynä kaiketi se, että aika teki tehtävänsä ja että hän jossain vaiheessa löysi naisystävän, jonka kanssa nyt jatkaa elämäänsä eteenpäin.


    • toimii!

      lähestymiskielto!

    • Nimetön

      Itse olen eronnut vajaa 3 vuotta sitten ja ex-mieheni oli aluksi muutaman kuukauden ok ja välimme olivat kunnossa. Sitten kun hän huomasi, että jatkoinkin elämää tyytyväisenä ja onnellisena: harrastin, liikuin, kävin tansseissa, sain uusia ystäviä jne, hän menetti hermonsa. Alkoi tulla uhkailevia tekstareita ja puheluita ja hän tuli oven taakse yöllä uhkailemaan. Minä katkaisin tämän välittömästi. Olimme eronneet ja minulla (ja hänellä) oli nyt erilliset, omat elämät, eikä kenenkään tarvitse sietää uhkailuja, häiriköintiä tms. ei edes ex-puolison taholta! Minä soitin poliisit paikalle ja he suhtautuivat asiaan hienosti. He kehottivat säilyttämään tekstiviestit, laittamaan ylös klo-ajat, jolloin exä tulee oven taakse metelöimään ja myös soittamaan heille siinä tapauksessa jne. He kertoivat, että minulla on mahdollisuus hakea lähestymiskieltoa. Tiedotin asiasta exälle ja myös poliisit kävivät hänen juttusillaan sanomassa, että eikö olisi viisainta antaa minun olla rauhassa. Häiriköintiä jatkui vielä jonkun päivän, mutta kun suhtauduin kylmästi ja asiallisesti ilmoittaen, että jokainen tekstiviesti menee säilöön ja poliisin tietoon ja jos tämä jatkuu, haen lähestymiskieltoa. Ihmeellisesti hän rauhoittui ja järkiintyi. Välimme eivät enää sen jälkeen palanneet hyviksi, mutta puheväleissä olemme, jos lasten asioista pitää keskustella. Hän kuitenkin välttelee näkemistäni, mikä ei minua haittaa, kunhan saan elää rauhassa elämääni. Ota tiukka, asiallinen linja, sinun ei tarvitse kärsiä ! Kerro myös ystävillesi/läheisillesi/sukulaisisllesi/työkavereillesi rehellisesti tapahtuneista, koska he voivat silloin olla tukenasi ja exääsi voi rauhoittaa jo sekin, että hän tietää sinun kertovan asiasta muille. Minä ainakin olin rehellinen ja kerroin tapahtumista läheisilleni ja sain heiltä täyden tuen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      88
      4209
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe