Elämää hermoheikon kanssa

kyllästynyt nainen

Kohta 20 vuotta olen kuunnellut tuon äijän raivoamista, mitään asiaa ei saa tehtyä ilman tolkutonta raivokohtausta, kiroilua ja toisten, yleensä minun haukkumistani.

Monet vuodet vaan hiljaa kuuntelin ja pelkäsin ja yritin tyynnytellä, nyt riittää. Olen alkanut huomata itsessänikin samoja oireita, olen alkanut hermoilla pienistä asioista, ja en missään nimessä halua samanlaiseksi!

On se vaan ihmeellisestä että toisen ihmisen saa tuollaisella käytöksellä ihan varpailleen ja jännittyneeksi, luulisi minunkin nyt jo aikuisen naisen pääsevän eroon moisesta psykopaatista, joka kaiken lisäksi vielä on sairaalloisen mustasukkainen. Epäillyt minun aikanaan muhinoivan isänsäkin kanssa. Ihan naurettavia asioita olen saanut vuosikaudet todistella.

Miksi ihmeessä olen moista idioottia sietänyt. Nyt alkaa tämän naisen lähtölaskenta elämään, jossa ei tarvitse olla ivattuna!

3

1249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun olet vielä

      tolkuissasi. Hyvä ettet enää kuuntele mitä tahansa. Elinkautinenkin on Suomessa vain 12 vuotta, olet jo kärsinyt sen. Tsemppiä!

    • niinkuin mullakin

      kiroilemista,raivoamista,huutamista,ei käytös-
      tapoja.tänäänkin oon ollut niin väsynyt ja masen-
      tunut,etten tiedä kuinka kauan jaksan.

      • ja äkkiä

        ei kenenkään tarvitse tuollaista shittiä sietää, nimimerkillä kokemusta on ja ero vireillä!! Elämä on liian lyhyt tuollaiseen pelleilyyn.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      221
      2926
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      173
      2556
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      107
      1189
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1102
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1048
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1045
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      279
      1002
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      338
      989
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      929
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      788
    Aihe