Kuinka usein te sinkut käytte baareissa?
Kun minä olin vähän päälle parikymppinen, niin kävin melkein joka viikonloppu, ja usein vielä sekä Perjantai- että Lauantai-iltoina. Mutta nykyään vähän yli kolmekymppisenä sinkkuna käyn korkeintaam kerran kuukaudessa, tosin näin kesäaikaan useamminkin. Tänä viikonloppuna kuintenki olen kotosalla, kun olen nyt tänä kesänä
monena viikonloppuna, ja vähän viikollakin rellestänyt. Rellestämiseni kun on aika alkoholipitoista, niin nyt on kyllä tarpeellista pitää väliä bilettämisessä ja alkoholin nauttimisessa, vaikka vannomatta paras, huomen iltana terassit saattavat houkutella, kun on näin lämmin ilma ja naiset kulkee pienissä minihamosissaan, ei hitto, kiusaus taitaa olla liian suuri. Jospa sitten vasta talvella pitäis taukoa.
Kuinka usein baareissa
16
1443
Vastaukset
- viimeksi
viime vuosituhannen puolella. Siis aika harvoin.
vapun jälkeen ollut kahdesti paarissa. On muitakin aktiviteetteja näin kesällä..
- M30++
Alle 26:na en käynyt kertaakaan, mutta sen jälkeen olen käynnyt n. 3-5 kertaa vuodessa.
- nappaa
2 kertaa vuodessa.
- single and i love being it :)
Käyn noin kerran kuukaudessa. Tosin kohta alkaa taas opiskelu, ja kavereiden kanssa tulee käytyä sitten useammin, eli pari kertaa kuussa. Jos käy yhdellä kaljalla baarissa, tai terassilla, niinku päivällä, niin sitä ei varmaan lasketa?
- M22.
mutta kai pitää alkaa käymään, kun kumppanin saaminen on varmaan tärkein tavoite tässä ja nyt.
- tästä ketjustahan
ne sinkkuuden syyt alkaa selviämään.
Me ei siis käydä baareissa.- Baareihin siitä
Kyllä tuossa perää on. Kun käy usein baareissa, niin todennäköisyys löytää seuraa kasvaa.
- ~nainen~
Baareihin siitä kirjoitti:
Kyllä tuossa perää on. Kun käy usein baareissa, niin todennäköisyys löytää seuraa kasvaa.
Todennäköisyys saada yheksi illaksi seksiseuraa kasvaa, mut se on sit eri asia ketä se kiinnostaa.
- gadg
ne on siellä vesiselvinä vaan tanssimassa. Tai sit mä käyn vain väärissä yökerhoissa.
- sp 86
suunnilleen kerran kuussa, jos sitäkään.
- ufg
1-3 kertaa kolmen tai neljän vuoden sisällä
- M-29
Joskus opiskeluaikoina yöelämässä tuli pyörittyä ihan tarpeeksi, useita kertoja kuukaudessa. Nyt kun ikää on karttunut ja opiskelijaelämä kaukana menneisyydessä, ei baareissa käyminen jaksa juuri kiinnostaa. Tässä iässä yöelämä on ehdottomasti parhammillaan kotona, vaakatasossa ja peiton alla.
Silloin tällöin käyn tapaamassa kavereita oluen tai pari äärellä terassilla tai pubissa. Sitä tapahtuu ehkä 1-2 keraa kuukaudessa. Varsinaisissa yökerhoissa tulee käytyä ehkä 2-5 kertaa vuodessa. Yleensä liikun silloinkin kaveriporukan mukana tai kyseessä on joidenkin työpaikan bileiden jatkot. En siis koskaan ole liikkeellä seuraa etsimässä vaan vietä aikaani kavereiden seurassa. Muutenkin baarit ovat ainakin minun luonteellani äärimmäisen huono paikka lähestyä vastakkaista sukupuolta.
Nykyisin en siis viihdy tuolla kaupungin yössä ollenkaan ja joka kerta huomaan miten tylsää ja järjetöntä siellä oikeastaan on. Olenkin yleensä porukan ensimmäinen, joka ikävystyy ja poistun yökerhoistakin hyvissä ajoin ennen valomerkkiä. - Nicole*
Noin kerran kuukaudessa näin kesäaikaan, tosin nykyään rajottaa tuo kun en oikein uskalla juoda enää, joten melkein selvänä joutuu olee.
Talvella käyn vielä harvemmin kun matkaa tonne keskustaan on jonkin verran ja kulkuyhteydet heikot.
Muutenkin baareissa miehet tuntuu etsivän lähinnä yhen yön seuraa, joka ei houkuttele:P - m27
...etten edes muista koska viimeksi. Pitäisikö asiasta jotenkin olla huolissaan?
- vato retro
Tosin ne on 1 kalja tai kahvi per käynti, ja kesällä. 1-2 kuukauden välein rankemman kaavan kautta.
Talvisin noin kahden viikon-kuukauden välein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760