Moittiminen tuottaa mielihyvää?

rusalka.rusalka

Tässä alustukseksi juttu jonka bongasin tuolta terveys-sivuilta. Ei liene liian pitkä luettava.

Olen vaan itse toistanut toistamasta päästyäni, että ne jotka toisia osoittelevat sormella, tuntevat ylemmyyttä ja luulevat olevansa parempia...ja nyt sitten todistetusti tuntevat siis toisten moittimisesta mielihyvää, heh.

Tässä vissiin vastaus puskavittuilijoitten motiiviksi: Mielihyvää tuottaa.

30.8.2004 YLEn Tiedeuutiset/YLE Terveys

Toisten moittiminen yhteisten normien rikkomisesta tuottaa tunnetusti mielihyvää, vaikka itse ei siitä erityisesti hyötyisikään. Mielihyvä näkyy myös aivojen tasolla. Se osoitettiin Sveitsissä tehdyssä kokeessa, missä kuvattiin koehenkilöiden aivoja yksinkertaisen rahapelin aikana.

      
kuva: AP Graphics bank
Pareittain käydyssä pelissä käytettiin pieniä rahapanoksia ja siinä saattoi toimia molempien pelaajien yhteisen edun hyväksi tai pelkästään oman etunsa mukaan. Jos toinen osapuoli toimi itsekkäästi, häntä saattoi rangaista.

Osassa kokeita rankaisijalle ei ollut rahallista hyötyä tai haittaa rankaisemisesta, osassa kokeita rankaiseminen "maksoi" eli rankaisija menetti rahaa. Siitä huolimatta useimmat valitsivat rankaisemisen.

Päätöksenteon aikana - rangaista vai ei - kuvattiin pelaajien aivoja PET-kameralla. Rankaiseminen aktivoi aivokuoren alapuolella olevaa aluetta, jonka tiedetään aktivoituvan yleensä mielihyvän kokemuksista. Aivoissa ei näkynyt paha mieli toisen petoksesta vaan nimenomaan mielihyvä, joka liittyi toisen saamaan läksytykseen.

Rottakokeista tiedetään, että rotat ovat erittäin innokkaita aktivoimaan suurin piirtein vastaavaa aluetta aivoissaan sähköisesti saadessaan siihen tilaisuuden eli se liittyy ilmeisesti hyvin voimakkaaseen mielihyvän kokemukseen.

Aineistosta verrattiin samojen koehenkilöiden aivojen mielihyväalueen aktivoitumista maksuttoman ja maksullisen rangaistuksen aikana. Mitä voimakkaammin maksuton rangaistus aktivoi mielihyväaluetta, sitä useammin koehenkilö valitsi myös itselleen kalliiksi käyvän rangaistuksen.

Ihminen ei siis valitse toimintatapojaan pelkästään rationaalisesti ja taloudellisesti, vaan rahanmenetyksen uhallakin valitaan mielihyvää tuottava kosto. Kaikki koehenkilöt olivat miehiä ja seuraavaksi tutkijat haluavat selvittää onko miesten ja naisten toimintatavoissa eroa.

12

674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rusalka.rusalka

      Siis näinhän se aina on ollutkin. Omaa ylemmyyttään voi korostaa, kun hiukan pääsee näpäyttämään toista. En tiennyt sen todella aktivoivan mielihyvän aluetta aivoissa!

      Toinen selitys moittimiselle ja tyytymättömänä olemiselle on se, että ihminen tuo esiin hätääntymistään, turvattomuuttaan ja avuttomuuttaan tilanteessa. Etenkin jos rähjää. Kyllähän rähjäämisenkin voi tehdä harkitusti eikä repiä pelihousujaan. Voi myös näytellä vihastumista...mikä on eri juttu.

      Mielestäni on ihan eläimellistä nauttia moittimisesta...tässä tekstissä käytettiin sanaa kosto.

      Kuulostaa jopa vaaralliselta.

    • tyyppi..

      mutta minusta on mukavampi kehua ihmisiä, kuin haukkua.

      Mieti tilannetta, jossa ihmiset ovat naamat vastakkain, kuka alkaa toista haukkumaan? Tuskin kukaan.

      Tämä netti vaan tarjoaa ihmisille tilaisuuden vittuilla, vaikka ei tarvitsisikaan, vaikka ei oikeasti haluaisi edes. Täällä on vaan niin helppo purkaa pahaa oloaan, kun sitä voi unohtaa sen pilkan kohteen, sitä ei jotenkin edes ole olemassa.

      Koomisinta on, että tuskin kukaan oikeasti haluaa olla paskapää, kaikki haluaa olla hyviä tyyppejä, täällä vaan taitaa mopo karata käsistä.

    • fewwwwfd

      "Ihminen ei siis valitse toimintatapojaan pelkästään rationaalisesti ja taloudellisesti, vaan rahanmenetyksen uhallakin valitaan mielihyvää tuottava kosto."

      Olipa taas fiksu tutkimus. Ovathan ihmiset kostaneet toisilleen jopa oman henkensä uhalla läpi historian. Voi kai siitä nyt muutaman kolikonkin maksaa?

    • fanittaja x

      sä oot tän palstan valopilkku, mä luen täältä aina sun kirjotukset. sä oot tosi luova persoona ja mä ihailen sellasii oman tien kulkijoita. piristä mun päivää ja kirjota lisää!

      ps. mistä toi sun energia oikeen kumpuaa?

    • mie vuan

      Mie tykkään siusta rusalka ko sie oot nii reipas ja tyttö ja aina ilonen. Oot siekii karjalast kotosii? Onko siulla ja mustikat kerättynä ja piirakat leivottuna niinku miullakkii. Sieniäki oon löytänny, on kanttarellia pakastin täys, vatelmia on keränny kans. Voiettä mie sit tykkään teist kaikist mukavist immeisist, miten te ootta nuin mukavia ja jaksatte tänne kiriottaa ja kertoa mukavia tarinoita,. Voi että! Miun syvän pakahtuu kaikesta tästä illoisuuvest, nii aattelin jakkaa teiän kans tämän tunteen!

      • vittuilija

        osaa murteet oikein.;)


      • mie vuan
        vittuilija kirjoitti:

        osaa murteet oikein.;)

        mittää vittuile ko mie tykkään teist kaikist nii muan mahottomast ja aattelin kuttua teiät kaikki syömään miun tekemään kanttarellipiirakkoo ja mustikkapiirakkoo ja sun muuta sattaa sorttia.
        Ehän mie nii hyvin muistakkaa et miten sitä karialan murretta puhuttaa ko mie vauvana sielt läksin ja sit o kaik muut murteet sekottunu mukkaa. Siust varsinnii mie tykkään ko sie ossaat karialan murret..halluut sie opettaa miuta? Mie oon kiltti oppilas ja nöyräki viel ossoon olla! Halluut sie opettaa miuta? Mie kyllä maksan siulle ruhtinaalliset korvaukset jos sie vaa halluut opettaa, ei uo rahast kiinni!


      • hupsis
        mie vuan kirjoitti:

        mittää vittuile ko mie tykkään teist kaikist nii muan mahottomast ja aattelin kuttua teiät kaikki syömään miun tekemään kanttarellipiirakkoo ja mustikkapiirakkoo ja sun muuta sattaa sorttia.
        Ehän mie nii hyvin muistakkaa et miten sitä karialan murretta puhuttaa ko mie vauvana sielt läksin ja sit o kaik muut murteet sekottunu mukkaa. Siust varsinnii mie tykkään ko sie ossaat karialan murret..halluut sie opettaa miuta? Mie oon kiltti oppilas ja nöyräki viel ossoon olla! Halluut sie opettaa miuta? Mie kyllä maksan siulle ruhtinaalliset korvaukset jos sie vaa halluut opettaa, ei uo rahast kiinni!

        en tiedä kenelle kuvittelet kirjoittavasi, mutta onnea etsintään.


      • mie vuan
        hupsis kirjoitti:

        en tiedä kenelle kuvittelet kirjoittavasi, mutta onnea etsintään.

        muista tulla miitinkii! Nähhään siellä!


      • on muuten..
        mie vuan kirjoitti:

        mittää vittuile ko mie tykkään teist kaikist nii muan mahottomast ja aattelin kuttua teiät kaikki syömään miun tekemään kanttarellipiirakkoo ja mustikkapiirakkoo ja sun muuta sattaa sorttia.
        Ehän mie nii hyvin muistakkaa et miten sitä karialan murretta puhuttaa ko mie vauvana sielt läksin ja sit o kaik muut murteet sekottunu mukkaa. Siust varsinnii mie tykkään ko sie ossaat karialan murret..halluut sie opettaa miuta? Mie oon kiltti oppilas ja nöyräki viel ossoon olla! Halluut sie opettaa miuta? Mie kyllä maksan siulle ruhtinaalliset korvaukset jos sie vaa halluut opettaa, ei uo rahast kiinni!

        tosissakin hyvää ja Karjala on kerrassaan loistava paikka, näin sivusta mainiten.:)

        Terveisiä samalla yhdelle A:lle, joka tosin varmaan ei käy tällä palstalla.;)


    • MI-82

      Aina sanonut että se joka toista haukkuu on itse, tai koira, nih!

    • Tohtori Hömppä

      näyttää takaisin antaminen tuottavan mielihyvää, ei moittiminen. Jos olisi tutkittu moittimisesta saatavaa mielihyvää, olisi pitänyt saada kokeessa moittia toista ihan vapaasti. Nyt mitattiin, miten reagoitiin toisen itsekkääseen temppuiluun. Mielestäni jää 2 vaihtoehtoa, vastaisku tai nahoissaan kärsiminen.

      Must tuossa ei ollu muuta, kuin että tuottaa mielihyvää antaa potut pottuina kukkoilijalle takaisin. Jos olisi kärsinyt nahoissaan toisen oikkuilun, niin itsetunto olisi varmaan kärsinyt jossain vaiheessa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe