Niin vaikea sanoa EI..

Luulin löytäneeni onnen monen vuoden jälkeen, olin niin onnellinen, kylläkin vain vuoden. Mutta se tunne, kun tuntee olonsa onnelliseksi useiden yksinäisten vuosien jälkeen, on aivan mahtava, sitä leijuu pilvissä ja herää hymyissä suin toisen vierestä. Tuntuu pystyvänsä mihin vain, mikään ei tunnu hankalalta kun on ihminen joka rakastaa ja jota rakastaa.

Sieltä pilveltä tultiin alas aika rytinällä kun exä ilmoitti ettei halua jatkaa, välittää mutta ei tarpeeksi. Tästä on nyt kuukausi, luulin jo, että olen selvinnyt siitä ajasta ettei tarvitse enää itkeä, niinköhän..

Exä on kysynyt useaan otteeseen, että voiko tulla käymään, tiedätte varmaan mitä tarkoitusta varten. Ja mä en osaa sanoa EI!!! Miksi en vaan voi sanoa, että en halua nähdä, enkä kuulla mitään.. Se vaan on niin ihanaa halata ja suukotella niin kuin ennenkin. Niin ihana makoilla toisen vieressä seksin jälkeen, tuntea taas sen tunteen, tuoksun, oman kullan ihon.. Sitten se taas iskee, epätoivo, paniikki ja tuska! "Se ei oo mun enää, ei se minusta välitä.. Hyvä luoja mimmi, mitä sä teet itelles, älä päästä sitä enää käymään.."

Mutta MITEN osaa sanoa EI kun haluaa ihan hirveästi vaikka tietää, että satuttaa itseään yhä enemmän ja enemmän. Kumpa voisi kytkeä sydämmen pois päältä ja ottaa aivot käyttöön!