Rakkaat tai suoraan sanottuna vähemmän rakkaat työkaverit terästehtaalla täällä p-Pohjanmaan suunnalla, olen nyt katsellut teitä vajaat yksitoista vuotta. Onneksi olemme kuitenkin eri osastolla, vaikka samassa työpaikassa olemmekin. Ette näiden reilun kymmenen vuoden aikana ole kertaakaan minua jututtanut ettekä tervehtinyt, aina kun olen yrittänyt tulla jutteleen ja toivottanut aamulla hyvät huomenet, katsotte minua kuin yhteiskunnan vihoolista numero 1 ettekä vaivaudu edes minulle puhumaan. Onneksi työpaikallamme on sosiaalisiakin yksilöitä, muuten joko vaihtaisin työpaikkaa tai sekoaisin lopullisesti työpaikan takia. Olenko tehnyt tai sanonut teille joskus jotain väärää?? Minusta alkaa tuntumaan että olen vaikka omasta mielestäni olen ollut teille mukava, auttavainen ja ystävällinen. Eli lyhyesti ja ytimekkäästi teille akattomat jöröjukat: Opetelkaa sosiaalisia taitoja, teistä puhutaan työpaikalla todella outoja ja eikö ole raskasta päivästä toiseen olla elämään kyllästyneen näköinen ja oloinen?? Hankkikaa elämä.
Työ"kaverit"!
17
2059
Vastaukset
- Kaiken kokenut
Samaa voidaan sanoa eräästä pohjois-savolaisesta lihafirmasta. Ukon jörrikät puhuvat paskaa yläpäästä ja hajut tulevat alapäästä. Oli siinä takana olevalla työkaverilla olemista ja jaksamista.
- kokki
oletko kenties niitä tyhjänpäivisiä lässyttäjiä,joita ei kiinnosta sun vitun selvitykset äijän paskallakäynnistä lähtien,sun perrhees saunomiset tai lapsenlapsen kakkavaipat.tai kenties olet puhunut koiranpennustasi noin vuoden verran sen joka nakkipalan syönnistä,ja joka paskakikkareesta.kokemusta on tämmöösestä vitun länkkyttäjästä,joka ei töistä tiennyt hevonvittujakaan,senkun veti sen satakuuskymmentäkilosen perseensä tuoliin ja juttu jatkui jatkui.toiset teki sillä välin töitä,kun tää mamma selvitteli ukkonsa bemareita ym.ym.ei kukaan jaksa kuunnelle.tee palvelus työyhteisöllesi ja ota lopputili.
- Rapula
En ole niitä tyhjänpäiväsiä lässyttäjiä, olen vaan ollut ystävällinen ja auttavainen työkavereita kohtaan, ja perhe-asiat pidän kyllä visusti ulkopuolella. Työtoverit sattuu vaan olemaan osaksi ilmanaikusia jurottajia joille puhe maistuu vasta kahden promillen humalassa. Ja toisekseen perseeni ei ole läheskään edes satakiloinen. Ja kolmanneksi, en ole nainen, niinkuin ehkä luulit vitun idiootti. Ja neljänneksi, tee palvelus tälle yhteiskunnalle ja AMMU ITTES.
- "" ""
Rapula kirjoitti:

Kokki ei taida olla ihan terve. Mene heti hoitoon!
- Rapula
"" "" kirjoitti:
Kokki ei taida olla ihan terve. Mene heti hoitoon!
???

lähelle totuutta,kun noin riemastuit.älä suotta luule että tommosen pöljän takia ampuisin itseni,olen tehnyt niin paljon keikkatyötä ja joutunut sopeutumaan erilaisiin työyhteisöin.että minulla on varaa puhua.ehkä sinunkin pitäisi miettiä paikanvaihtoa kun et ilmeisesti sopeudu työyhteisöösi?
- kokki
Rapula kirjoitti:
???
satu tietämään mikä on kokki niin voin kertoa sen sinulle,se on henkilö joka valmistaa ruokaa,ja vittu on viiden lapsen äidillä joten selvisikö asia sinulle nuija?
- kokki
"" "" kirjoitti:
Kokki ei taida olla ihan terve. Mene heti hoitoon!
hoitoon eihän minulla ole ongelmia,tuntuu että kannattaisi ajatella sitä hoitoon menoa siellä päässä?
- Rapula
kokki kirjoitti:
lähelle totuutta,kun noin riemastuit.älä suotta luule että tommosen pöljän takia ampuisin itseni,olen tehnyt niin paljon keikkatyötä ja joutunut sopeutumaan erilaisiin työyhteisöin.että minulla on varaa puhua.ehkä sinunkin pitäisi miettiä paikanvaihtoa kun et ilmeisesti sopeudu työyhteisöösi?
Sekö on heti oma vika jos työkaverit vituttaa??
- Rapula
kokki kirjoitti:
satu tietämään mikä on kokki niin voin kertoa sen sinulle,se on henkilö joka valmistaa ruokaa,ja vittu on viiden lapsen äidillä joten selvisikö asia sinulle nuija?
Älä jaarittele jaakkokolmonen.
- vitun kokki
Rapula kirjoitti:
Sekö on heti oma vika jos työkaverit vituttaa??
kokeile mennä töihin joskus kahden promillen humalassa,josko alkais löytyä työkavereita?
- Rapula
vitun kokki kirjoitti:
kokeile mennä töihin joskus kahden promillen humalassa,josko alkais löytyä työkavereita?
Näköjään turha yrittää keskutella tällä palstalla mistään asiasta kun on vaan vittuilijoita liikkeellä.
- riita seis
Joopa-joo, huvittavan surullista noin ulkopuolisena seurata kiihkomielistä loanheittoa, kokki vastaan Aimo Rapula ..
Lyökää kättä veljet. - kokki
riita seis kirjoitti:
Joopa-joo, huvittavan surullista noin ulkopuolisena seurata kiihkomielistä loanheittoa, kokki vastaan Aimo Rapula ..
Lyökää kättä veljet.olen todella pahoillani kirjoituksistani,olen vain tällä hetkellä sellaisen henkisen ajojahdin kohteena,johon on puuttununut jo työsuojelukin.olen niin sanotusti aivan loppu,ja pyydän anteeksi töykeää kielenkäyttöäni täällä,tiedän itse mitä on työskenellä huonossa ilmapiirissä,joten toivon teille hyvää jatkoa,ja toivon että todella voimme lopettaa tämän typerän jutun puolin ja toisin.
- kyllä näitä
tämä taitaa olla näitä naisvaltaisten alojen "sairautta" ei minuakaan aina tervehditä, ja se tuntuu loukkavalta. onkohan nämä tällaiset työkaverit jotenkin lastentarhaiässä vielä, jotka eivät osaa käytöstapoja!?
- Rapula
Kyllä tämä on ihan miesvaltainen työmaa...
- Kaiken kokenut
Niin on lihanleikkaamotkin, savolaiset paskahousut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873998Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6834
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740