olisi Tornion alueella paljon parantamista. Vaikuttaa, että vilkut ovat auton lisävaruste. Voisivat alueen lukuisissa autokaupoissa antaa niitä kaupan päälle. Aika harva käytti niitä esim eilen iltapäivällä kun olin Torniossa.
Samoin näöntarkastus tulisi laittaa pakollisesksi. Moottoripyörän eteen kaahaillaan kaistoilla miten sattuu ja autot ajavat liikennevaloissa surutta päin punaisia.
Heinäkuussa kohdallani oli viisi tilannetta, joissa omista liikenteessäliikkumisoikeuksistaan kiinni pitäminen olisi vienyt todennäköisesti hengen tai ainakin johtanut vakavaan onnettomuuteen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Laittakaa ne kärkikolmiot sinne Tornioon risteyksiin, ettei tarvi aina ajaa pelko perseessä että millon taas seuraavan kerran mällää autonsa.
Kylvetty kolmioita jo liikaakin. Nyt on ilmestynyt torppiin ainakin pariin risteykseen kolmiot vasta aikoihin. Meinaa tulla tilanteita kun ihmiset ajelee vanhasta tottumuksesta kuin ei olisi kolmioita.
Loputkin kolmiot pois. Pelko perseen alla on hyvä, niin rajoittaa edes vähän kaahailua!