Varotuksen sana kaikille tietystä henkilöstä.
Tuntomerkit: ilmoittanut kotialueekseen keskisuomen maakunnan, on iältään 40-45-vuotias, pienikokoinen, tummahiuksinen, suomalainen, akateemien, luterilainen, lapseton ja sinkku. Näitä riittää mutta en viitsi yksilöidä tarkemmin.
Kirjoittelin ko.naisen kanssa n.viikon ajan. Aluksi vaikutti rehelliseltä vaan mietin koko ajan uskaltamatta suoraan kysyä miten voi olla mahdollista että korkean koulutuksen saanut ihminen on ollut työttömänä kohta 10 vuotta. Eikö mitään työtä olevinaan löydy. Siis valehtelee koulutustietonsa ja paljon muutakin. Sanoi että ei haittaa olla työtön koska hän ei omien sanojensa mukaan nosta työttömyyskorvausta eikä muita sosiaalietuja. Miten voi pärjätä ilman tukea ilman työtä?
Asuu omakotitalossa. Miten voi asua omakotitalossa jos on työtön. Miten voi olla varaa työttömällä sinkulla asua omakotitalossa ja ilmoittaa yhdeksi harrastukseksi ulkomaanmatkailun. Käy kerran vuodessa ulkomailla eikä nämä ole mitään "Tallinnan reissuja".
Olen ollut itse parisen vuotta työttömänä 1990-luvun alussa ja tiedän ettei työttömänä ole vara luksuselämään ja matkoihin eikä omakotitaloon. Olen ollut työelämässä 20 vuotta ja asun edelleen vuokralla...
Viikon kirjoittelun jälkeen nainen ehdotti että olisi mukava tavata kun asutaan lähellä. Ilmoitin hänelle siinä vaiheessa että löysin jo toisen kaverin. V----aa että nainen luuli minun juoksevan ansaan. Epäilen että on käärinyt rahaa miehiltä huijaamaalla. Ei tuossa ole muuta selitystä.
Tiedoksi muille myös että on syytä olla varovainen.
Naispuolinen huijari keskisuomesta
20
1648
Vastaukset
- enempi........
jos asuisi vuokralla. Mutta oletko ajatellut jos hänellä on esim. perintörahoja? Ystäväni esimerkiksi on työtön ja asuu omakotitalossa, hän sai niin ison perinnön aikoinaan ettei tarvitse töitä tehdä vaan voi elää korkorahoilla. Se kun on meidänkin maassa ihan mahdollista
- mutta luulis sitä
tekevän töitä edes mielenvirkistykseksi.
- Työn raskaan raataja...
mutta luulis sitä kirjoitti:
tekevän töitä edes mielenvirkistykseksi.
Tehdä töitä mielenvirkistykseksi! Sehän olisi yksi työpaikka pois henkilöltä, joka tarvistee todella töitä! Ja sitä paitsi voihan mielenvirkistykseksi harrastaa. Hitto soikoon! Jos minä olisin varakas niin en taatusti tekisi töitä vaan keskittyisin harrastamaan. Ei ihminen henkisesti töitä kaipaa vaan toimintaa ja sehän voi olla muutakin kuin ansiotyötä.
- e6666
Työn raskaan raataja... kirjoitti:
Tehdä töitä mielenvirkistykseksi! Sehän olisi yksi työpaikka pois henkilöltä, joka tarvistee todella töitä! Ja sitä paitsi voihan mielenvirkistykseksi harrastaa. Hitto soikoon! Jos minä olisin varakas niin en taatusti tekisi töitä vaan keskittyisin harrastamaan. Ei ihminen henkisesti töitä kaipaa vaan toimintaa ja sehän voi olla muutakin kuin ansiotyötä.
Kiitos vaan vastauksista. Lisäyksenä tuohon että nainen kertoi tekevänsä projektia johon saa apurahaa valtiolta. Selvisi kuitenkin että hän ei ole mikään taiteilija ja katsoin Wikipediasta että valtio maksaa apurahaa vain taiteilioille. Katsokaa Wikipedia: taiteilijan apurahat. En osaa linkittää. "apurahaa maksetaan taiteellisesta työstä".
- apurahatutkija
e6666 kirjoitti:
Kiitos vaan vastauksista. Lisäyksenä tuohon että nainen kertoi tekevänsä projektia johon saa apurahaa valtiolta. Selvisi kuitenkin että hän ei ole mikään taiteilija ja katsoin Wikipediasta että valtio maksaa apurahaa vain taiteilioille. Katsokaa Wikipedia: taiteilijan apurahat. En osaa linkittää. "apurahaa maksetaan taiteellisesta työstä".
Saan tieteellistä työtä varten apurahaa.
Minusta tuntuu, että alkuperäinen kirjoittaja on luulosairas, ja hieman yksinkertainen.
Ei Suomessa työtä tekemällä rikastu vaan etupäässä perimällä rahaa. - e6666
apurahatutkija kirjoitti:
Saan tieteellistä työtä varten apurahaa.
Minusta tuntuu, että alkuperäinen kirjoittaja on luulosairas, ja hieman yksinkertainen.
Ei Suomessa työtä tekemällä rikastu vaan etupäässä perimällä rahaa.Mutta tiedän myös takuu varmasti sem että tarkoittamani nainen EI tee tieteellistä työtä eikä taiteellista, että sillai...!
- erilaisiin
e6666 kirjoitti:
Kiitos vaan vastauksista. Lisäyksenä tuohon että nainen kertoi tekevänsä projektia johon saa apurahaa valtiolta. Selvisi kuitenkin että hän ei ole mikään taiteilija ja katsoin Wikipediasta että valtio maksaa apurahaa vain taiteilioille. Katsokaa Wikipedia: taiteilijan apurahat. En osaa linkittää. "apurahaa maksetaan taiteellisesta työstä".
tutkimuksiin saa apurahaa. Maksaako valtio suoraan va ivaltion omistama firma...se on toinen juttu.....kyllä ihmisen luonne on epäileväinen, voi jestas
- samaa mieltäää...
Minulla on tuttuja ja sukulaisia, jotka eivät ole työelämässä mukana, korkeastikoulutettujakin. Nauttivat vapaasta ja on kyllä rahaakin, millä elää. Kuka mitenkin, esim. kun on firmansa pois myynyt, on siitä saanut sievoisen summan rahaa ja naatiskelee nyt. Että kyllä voi hyvinkin tulla toimeen ilman säännöllistä palkan maksua ja nauttia täysin siemauksin elämästä! Tuntemani henkilöt ovat ihan mukavia ihmisiä ja nauttivat täysin siemauksin elämästään.
- vai onko teitä enemmänkin
Minulla tuli mieleen aloittajasta tämä "Omituisia naisia"-ketju kakkos-sivulla...
- e6666
vai onko teitä enemmänkin kirjoitti:
Minulla tuli mieleen aloittajasta tämä "Omituisia naisia"-ketju kakkos-sivulla...
Valitettavasti se olen minä mutta minulla on myös kanttia se kertoa ja kaikkien iloksi tämä sitten tuotakoon että minä EN ole stalkkaaja kuten minua nimitettiin tuossa ketjussa. Minä en mennyt tapaamaan tätä naista ollenkaan ja yksi syy siihen oli juuri se että olem ottanut opikseni. Jos huomaan, että homma haiskahtaa niin silloin peräännyn kokonaan.
Toivoani en aio menettää. Ketään en ryhdy ahdistelemaan. Jos olen suorasanainen näillä palstoilla niin se suotakoon minulle.
Alkaa vaan tuntua siltä, että 90% naisista on jotenkin omituisia. En usko, että minulle ovat sattuneet omituisimmat tapaukset. Olen miettinyt mistä se mahtaisi johtua. Ehkä haen tietynlaista seuraa; koulutetut naiset ovat kiinnostavia, koska heillä on jotakin sanottavaa ja heidän viestinsä ovat pidempiä kuin pari hätäistä riviä muiden kirjoittelukavereiden ja kiireiden keskellä. - enpä tiedä
e6666 kirjoitti:
Valitettavasti se olen minä mutta minulla on myös kanttia se kertoa ja kaikkien iloksi tämä sitten tuotakoon että minä EN ole stalkkaaja kuten minua nimitettiin tuossa ketjussa. Minä en mennyt tapaamaan tätä naista ollenkaan ja yksi syy siihen oli juuri se että olem ottanut opikseni. Jos huomaan, että homma haiskahtaa niin silloin peräännyn kokonaan.
Toivoani en aio menettää. Ketään en ryhdy ahdistelemaan. Jos olen suorasanainen näillä palstoilla niin se suotakoon minulle.
Alkaa vaan tuntua siltä, että 90% naisista on jotenkin omituisia. En usko, että minulle ovat sattuneet omituisimmat tapaukset. Olen miettinyt mistä se mahtaisi johtua. Ehkä haen tietynlaista seuraa; koulutetut naiset ovat kiinnostavia, koska heillä on jotakin sanottavaa ja heidän viestinsä ovat pidempiä kuin pari hätäistä riviä muiden kirjoittelukavereiden ja kiireiden keskellä.toinen haluaa tavata, sinä jänistät tekosyillä. toinen ei halua tavata, käyt salaa nurkilla norkoilemassa.
naiset voivat olla omituisia, mutta etpä sinäkään isoja pinnoja saa.
- pelkästä uteliaisuudesta
käynyt katsomaan mikä on homman nimi. Ehkä se on huijari, ehkäpä vanhemmilla onkin ollut sen verran fyrkkaa että perintörahoista riittää?
- PunainenParoni
Kaikkihan tuolla huijaa ja kieroilee. Ei tälle forumille muuten tulisi niin paljoa viestejä :)
- Ei mitään omituista.
Toiset osaavat saada rahansa poikimaan esim. sijoitusasuntoihin, hyviä osinkoja maksavat pörssiosakkeet, rahastot, onhan näitä ja sijoituksiaan, suhdanteita on seurattava. Kun ei pelaa pääomaansa uuteen mersuun, ylellisiin, tuottamattomiin hömpötyksiin vaan sijoittamalla viisaasti, sitten voikin ottaa kevyemmin. Voi voi onhan heitä fiksusti rahansa kanssa toimivia. - Tuttavani on entinen pankkineiti, halpakorkoisia lainoja otti rohkeasti (henkilökuntaetu), osti metsänkeskeltä mökin jo nuorena ja siitä vaan myynyt, ostanut, nyt on varakas sinkkuna elelevä, paljon matkusteleva lady. ( ei seikkaile näillä sivustoilla; raha menee rahan luo eli varakas herrasmies on ollut teatteriseurana yli 10 vuotta : )
- ekonominainen
Kyllähän oma talous pitää olla kunnossa..
Toisilla on rahan tajua, ja rikastuvat tai perivät.
Ei kai kukaan rikas perijätär kirjoita netti-ilmoonsa olevansa rikas.
Eikä omakotitalo edes maksa kovin paljon maakunnissa, hyvinkin omalla työllä ansaittu.
Vasta kun se nainen selkeästi pyytää sulta rahaa voidaan alkaa puhua huijaamisesta,huomauttaisin.
Toki ainahan voi pelätä demoneita ja pysyä kotona, yksin on turvallista, eikä kukaan ihminen voi satuttaa.
- Kaupp.tiet.maist.
En tiedä omaa työtäsi ja palkkatasoasi. Mutta ajattelepa seuraavaa ajatuskulkua, joka voisi olla täysin mahdollinen. Nainen on ollut työssä ns. kovapalkkaisessa ammatissa. Kiertänyt ulkomaita ja saanut huimat ulkomaan päivärahat. Ostanut omakotitalon, joka keski-Suomessa on aika edullinen hankinta.
Kenties naisella on talletuksia ja pari onnistunutta siirtoa osakemarkkinoilla tai muissa säilytyksissä. Hän on voinut saada myös perintöä, jonka on myös laittanut tuottamaan vastaaviin säilytyksiin.
Tällaisessa tilanteessa, kun pääomatulot ovat mittavat, voi olla herttaisen yhdentekevää, millaista päivärahaa sosiaalitoimesta, työttömyyskassasta tms. saa.
Tätä listaa voisi jatkaa vaikka mihinkä asti.
Vähän ajattelun laajuutta sinulle! Kiitos! - aika
Kylläpä heppaisin perustein syytät huijariksi ja valehtelijaksi! Etkö todellakaan ole tietoinen, että ihminen voi elää SIOITTAMALLA!
- kiribati
no johan olet ongelman itsellesi kehittänyt.
Omasta tuttavapiiristäni tulee heti mieleen ainakin yksi akateemisesti koulutettu nainen, joka elää omistusasunnossa, ei käy töissä ja harrastaa matkustelua (useammin kuin kerran vuodessa, minusta kerran vuodessa matkustelu ei ole edes mitään harrastamista). Hän sattuu olemaan sellaisesta suvusta, jolla on rahaa.
Tosin hän ei ole kuvaamasi nainen, koska on parisuhteessa ja asuu ihan eri puolella Suomea.
Sitä en ymmärtänyt mitä varoittamisen aihetta tuossa oli. Eihän ko. nainen pyytänyt sinua maksamaan mitään tai yrittänyt lainata sinulta rahaa, hän vain halusi tavata. - mummo-reipas
Niin että olkaapas varuillanne.
- Miina-Villiina
Vastausviesteissä kävi ilmi, että sait kovasti ehdotuksia siitä miten nainen saa toimeentulonsa. Sitä tunnuit sinäkin ihmettelevän, ihan aiheesta. Eikö olisi ollut parasta kysyä sitä suoraan naiselta ? Näin olisit saanut vastauksen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614283Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653487Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541817Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251707Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981443Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133950Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235863en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115852Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18849