Kanoottiralli

Aikanaan oli elokuun lopun tapahtuma kanoottiralli Kilpisjärveltä Tornioon. Miksihän se lopahti, sponsorien vähyyteen vai osallistuja katoon.
1590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

heinäkuun lopulla - elokuun alussa melottiin Artic Canoe Race - melonta Kilpisjärveltä Tornioon tai Haaparannalle. Melojia oli aina yli sata.

Sponsorit olivat tiukassa, loppua kohden myös toimitsijat olivat väsähtäneitä ja hallinnossa oli riitaa Haaparantalaisten ja jokivartisten välillä, yrittävät ylitornion miehet kerran pysäyttää jopa koko melonnan, kun mielestään omistivat koko joen.

1990-luvun lopulla kisat loppuivat, oliko se Sutisen poika, joka yritti vielä yhtenä kesänä järjestää, oli siellä melojiakin, mutta taisi olla taloudellisesti kannattamatonta. Kunnat eivät juuri halunneet tukea tapahtumaa, jossa väki käy vain läpikulkumatkalla yhden päivän, vaikka liikkuvaa väkeä huoltajineen olikin yli 500 henkilöä.

Muistot ovat kivoja, kehitetään joku vastaava tapahtuma torniojoelle, miten olisi soutukilpailu kilpisjärveltä tornioon, yksiköt, kaksikot ja kasit. Olisi komea näky ja kosket antaisivat vähän haasteita...

Mietitään asiaa vaikka tällä palstalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mihin loppui kirjoitti:

Aikanaan oli elokuun lopun tapahtuma kanoottiralli Kilpisjärveltä Tornioon. Miksihän se lopahti, sponsorien vähyyteen vai osallistuja katoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu