Vaikka teksti on pitkähkö, niin pyydän lukemaan sen silti...
Moni kokee aloitteen tekemisen vaikeaksi, ja mikseipä kokisi. Tämä velvollisuus on jätetty miehille, joista suurin osa on kuitenkin hyvin epävarma ja arka tekemään aloitetta.
Miehien tekemä aloite katsotaan tavaksi, joka on jossain määrin historiallinen velvollisuus. Tämä velvollisuus istuu vain huonosti nykyajan hyvin vapaaseen treffailu- seksuaali ja tapailukulttuuriin.
Niinä aikoina, kun miehien tekemä aloite oli swääntö vailla poikkeuksia, oli myös muita tapoja, joita noudatettiin. Oli sosiaalisen kanssakäymisen normistoja, joissa ei pelkästään ollut velvollisuuksia miehille, vaan myös velvollisuuksia naisille. Esim. lavatansseissa mies tuli hakemaan ja nainen todennäköisesti suostui tähän, ellei mies ollut ihan täydessä sikakunnossa ja törppö. Eli aloitteen tekeminen ei ollut niin vaikeaa, koska ei tarvinnut pelätä totaalista täystyrmäystä. Jos miesten velvollisuus oli silloin esittää ensimmäinen merkki kiinnostuksesta, niin naisen velvollisuus oli kiinnostua (tai ainakin hyväksyä mies hetkeksi seuraansa).
Nyt kun ei ole mitään tapakoodistoja tai normeja, ei minkäänlaista ennustettavuutta, niin ei ihme, että aloitteentekeminen muodostuu todelliseksi ongelmaksi.
Kuka haluaa altistaa itsensä täydelliseen nöyryytykseen, kun käy juttelemassa tuntemattoman kanssa, jota mikään sosiaalinen normi ei estä torjumasta lähestyjää suoraan tai olemasta edes törkeä torjunnassaan?
Se on tämä täydellinen vapaus tavoissa ja käytännöissä, joka ahdistaa miehiä tekemästä aloitetta. Kyllä mieskin tarvitsee jonkinlaista varmuutta siitä, että häntä ei tehdä heti kättelyssä naurunalaiseksi.
Tähän liittyen kaipaisin jonkinlaista uutta tapakoodistoa maahamme, josta sellainen selvästi puuttuu, mutta jolle olisi paljonkin tilausta.
Yksi sellainen tapa olisi small talk, sellaisena kuin se maailmalla käsitetään. Eli se että voi mennä turvallisin mielin rupattelemaan ihmisten kanssa kevyistä aiheista ja tutustua tai tulla tykö sillä tavoin. Tällaisessa pinnallisessa keskustelussahan ei ole tärkeintä se mitä puhutaan, vaan miten puhutaan. Siinä huomaa yllättävän paljon toisesta ihmisestä asioita.
Ja jos small talk -keskustelu miellyttää, niin siitä voi sitten sujuvasti siirtyä syvemmille vesille. Jos keskustelu ei johda mihinkään, niin kumpikin osapuoli on säilyttänyt kasvonsa ja voi tyytyväisin mielin erkaantua tilanteesta.
On selvää, että jonkinlainen sosiaalinen koodisto olisi tarpeen, sellaiset koodistot missä toista voi turvallisesti lähestyä ja sellaiset missä erkaantuminen tilanteesta tapahtuisi yhtä luontevasti kuin lähestyminenkin.
En siis tarkoita että pitäisi palata 1950-luvun tapoihin, vaan että kehittäisimme aikaamme sopivat tavat. Edes jotkin tavat.
Ja ei, en ole mikään ikivanha kultaisia muistoja takaisin tavoitteleva rusina. En ole edes elänyt tapakulttuurin kukoistuksen aikoja. Olen elänyt vain tässä nykyaikaisessa elämänmenossa.
Moni kokee aloitteen tekemisen vaikeaksi, ja mikseipä kokisi. Tämä velvollisuus on jätetty miehille, joista suurin osa on kuitenkin hyvin epävarma ja arka tekemään aloitetta.
Miehien tekemä aloite katsotaan tavaksi, joka on jossain määrin historiallinen velvollisuus. Tämä velvollisuus istuu vain huonosti nykyajan hyvin vapaaseen treffailu- seksuaali ja tapailukulttuuriin.
Niinä aikoina, kun miehien tekemä aloite oli swääntö vailla poikkeuksia, oli myös muita tapoja, joita noudatettiin. Oli sosiaalisen kanssakäymisen normistoja, joissa ei pelkästään ollut velvollisuuksia miehille, vaan myös velvollisuuksia naisille. Esim. lavatansseissa mies tuli hakemaan ja nainen todennäköisesti suostui tähän, ellei mies ollut ihan täydessä sikakunnossa ja törppö. Eli aloitteen tekeminen ei ollut niin vaikeaa, koska ei tarvinnut pelätä totaalista täystyrmäystä. Jos miesten velvollisuus oli silloin esittää ensimmäinen merkki kiinnostuksesta, niin naisen velvollisuus oli kiinnostua (tai ainakin hyväksyä mies hetkeksi seuraansa).
Nyt kun ei ole mitään tapakoodistoja tai normeja, ei minkäänlaista ennustettavuutta, niin ei ihme, että aloitteentekeminen muodostuu todelliseksi ongelmaksi.
Kuka haluaa altistaa itsensä täydelliseen nöyryytykseen, kun käy juttelemassa tuntemattoman kanssa, jota mikään sosiaalinen normi ei estä torjumasta lähestyjää suoraan tai olemasta edes törkeä torjunnassaan?
Se on tämä täydellinen vapaus tavoissa ja käytännöissä, joka ahdistaa miehiä tekemästä aloitetta. Kyllä mieskin tarvitsee jonkinlaista varmuutta siitä, että häntä ei tehdä heti kättelyssä naurunalaiseksi.
Tähän liittyen kaipaisin jonkinlaista uutta tapakoodistoa maahamme, josta sellainen selvästi puuttuu, mutta jolle olisi paljonkin tilausta.
Yksi sellainen tapa olisi small talk, sellaisena kuin se maailmalla käsitetään. Eli se että voi mennä turvallisin mielin rupattelemaan ihmisten kanssa kevyistä aiheista ja tutustua tai tulla tykö sillä tavoin. Tällaisessa pinnallisessa keskustelussahan ei ole tärkeintä se mitä puhutaan, vaan miten puhutaan. Siinä huomaa yllättävän paljon toisesta ihmisestä asioita.
Ja jos small talk -keskustelu miellyttää, niin siitä voi sitten sujuvasti siirtyä syvemmille vesille. Jos keskustelu ei johda mihinkään, niin kumpikin osapuoli on säilyttänyt kasvonsa ja voi tyytyväisin mielin erkaantua tilanteesta.
On selvää, että jonkinlainen sosiaalinen koodisto olisi tarpeen, sellaiset koodistot missä toista voi turvallisesti lähestyä ja sellaiset missä erkaantuminen tilanteesta tapahtuisi yhtä luontevasti kuin lähestyminenkin.
En siis tarkoita että pitäisi palata 1950-luvun tapoihin, vaan että kehittäisimme aikaamme sopivat tavat. Edes jotkin tavat.
Ja ei, en ole mikään ikivanha kultaisia muistoja takaisin tavoitteleva rusina. En ole edes elänyt tapakulttuurin kukoistuksen aikoja. Olen elänyt vain tässä nykyaikaisessa elämänmenossa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tule vain juttelemaan. Täällähän minä olen.
tasa-arvoajettelu ajettu naisten puolelta jo niin pitkälle, että näin on päässyt käymään.
Naiset ovat mielellään ottaneet vastaan tasa-arvon heille tuomia lisävapauksia ja -oikeuksia. Ne velvollisuudet eivät ole niin hyvin kelvanneet.
Tällaisista sosiaalisista normistoista ei olisi hyötyä pelkästään miehille, joiden olisi helpompi mennä tutustumaan naisiin, vaan myös naisille, jotka tuntuvat olevan hyvin laajalti sitä mieltä että hyviä miehiä ei löydy mistään.
Jos olisi edelleen olemassa tällaisia kohteliaita tapoja (kohteliaisuushan tässä on nimenomaan se juttu, toisten huomioiminen ja hyväksyminen), niin ne ujommatkin voisivat tuntea jonkinlaista varmuutta lähestyä naisia. Silloin koko ujous saattaisi ulkoisesti kadota, kun tietää että ellei mene ihan alapääjuttuja suoraan sanomaan, niin tulet ainakin kuulluksi ja huomioiduksi.
Kohteliaisuus olisi siis tämän homman nimi. Eli se että vaikka juttukaveri ei olisikaan juuri sitä mitä haluaa, tai edes sinne päinkään, niin häntä kohdeltaisiin kuitenkin kuten ketä hyvänsä. Siis tiettyyn pisteeseen saakka (täaaä tapauksessakaan mitään törkeyksiä tai epäasiallista käytöstä ei tarvitsisi sietää).
Ja tässä mallissa nykyaikana, näinä tasa-arvon päivinä myös nainen voisi turvallisesti tehdä tuttavuutta, asia joka on naiselle vielä hankalampi kuin miehelle. Kun kaikki tapahtuisi small talkin tai jonkun muun yleisesti hyväksytyn normiston puitteissa, niin naisenkaan ei tarvitsisi tuntea mitään häpeää käydessään juttusille.
Ja tähän liittyy siis myös se, että kaikki tällainen lähestyminen ei todellakaan olisi parinhakumielellä tai seksuaalisessa tarkoituksessa, vaan ihan ihmisten välistä toimintaa. Seurallisuutta, tutustumista ja sosiaalisuutta.
Tuttuihinhan ja tuttavuuuksiin sitä usein ihastutaankin.
Mulla on yleensä huonoja kokemuksia, kun yrittää ryhtyä juttuihin naisten kanssa vaikka baaritiskillä juomaa tilatessa. Monesti sanottu että "mee ny kotias siitä". vaikka vaan koitin morjestaa tuoppia odotellessa. Vie hyvin motivaatiota siltä illalta.
Näinhän se menee. Ironista tässä on se, että naiset ovat itse vähintään yhtä tyytymättömiä tilanteeseen kuin miehet. Jatkuvasti kuulee kiukuttelua siitä, että kunnollisia miehiä ei ole missään. Ei niitä olekaan, koska ne on kuohittu. Jäljelle jäi ne kovimmat kaverit, jotka harvemmin sitä kunnollisen miehen leimaa saa. Eivät edes tarvitse, koska tarjontaa riittää muutenkin.
Itsehän soppansa keittivät...
olen samaa mieltä kanssasi erittäin hieno viesti
"Eli aloitteen tekeminen ei ollut niin vaikeaa, koska ei tarvinnut pelätä totaalista täystyrmäystä"
"Kuka haluaa altistaa itsensä täydelliseen nöyryytykseen, kun käy juttelemassa tuntemattoman kanssa, jota mikään sosiaalinen normi ei estä torjumasta lähestyjää suoraan tai olemasta edes törkeä torjunnassaan? "
mulle on käynyt näin menin juttelemaan tytölle en tehnyt mitään tyhmää moikkasin ei tullut vastausta moikkasin uudestaan sama juttu kysyin miksi pitää olla noin tyly hän sanoi että hän on lesbo ja se oli hänen selityksensä hänen käytökselleen
Jokaisella aikakaudella on omat pariutumistapansa. Muutamia vuosikymmeniä sitten se oli lavatanssit, sitä ennen jotain muuta. Nykyaikana kaikki tämä tapahtuu baareissa ja klubeilla joissa ollaan usein vahvassakin humalassa.
Riittävässä humalatilassa naisten tylykään käytös ei tunnu aloitetta tekevästä miehestä niin pahalta. Toisaalta epäonnistumiset voi laittaa kännin piikkiin - "en minä siitä oikeasti ollutkaan kiinostunut, olin vain liian kännissä".
Tietenkin miehestä joka ei niin ryyppäämisestä välitä kaikki tämä näyttää toisenlaiselta kuten viestissäsikin toit ilmi. Jos on melkein selvänä baareissa, naisten tyly käytös voi tuntua paljon ikävämmältä. Mutta toisaalta ennenvanhaa mies joka ei osannut tanssia oli samassa asemassa. Hän varmasti koki senaikaisen kulttuurin samoin kuin sinä kuvaa viestissäsi nykyistä.