Olen tutustunut Jyväskyläläisiin naisiin, joista osa on ollut hyviä, mutta on ollut ilkeitä ja pelleilijöitä. Jotkut naiset, jotka haluavat tutustua eivät vastaile viesteihin ja heistä ei kuulu mitään. Naiset vastaavat myöhemmin, ettei usko treffimahdollisuuksiin tai etten ole oikea ja tunnu hyvältä. Jotku haluavat tutustua vaikka tutustuvat samaanaikaan toiseen henkilöön ja tietävät ettei ole mahdollisuuksia ja antavat pakit. Yks nainen halusi tutustua. Tämä nainen tutustui samaanaikaan toiseen. Poisti myöhemmin profiilinsa ilmoittamatta mitään. Pitäävät kovia kriteereitä ja pyytelevät heti kuvia. Pitä ulkonäköä liian tärkeänä. Monesti kuvan lähettämisen jälkeen ei kuulu mitään tai tyrmätään täysin.
Haluan varoittaa 24-vuotiaasta naisesta. Vieraille ei pidä antaa tunnuksia, mutta tein sen virheen. Nainen houkuttaa kauniilla kuvalla. Nainen halusi tutustua, mutta ei viestitellä treffisivulla. Ehdotin mesessä kirjoittamista ja annoin tunnukseni. Kun menin meseen nainen sanoi, ettei ole aikaa kirjoitella. Kysyin milloin ehtii sanoi nainen, ettei ole oikein aikaa kirjoitella, kun ei ole paljoa koneella. Tälläisille ei kannata antaa tunnuksiaan.
Varoitus miehille!
4
2267
Vastaukset
- viallisia
joko prinsessatautisia tai muuten egobuustaajia ja loput muuten vaan tyhmiä akkoja
- ovat
täydellisiä, vaatimattomia, komeita ja tooodeelllaaa fiksuja? Vai ovatko sittenkään?
- näillä eväillä eteenpäin
ovat kirjoitti:
täydellisiä, vaatimattomia, komeita ja tooodeelllaaa fiksuja? Vai ovatko sittenkään?
Eihän ihmisissä olekaan muuta kuin viallisia. Vai kuka väittää olevansa täydellinen? Eiköhän me kaikki tässä elämässä olla vain kasvamassa :-)
- sekin täytyy
näillä eväillä eteenpäin kirjoitti:
Eihän ihmisissä olekaan muuta kuin viallisia. Vai kuka väittää olevansa täydellinen? Eiköhän me kaikki tässä elämässä olla vain kasvamassa :-)
tunnustaa, että loppujen lopuksi ihmisten kemiat ei passaa. Tai siis passaa harvoin. Ihminen on sellainen tuote, että odottaa oman historiansa ja kokemustaustansa kautta toiselta asioita, jotka sitten harvoin stemmaavat. Joten ei kannata loukkaantua, jos ei juuri kyseiselle ihmiselle kelvannut. Voi ajatella, että next!! Näin se menee. Täten elämä on helpompaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760