Gospelia ja yhteislaulua kirkkoihin!!

Onko kukaan kanssani samaa mieltä siitä että kirkoissa pitäisi olla enemmän yhteislaulutilaisuuksia?
Kun on kauneimmat joululaulut-tilaisuus, kirkot ovat täynnä.
Entäs jos olisi riparilaulu-tilaisuus?
Lastenvirsien lauluilta?
Enkelilaulu-ilta?
Eikä välttämättä kirkossa, vaan vaikka jossain leirikeskuksessa tai muualla luonnon keskellä. Ei välttämättä säestystäkään. Vaikka cd pyörimään jos ei soittajia löydy!
Olen yrittänyt vaikuttaa omassa seurakunnassani mutta tuntuu kuin seinille puhuisin! Jumalanpalveluksessakin voitaisiin laulaa uudempia virsiä ja vaikka Simojoen lauluja vaihteeksi että nuoremmatkin innostuisivat kirkossa käymiseen!
Miksi mitään ei tapahdu?
Taas yksi tuttava meni kasteelle vapaaseen suuntaan kun ei meidän seurakunnassa tapahdu mitään!!!
Montako pitää erota kirkosta ennenkuin jotain uudistusta tapahtuu!?

Kommentteja!
8507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tosi kivoja ehdotuksia! :) Olen varma että muitakin vastaavista tilaisuuksista kiinnostuneita olisi. Alalla työskentelevänä voin vaan hieman suruissanikin kertoa, että resurssipula vaivaa kirkonkin piireissä. Työtä on tosi paljon ja kaikkea ei millään ehdi ja pysty järjestämään, vaikka haluaisikin. Kaiken kukkuraksi aina löytyy niitä "vastarannan kiiskejä", jotka pitää ensin pehmittää kun jotain uutta keksii. :) Nämä nyt on vain yhden temppelipelimannin ajatuksia, mutta kiitos tosiaan vinkeistä, koitan tehdä asialle jotain - omalla paikallani. Rentoa laulufiilistä! :)

Äänestä
  • Palautteesi antoi vähän uskoa tulevaan!
    Nyt vaan kaikki vaatimaan uusia tuulia luterilaiseen kirkkoon!
    Ja laulu raikukoon!

    Äänestä

  • Se olis kyllä hienoa, että kirkossa olis enemmän sen kaltaista toimintaa. Mä kaipaan myös juuri tuollaista.
    Semmosta reipasta ja iloista menoa. Ei se tarkota kumminkaan, että aletaan 'hihhuloimaan', niinku moni luulee.
    Musiikki on tosi mahtava juttu ja sillä saa hyvän mielen ja ennen kaikkee se on mahtava väline viedä evankeliumia eteenpäin ja saada ihmiset kiinnostumaan monestakin eri aiheesta.

    Äänestä

On totta, että monilla kanttoreilla on ennakkoasenteita tai ohjelmistollisia puutteita uutta musiikkia kohtaan, esim. virsikirjan ulkopuolisia lauluja.

Mutta on pakko huomauttaa, että samanlainen mutta erisuuntainen ongelma on monilla seurakuntanuorison pääasiallisen kasvattajakunnan jäsenillä eli nuorisotyönohjaajilla: olen nähnyt useita seurakuntia, joissa virsikirjasta ei käytetä edes Nuoret-osaston virsiä nuorisotyössä lainkaan, vaikka juuri tässä osastossa kolmea ensimmäistä virttä lukuunottamatta musiikillinen ero NSV- ja Tuomaslauluja-kokoelmien lauluihin on pääosin nolla (tekstit ovat ajoittain hieman eksplisiittisempiä uskonasioista; tämä on mielestäni hyvä asia).

Ihan kuin muka tietyt laulut siirrettäisiin virsikirjaan sen takia, ettei niitä enää käytettäisi nuorisotyössä, vaikka juuri siksi ne sinne siirretään, että ne olisivat kaikkien nuorten ulottuvilla eikä vain niiden jonka kotiseurakunnannuorisotyössä käytetään virsikirjan sijaan laulukirjaa x.

Ja kun sitten nuoriso menee kirkkoon, on lähes sama onko siellä nuorten vai aikuisten virsiä (ellei kyseessä ole erityisen rohkea nuori, joka uskaltaa laulaa tuntematta laulua); niitä ei osata kuitenkaan, koska nuorisotyössä ei niitä käytetä. Tietyt poikkeukset (511, 517 yms.) osataan, mutta lapsuudenkokemusten, ei nuorisotyön ansiosta. Painotan, että tämä on vain oma havaintoni useimmista tutuista seurakunnista.

Äänestä
  • No kuule.. Sama havainto mullakin. :) Onneks omalla asenteellaan voi tehdä aika paljon! :)

    Äänestä

  • Meillä ei ole kanttoreilla ennakkoasenteita. Kanttori vaihtuu oikeastaan koko ajan...
    Itse kirkkoherra on niin kaavoissaan että homma ei muutu varmaan ennenkuin pappi vaihtuu...

    Äänestä

  • Michell kirjoitti:

    No kuule.. Sama havainto mullakin. :) Onneks omalla asenteellaan voi tehdä aika paljon! :)

    Ja palautetta olen antanut, mutta ei vaan mene viesti perille.
    Hiljaisempikin nainen tässä ryytyy!!!
    Taidanpa tempaista ja ruveta loilottamaan yksin takapenkistä jotai Simojoen biisiä ennen Jumalanpalvelusta että päät kääntyisi... en tiedä sitten tuleeko "valkotakkiset" hakemaan!-Tai sitten tämä rouva ohjataan ulkoruokintaan...

    Äänestä

  • ev.luttinen kirjoitti:

    Meillä ei ole kanttoreilla ennakkoasenteita. Kanttori vaihtuu oikeastaan koko ajan...
    Itse kirkkoherra on niin kaavoissaan että homma ei muutu varmaan ennenkuin pappi vaihtuu...

    Varmaan muillakin paikkakunnilla on Tuomas-messuja. Lahden Ristinkirkossa kuun ensimmäisenä sunnuntaina klo 18. Melko yhteiskristillinen ilmapiiri, lauletaan hengellisiä lauluja, bändi mukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ev.luttinen, ainakin vielä kirjoitti:

Onko kukaan kanssani samaa mieltä siitä että kirkoissa pitäisi olla enemmän yhteislaulutilaisuuksia?
Kun on kauneimmat joululaulut-tilaisuus, kirkot ovat täynnä.
Entäs jos olisi riparilaulu-tilaisuus?
Lastenvirsien lauluilta?
Enkelilaulu-ilta?
Eikä välttämättä kirkossa, vaan vaikka jossain leirikeskuksessa tai muualla luonnon keskellä. Ei välttämättä säestystäkään. Vaikka cd pyörimään jos ei soittajia löydy!
Olen yrittänyt vaikuttaa omassa seurakunnassani mutta tuntuu kuin seinille puhuisin! Jumalanpalveluksessakin voitaisiin laulaa uudempia virsiä ja vaikka Simojoen lauluja vaihteeksi että nuoremmatkin innostuisivat kirkossa käymiseen!
Miksi mitään ei tapahdu?
Taas yksi tuttava meni kasteelle vapaaseen suuntaan kun ei meidän seurakunnassa tapahdu mitään!!!
Montako pitää erota kirkosta ennenkuin jotain uudistusta tapahtuu!?

Kommentteja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu