Evilä ja Mononen

Oli muuten tosi hyvä, et ne kaks pas... puhujaa ei päässy Osakaan. Eihän nillä ole ku joku onnen kantamoinen hypyissä ja puhutaan niinku euroopan omistajat. Letti ja poskilihakset vaan kasvaa molemmilla voi , voi ressukoita yrittäis ny edes miehistyä.
151305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Evilä voi hyvinkin hypätä SE:n vielä syyskuun aikana. Mahdollisesti Ruotsi-ottelussa. Monosesta sen verran, että viime viikon urheilulehdessä oli hyvä analyysi miehen hyppäämisestä

Äänestä
  • Evilä vetäisi jonkun haamuloikan hurmoksessa omissa kisoissa ja käviköhän edes dopingissa. Sen jälkeen miehestä ei oikein kilparadoilla ole kunnon näyttöä, suu kyllä käy tampereen murteen korostuksella ja kuvia on lehtimainoksissa mutta urheilu-ura tasollisesti taitaa olla laskussa. No palkkaa on ryhdytty maksamaan ja sitä se teettää kun liikaa paapotaan, mies vain pehmenee ja taso tippuu mutta mukavahan se on kuitata ilmaista rahaa.

    Sitä paitsi aikuisella miehellä ei pitäisi olla enään naismaista pitkää lettiä. Pian ny mansen poika parturiin ja ala harjoittelemaan että pärjäät edes ruottalaisille maaottelussa. Kuortaneen kisat näyttää muuten olevan aikansa jo eläneet.

    Äänestä

  • Suu pienemmälle kirjoitti:

    Evilä vetäisi jonkun haamuloikan hurmoksessa omissa kisoissa ja käviköhän edes dopingissa. Sen jälkeen miehestä ei oikein kilparadoilla ole kunnon näyttöä, suu kyllä käy tampereen murteen korostuksella ja kuvia on lehtimainoksissa mutta urheilu-ura tasollisesti taitaa olla laskussa. No palkkaa on ryhdytty maksamaan ja sitä se teettää kun liikaa paapotaan, mies vain pehmenee ja taso tippuu mutta mukavahan se on kuitata ilmaista rahaa.

    Sitä paitsi aikuisella miehellä ei pitäisi olla enään naismaista pitkää lettiä. Pian ny mansen poika parturiin ja ala harjoittelemaan että pärjäät edes ruottalaisille maaottelussa. Kuortaneen kisat näyttää muuten olevan aikansa jo eläneet.

    olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa.luuleekohan urheilu guru mäkelä,että 805 tuloksella pärjätään osakassa. samoin naisten kepin heitossa 61 metriä katsokaa vain tarvainen heittää osakassa nippa nappa 56 metriä. evilän on parasta pomppia ainoastaan piirikunnallisissa kekkereissä.siirtäkää evilän pommppulautaa lähemmäksi hiekkalaatikkoa saapi samalla leipoa hiekkakakkuja. rakentakaa monoselle tellinkit että pääsee yli 510 korkeudesta

    Äänestä

  • se sanotuksi kirjoitti:

    On korkeamman tahon virittämä B-raja.
    Sinä taas oot aika helvetin huono vittuilijaksi; seuraavan kerran kannattaa kirjoitella kun oot ottanut lääkkees. Ja kirjoittamaankin kannattais opetella myöskin, edes auttavasti.

    Lähtihän Evilä Helsingin MM-kisoihinkin tilastotuloksella 811. Ja otti pronssia. Kyllä 805 hypyllä kelpaa kisalipun leimata.

    Mitä naisten keihääseen tulee, viime MM-kisoissa kahdeksanteen pistesijaan ja kolmelle viimeiselle finaalikierrokselle selviytyi alle 58 metrin heitolla. ( http://www.hs.fi/helsinki2005/artikkeli/1101980614182 )

    Monosesta olet kyllä oikeassa. Pojalla on tekniikka ihan hakusessa. Silti onnistuessaan, hyvässä kunnossa hänkin mitalikandidaatti niin kuin Evilä ja Tarvainenkin.

    Äänestä

  • sisarhentovihreä kirjoitti:

    On korkeamman tahon virittämä B-raja.
    Sinä taas oot aika helvetin huono vittuilijaksi; seuraavan kerran kannattaa kirjoitella kun oot ottanut lääkkees. Ja kirjoittamaankin kannattais opetella myöskin, edes auttavasti.

    no niin sisar hentovihreä minun ei tarvinnut ottaa lääkkeitäni kuinkas tarvaisen kävi hernekeppi lensi 53 ja risat

    Äänestä

Tuollaisella asenteella ei tasan tehdä tulosta. 50-luvulla ehkä uskottiin, että hullun raivo toimii, mutta nykyään jo yleisesti tunnustetaan, että selkeä ja vakaa mieli on huippusuorituksen edellytys.

Hänen oma asenteensa ruokkii itseluottamuksen puutetta. Ehkä mies yrittää hypätä väkisin tasoaan paremmin ja rima on asetettu liian korkealle. Mutta väittäisin, että toisenlaisella asenteella tuosta miehestä olisi säännölliseksi 550 ylittäjäksi.

Äänestä
  • nii, sehän menee ainaki puol metrii riman yli aina, mut putoo samaa rataa riman päälle. eli tekniikka kohalleen, nii varma 580-mies. 450-hyppyjä muutama sata kappaletta pohjille oikealla tekniikalla, nii sieltä se hyppyputki löytyy.

    Äänestä

millon se olis tehny huonon kisan. tuleeks sulle? aina yläkanttiin on menny, ny vammasenaki.

suomalainen "kovan tason" yu-penkkiurheiluväki osoittautuu jälleen formulapopulaks.

Äänestä
  • Mieleen tulee vaan selittelyn mailmanmestari joka ei osaa hypätä ei osaa ottaa vauhtia juoksee ku vanha koni. Aina on jotakin vikaa jos ei muussa niin kelissä. 60- luvulla hypättiin tollasia tuloksia ilman selittelyjä.
    Se mies on entinen hyppääjä ei koskaan tuu tekemään mitään Suomen ennätyksiä ilman kovaa myötätuulta. Samanlainen ku Monooonen.

    Äänestä

  • ponistaja kirjoitti:

    Mieleen tulee vaan selittelyn mailmanmestari joka ei osaa hypätä ei osaa ottaa vauhtia juoksee ku vanha koni. Aina on jotakin vikaa jos ei muussa niin kelissä. 60- luvulla hypättiin tollasia tuloksia ilman selittelyjä.
    Se mies on entinen hyppääjä ei koskaan tuu tekemään mitään Suomen ennätyksiä ilman kovaa myötätuulta. Samanlainen ku Monooonen.

    selitystä yhestäkä kisasta. voitko panna esimerkin pöytään, jos semmonen löytyy. veikkaan, että sua hämää se, että evilä nyt vain osaa analysoida sitä mitä tuli tehtyä ja mitä ei ja missä mennään.

    suomalaista immeistä ärsyttää se, ku joku puhuu. sellasessa tyypissä täytyy olla jotaki hämärää eli nollatyyppihän se. vireeni oli hiljanen ja räty puhu paskaa, ne ne on kunnon miehiä!

    Äänestä

  • yhtään evilän kirjoitti:

    Kun löytyy sellainenkin ihme kuin suomalaisurheilija, joka osaa itse analysoida suoritustaan, niin se tuomitaan selittelyksi.

    Tavallinen sohvaperuna kun on tottunut jääkiekkoilijoiden "annetaan 110 prosenttia" ja "nyt tarvitsee tehdä maaleja" -tyylisiin kommentteihin. Lisäksi arvostetaan hiljaisia urheilijoita ja urheilijoita, jotka osaavat sanoa "perkele".

    Tietenkin on ymmärrettävää, että näille kalja-porsastelu-penkkiurheilijoille suorituksen analysointi menee yli hilseen. He kun luulevat, että urheilussa vaan pusketaan läpi harmaan kiven, räkä rinnuksilla ja perkelettä hokien...

    Äänestä

  • En muista minäkään milloin olisi Evilä huonon kisan tehnyt. Aika kova juttu on kun menee lähelle kasia puolikuntoisenakin. Näille päänaukojille olis asiallista järkätä ihan oma palsta...

    Äänestä

  • greyeyes kirjoitti:

    En muista minäkään milloin olisi Evilä huonon kisan tehnyt. Aika kova juttu on kun menee lähelle kasia puolikuntoisenakin. Näille päänaukojille olis asiallista järkätä ihan oma palsta...

    Mutta minun tietooni ei ole tullut kuin 1 onnenkantamoinen, joka oli nipinapin kahdeksanmetrin yli sekin kovan myötätuulen turvin.
    Evilä voi lopettaa.

    Äänestä

  • konilaukkaaja evilä kirjoitti:

    Mutta minun tietooni ei ole tullut kuin 1 onnenkantamoinen, joka oli nipinapin kahdeksanmetrin yli sekin kovan myötätuulen turvin.
    Evilä voi lopettaa.

    ...voisit lopettaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kukkujat kirjoitti:

Oli muuten tosi hyvä, et ne kaks pas... puhujaa ei päässy Osakaan. Eihän nillä ole ku joku onnen kantamoinen hypyissä ja puhutaan niinku euroopan omistajat. Letti ja poskilihakset vaan kasvaa molemmilla voi , voi ressukoita yrittäis ny edes miehistyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu