Nyt se pahan paikan lykkäsi. Monta kuukautta olen elänyt ihanaa kaukosuhdetta eteläeurooppalaisen miehen kanssa. Olemme tavanneet useita kertoja, useamman päivän ajan ... ja kaikki on sujunut ongelmitta. Mutta eilen .... vietettyään kaksi viikkoa poikansa kanssa sukulaisten luona kotimaassaan .... hän keksi, että menneisyyden haamut (avioero ja sen jälkeen ero viisi vuotta kestäneestä toisesta suhteesta) vaivaavat siinä määrin, että meidän on mahdotonta tulla onnellisiksi yhdessä!
Aluksi hän vetosi pelkkään välimatkaan, mutta arvasin, että jotain muuta siinä on taustalla. Se menneisyys .... tehdyt erehdykset ... mahdollisuus jälleen epäonnistua ja kärsiä ... pelot ja epävarmuus.
No, takeita ei ole mistään eikä kenestäkään, mutta miten ihmeessä tästä nyt pääsee eteenpäin? Maksaako vaivan yrittää terapoida ja tsempata? Eihän tähän tietenkään kukaan osaa mulle vastata, mutta jos olette kokeneet jotain vastaavaa, kertokaa! Olen ihan hajalla.
Ei se kaukosuhde tässä nyt ehkä olekaan se kriittisin pointti, kun muut traumat painavat päälle. Kannattaako niiden takia heittää hukkaan uusi mahdollisuus onneen? Minusta ei ...
Aluksi hän vetosi pelkkään välimatkaan, mutta arvasin, että jotain muuta siinä on taustalla. Se menneisyys .... tehdyt erehdykset ... mahdollisuus jälleen epäonnistua ja kärsiä ... pelot ja epävarmuus.
No, takeita ei ole mistään eikä kenestäkään, mutta miten ihmeessä tästä nyt pääsee eteenpäin? Maksaako vaivan yrittää terapoida ja tsempata? Eihän tähän tietenkään kukaan osaa mulle vastata, mutta jos olette kokeneet jotain vastaavaa, kertokaa! Olen ihan hajalla.
Ei se kaukosuhde tässä nyt ehkä olekaan se kriittisin pointti, kun muut traumat painavat päälle. Kannattaako niiden takia heittää hukkaan uusi mahdollisuus onneen? Minusta ei ...
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei oikeassa elämässä ole. Kurja tilanne sinulla mutta oikeastaan ainut mitä voit tehdä on yrittää hyväksyä asia. Aika on parasta terapiaa. Vaikuttaisi siltä että kumppanisi ei ole valmis suhteeseen kanssasi. Ymmärrän häntä täysin. Kaukosuhde on vaikea ilman haamuja menneisyydestäkin. Omasta kokemuksestani tiedän että ei siinä paljon toisen sanomiset ja välittämiset auta jos itsestä tuntuu että tämä ei ole se minun juttuni. Itse toimin kuukausi sitten ihan niinkuin sinun eteläeurooppalainen miehesi. Syyksi ilmoitin välimatkan ja sen tuomat ongelmat joita lähinnä oma epävarmuuteni aiheutti. Paha mieli oli molemmilla mutta elämän on vaan jatkuttava. Traumojen vaivaama ihminen ei vaan kykene uuteen suhteeseen. Vanhat on käytävä läpi pohjamutia myöten eikä ihminen helpolla unohda kärsimäänsä vääryyttä. Tämä ei tarkoita että pitäisi tulla katkeraksi tms mutta suojamuuri on kyllä vahva ja huonosti hajoitettavissa, jos ei ihan mahdotontakin.. Miten sitten pääset eteenpäin... aika aika aika auttaa. Ole kiitollinen että tämä mies ilmoitti hyvissä ajoin suhteenne olevan mahdoton ajatus, elämä jatkuu kuitenkin. Ei tämä vaan ollut sinulle tarkoitettu. Kenenkään elämä ei koskaan voi rakentua yhden ihastumisen varaan. Voimia sinulle. Mene peilin eteen ja sano itsellesi: next please.
Oisikohan tuo selitys minunkin tilanteeseeni (kts toinen viestini)...mies oli jotenkin vieläkin kiinni vihassa ex-vaimoonsa, vaikka vuosia erosta oli jo 8. Oikeudenkäynneissä lapsista olivat hänen hiuksensakin valkaistuneet. Tuo avioliitto on ollut hänen pisin suhteensa...noin 4-5 vuotta. Nyt 8 vuoden ajan vain lyhyitä juttuja. Olin ensimmäinen, jonka esitteli lapsilleen. Suoraan sanottuna palvoin tätä miestä...On tosi vaikea ajatella, että en enää koskaan näe häntä enkä puhu hänen kanssaan...Aika tylyä sanoa kaiken jälkeen, ettei rakasta. Olisi edes keksinyt tekosyyn...On todellakin niin petetty olo.
Minun rakkaan piti tulla Suomeen ensi viikolla. Tänään kirjoitti, että pitää tehdä loppu jutusta mahdollisimman nopeasti, kun ei rakasta minua. No on se kumma, kun ei tiennyt asiaa viime viikolla, kun ostin kahdet lentoliput hänen luokseen syyskuuksi! Ja on se kumma sekin, ettei tiennyt moista asiaa, kun lähdin hänen luotaan pari viikkoa sitten. Itkeskelen minäkin. En voi ymmärtää. Varoittihan tuo, että on kylmä ihminen ja jättänyt naiset yleensä tuon suuremmitta tuskitta. Luulin, että voisin muuttaa tuon kylmyyden rakkaudella. Ei se ollutkaan niin. Tunnen itseni niin petetyksi.
ei ole... kommentoi sinun tilannettasi itseensä peilaten. Kukaan ei kukaan pysty edes rakkauden avulla muuttamaan ketään. Varmasti olet pettynyt ja saatkin olla, itket silloin kun itkettää mutta ehkä kannattaisi keskittyä ajattelemaan enemmän sitä mitä kuinka paljon mielipahaa sinulle olisi suhteen jatkumisen myötä tullut lisää. Pohdi myöskin oletko pettynyt tosiaan sen vuoksi että ko henkilö ei sinua halunnutkaan vai että yleisesti ottaen taas meni yksi suhde kiville, oletko pettynyt ikäänkuin siksi että omat unelmasi hyvästä suhteesta eivät toteutuneet.Tosi kökkö juttu että ehdit ostaa liput syyskuuksi, asialle ei kuitenkaan enää voi mitään vai voiko? Onneksi kuitenkin kyseessä on vain raha loppupeleissä. Kiitä hiljaa mielessäsi kuitenkin ko henkilö oli rehellinen, vaikkakin pienellä viiveellä. Kasvotusten ei ole koskaan helppoa sanoa toiselle: en rakasta, en halua sinua. Ehkä hänen teki mieli lopettaa suhteenne aiemmin mutta ei vaan kyennyt sitä tekemään. Ota itse irtiotto hänestä, älä ota mitään yhteyttä häneen ja suuntaa nokka kohti uusia tuulia, mitä pikemmin sen paremmin. Ei kannata ripustautua sellaiseen mitä oikeastaan ei ole koskaan ollutkaan. Next please...
Tässä vielä yleisesti jäin miettimään, miksi ihmiset mieluummin vetävät menneisyyden kivirekeä mukanaan kuin työstävät sen aktiivisesti pois? Siis varmaan kaikki yrittävät parhaansa .... mutta miettikää .... Kuka uusi haluaisi syyttä suotta osakseen vanhoja kaunoja, hapanta katkeruutta, muinaisiin petoksiin pohjautuvaa epäluuloa ja mustasukkaisuutta, ylivarovaisuutta ja jarruttelua ..... Joko sitä on kypsä uuteen tai jämähtää sitten siihen vanhaan pa..kaan. Kumman vaihtoehdon valitsisitte?
on melko nuori, eikö? Hän varmaankin pelkää sitoutua ja antaa tunteidensa viedä häntä toisen ihmisen "vangiksi", ja jättää mielellään ennen kuin ehtii rakastua. Tyypillistä nuoren miehen käytöstä. Kysy häneltä, pelkääkö hän vai mikä on kun kaikki naiset pitää jättää.
Minulle kävi aika samalla tavalla. Kaukoihastukseni (brittimies) ex jätti hänet 3 v. sitten 12 v. onnellisen yhdessäolon ja kolmen yhteisen lapsen jälkeen täysin yllättäen eikä mies saanut tietää syytä mikä heillä meni pieleen (ex oli käsittääkseni tavannut uuden miehen ja ihastunut salamana, nyt he ovat naimisissa). Kuulin yhteisellä matkallamme, että hän edelleen haluaisi tietää syyn ja epäilin, ettei hän ole vielä päässyt yli exästään, koska puhui menneistä tapahtumista erittäin yksityiskohtaisesta ja haikeasti. Minulle tuli sellainen olo, että hän vertaa minua exäänsä. Kuuntelin kuitenkin kaiken tuon ymmärtäväisesti, mutta hänestä tuli etäisempi ja poissaolevampi tuon jälkeen. Hän kuitenkin sanoi lentokentällä lähtiessä, että haluaa vielä tavata ja toivottavasti ensi reissulla hän ei ole näin väsynyt. Hän soitti seuraavana päivänä ja oli ihan ok ja sanoi soittavansa vielä myöhemmin illalla uudestaan, mutta ei soittanutkaan. Soitin itse sitten seuraavana iltana ja hän oli hieman poissaoleva, mutta kiitti soitosta ja sanoi soittavansa seuraavana päivänä. Sen jälkeen hänestä ei kuulunut enää mitään. Odotin vähän yli viikon ja sitten laitoin SMS:n, jossa kysyin haluaako hän vielä tavata. Vastaukseksi sain, että hänen on vielä erittäin vaikea seurustella kenenkään kanssa, tunteet ovat täysin kadoksissa. Lapsia kohtaan on tietysti voimakkaat tunteet ja tuntuu oudolta nähdä ex, kun hakee lapsia…Ja sanoi sitten, että yhteisen lomamme jälkeen hänestä tuntuu sille, että hänen on paras olla yksin. Tuosta on nyt vähän yli viikko aikaa. Minä ehdin jo retkahtaa häneen oikein kunnolla, joten mieli on maassa ja on vaikea saada häntä mielestä. Kaipaan sitä läheisyyttä ja hulluttelua mitä meillä oli, en ole sellaista kokenut kenenkään kanssa ja pelottaa, etten enää tule kokemaankaan (olen 38 v.). Toisaalta epäilen, ettei tämä kaatunut pelkästään hänen traumansa takia vaan hänen mielenkiintonsa minuun lopahti, ehkä minussa ei enää ollut tarpeeksi "haastetta". Minusta saattoi paistaa läpi, että olen kovin vakavissaan hänen suhteen, vaikka olimme vasta tutustumisasteella. Alussa hän oli kovin innokas ja aktiivinen, pommitti minua viesteillä ja puheluilla joka päivä. Kun hän ensimmäisen kerran kertoi taustastaan (Suomessa käydessään), hän sanoi, että kesti 2 v. päästä erosta yli eikä ole enää kovin hyvissä väleissä exänsä kanssa. Minä päättelin noiden perusteella, että hän on päässyt siitä jo yli. Mitenhän ihmeessä tällaiset tapaukset voisi jatkossa välttää…? Eihän tämä pelkästään etäsuhteisiin liity, mutta etäsuhteissa tapaamiset ovat tietysti paljon tiiviimpiä ja sen vuoksi haastavampia kuin normaalideiteillä, joissa voidaan tavata vain pari tuntia kerrallaan.
Voisiko olla niin, että kaukosuhteeseen on myös helpompi heittäytyä ... ainakin hetkeksi? Tiiviissä, jopa päiviä kestävässä häiriintymättömässä euforiassa on helpompi uskoutua ja antautua .... mutta sitten erossa arki pureekin nilkkaan. En vaan edelleenkään ymmärrä ihmisten vimmaa takertua entiseen, johon ei selvästikään enää voi olla paluuta. Kuka oikeasti haluaa juosta suossa paikallaan?
Alkutilanteesta suhteemme on taas lähentynyt. Kriisi liittyi selvästi myös siihen, että tukeutuminen kaukana asuvaan ihmiseen on tosi vaikeaa. Jos asuisin korttelin päässä ... tai edes parinsadan kilometrin päässä .... olisi niin paljon yksinkertaisempaa ilmestyä kynnykselle tilittämään omaa pahaa oloa. Puheluita, mesetuokioita ja maileja on loppujen lopuksi ikävä kuormittaa ahdistavalla aineksella. Huomasin itsekin, että ylitulkitsen kaiken negatiivisen ja kuvittelen jo vaikka mitä pienistäkin huolenilmauksista! Mielikuvitus laukkaa omia aikojaan ....
Enpä tiedä mitä on odotettavissa. Jos toinen ei halua sitoutua esim. yhdessä asumiseen, tuskinpa muutan toiseen maahan. Tai sitten voisin lähteä ihan itsenäisesti, seikkailumielellä ... ripustautumatta mihinkään tai keneenkään. Enpähän olisi sitten yllättäen myöskään (henkisesti) tyhjän päällä, jos toista ei enää kiinnostakaan. Voi tätä ristivetoa!