En osaa puhua

Ainut tapa, jolla tosta ongelmasta pääset eroon
on ihan salettiin oleilu ihmisten kanssa sekä jutustelu. Vaikka se tuntuu vaikealta niin ei siinä muu auta kun yrittää ja välillä se tarkoittaa noloja ja erittäin kiusallisia tilanteita(nimimerkillä kokemusta löytyy), mutta ei se ole sen pahemmempi vaihtoehto kuin olla täysin hiljaa. Kyllä niitä kavereita sieltä tulee
olemalla oma itsesi ja positiivisella asenteella.
Samankaltaisen ongelman kanssa painivalle kirjoittaminen ja paras vaihtoehto on live tapaamiset voivat olla paras lääke tähän tapaukseen.
jos haluat kirjoitella tänne päin 19v miehelle
niin näppäimistö käteen osoite on [email protected]

Ei ole pakko puhua (koko ajan). Ehkä joskus löydät jonkun, jonka kanssa huomaat tulevasi juttuun hyvin. Tsemppiä!

Kirjoituksesi oli kuin minun näppäimistöltä. Neuvoja en suoraan osaa antaa, mutta halusin kertoa ettet ole ainut ongelmasta kärsivä.

Olen luonteeltani ujo, mutta periaatteessa saan aika helposti kontaktin vieraisiin ihmisiin. Ongelma on sitten se, etten pysty puhumaan mitään järkevää. Jostain säästä ja opiskelusta voi puhua ehkä viisi minuuttia ja sen jälkeen puhe loppuu. Tuskastuttavaa ja ärsyttävää.

Kavereita ei ole minullakaan, johtuen kai lähinnä tästä puhumisen vaikeudesta. Oli minulla joskus pari hyvääkin ystävää, joiden kanssa pystyin puhumaan ihan normaalisti, mutta nekin ystävyyssuhteet jotenkin hiipuivat. En tiedä mikä siinä on, että koko elämäni aikana olen pystynyt puhumaan järkevästi vain muutamien ihmisten kanssa. Yleensä kahden kesken puhuminen on aina ollut helpompaa. Isommassa joukossa olen aina kuunnellut muiden puhetta ja lähinnä kommentoinut yhdellä lauseella tai mumisemalla: joo, niin.

Meidän kahden voi olla vaikea keksiä mitään sanottavaa toisillemme, mutta yrittäminen ei maksa mitään, eli jos haluat jotain ajatustenvaihtoa yrittää, mailiosoitteeni on [email protected]

Mulla on aika lailla samanlainen ongelma..
Tosi vaikee keksiä ihmisten kanssa mitään puhuttavaa ja yleensä mun vastauksenikin muodostuvat lyhyistä sanoista.
Ja vaikka kuinka yrittäisin keksiä jotain sanottavaa ja saada keskustelua aikaiseksi, niin harvoin se onnistuu.

Tilanteet joissa olet kaksin jonkun kanssa ja jotain puhuttavaa olisi keksittävä ovat todella kiusallisia. Ei vain saa sanaa suustaan..

Olen asunut jonkin aikaa uudella paikkakunnalla ja yksinäisyys alkaa ahdistamaan. Mutta kun on niin surkea suutaan avaamaan, niin on todella vaikea saada kontaksia ihmisiin ja luoda uusia ihmissuhteita.

Kai mä vaan liikaa mietin sanomisiani ja sitä mitä ihmiset musta ajattelee, jos sanon noin tai näin..
Itsetunto ongelmia kenties....

Jotenkin tutulta kuullostaa. En osaa ilmaista itseäni edes näin kirjoittamalla kun iskee tässä alkuriveillä kauhea itsekriittisyys:) Mietin aivan liikaa mitä sanoisin ja siitä kai johtuu nämä jännitysoireetkin sosiaalisissa tilanteissa. Johtuu alkuaan ehkä kotikasvatuksesta. Minuun on suhtauduttu kotona niin kriittisesti. En uskalla tehdä virheitä.

Ei mullakaan mitään kavereita ole. Harvoin tulee kenenkään kanssa juteltua mitään. Koska vastaukseni ovat yksisanaisia ei kukaan viitsi kanssani jutella.

Olin jokin aika sitten työterveystarkastuksessa ja siellä tuli tämä jännittäminen puheeksi. Kävin sitten juttelemassa muutaman kerran psykologille. Hänen mielestään minulle voisi olla hyötyä terapiasta. Ehkä menen sitten sellaiseen. Saattaa olla että menee vastaanottoaikaa hukkaan jos en saa mitään sanottua :)

Aloitin tuon chattailun muutama viikko sitten, kun ajattelin että siellä voi opetella juttelemista. Aluksi kirjoittelin vain jotain itsekseni, mutta kyllä siellä jonkinlaista keskusteluakin syntyi. Sekin aluksi kovasti jännitti.

En myöskään tahdo keksiä sanottavaa, enkä uskalla edes tavata ihmisiä tämän takia. Olen edelleen kiinnostunut ihmisistä, enkä ole päästänyt itseäni katkeroitumaan, mutta nopeatempoinen normaali keskustelu on ahdistavan vaikeaa, ja tekee tutustumisesta melkein mahdotonta. Tuntuu, että muut ihmiset toimisivat aivan eri nopeudella kuin minä. Netin chateissa en osaa keskustella. Maileja olen kirjoitellut, joku on joskus halunnut tavatakin, mutta kun olen niin varma etten kuitenkaan keksisi puhuttavaa, olen yleensä lopettanut kirjeenvaihdon siihen. En todellakaan ole tyytyväinen yksinolooni, mutta sille jonkin tekeminen tuntuu masentavan vaikealta.


Paljon keskustelun vaikeudesta on varmasti kiinni huonosta itsetunnosta. Ei vain usko, että mieleen tulevat asiat oikeasti ovat sanomisen arvoisia. Ja edes sellaisen pohtiminen koko ajan tekee keskustelusta kankeaa ja tylsää. Pitää oppia arvostamaan itseään, uskaltaa sanoa asioita jotka on mielessä, vaikka muut pitäisivätkin hölmönä.

Ja voi olla, ettei sinulla todellakaan ole mitään asiaa. Pohdit asiat mieluummin pääsi sisällä valmiiksi, kuin ihmisten kanssa. Puheenaiheita löytää vaikka lukemalla lehtiä, aloittamalla uuden harrastuksen tai elämällä muuten kiintoisaa elämää.

Ja harjoitella tietysti pitää. Keskustelet koulussa niistä tylsistä asioista, ja tarkkailet keskusteluteknikkaasi. Höpiset kaupan kassan kanssa muutaman repliikin verran. Kysyt neuvoa joltain oudolta ihmiseltä (vaikka jonkun paikan sijaintia), ja yrität saada aikaan keskustelua. Puhelee joillekin kaukaisemmille sukulaisille. Sosiaaliset taidot kehittyvät harjoittelemalla. Toivottavasti.

Puhumaan hiljalleen opetteleva: [email protected]. Tiinan elämästä olisi kiva kuulla lisää, mutta kuka tahansa saa kirjoittaa. Vastailen mielelläni.

allekirjoitan täysin kirjoituksesi! paitsi että minä käyn terapiassa, mutta enpä tiedä onko siitä tähän ongelmaan mitään apua...

Täytynee minunkin tunnustautua kohtalontoveriksesi. Jokapäiväiset ihmissuhdekontaktit saavat minut aina hermostumaan, vaikka olisinkin juuri edellisenä iltana päättänyt olla reipas itseni! Täytyisi vain tosiaan päästä eroon liiallisesta sanottavani arvon pohtimisesta... Vaikeetahan se on, mutta en suostu luovuttamaan.

Kuten monet ovat jo aikaisemmissa viesteissä maininneet, harjottelemalla tästäkin ongelmasta selviää, varmasti. Itte olen vain ollut viimeiset kuusi vuotta (yläaste- ja lukioajan) lähes täysin puhumaton, joten eipä ihmekään jos keskustelutaidot ovat ruosteessa. Sitä on jotenkin tottunut puhumaan ennemmin itselleen kuin muille.

Noh mutta, syksyllä ilmeisesti muutan toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, joten siellä yritän pitää huolen siitä, etten enää pääse eristäytymään. Itsetuntoni olisi siis saatava pikimmiten kondikseen. Koitetaanpa siis yhdessä opetella suuntautumaan maailmaan uudella, avoimemmalla tavalla!

Aurinkoista ja ennen kaikkea reipasta kevättä ja kesää!

Ihan hyvinhän sulta sujuu toi jutustelu.
Mä en ainakaan muuta voi sanoa kun että hommaa itelles ihan oikeesti edes yksi hyvä kaveri.ei kai kukaan sua jaksa kauaa katella jos sä et tippaakaan pistä haisee toisten hyväks.Kuka jaksaa olla puhumatta?
Ja toikin mitä sä kirjotit...miks et sä sano sitä herranjumala jollekkin?
ja kui sun vanhemmat sitten?Etkö sä puhu niillekkään?
Kuinka sä olet mihinkään koskaan päässy kun sä et muka puhu???
Mä olen oppinut että kaikkea mitä pelkää, pitää testata ja sittenpähän oikeesti tietää kannattaako tollasta nyt sitten pelätä.

Minullekkin on joskus sanottu et puhu selvemmin tai jotain sinne päin liittyvää.
Ja sen olen kanssa huomannut että mitä enemmän on jonkun ihmisen kanssa sitä enemmän juttelee vaikkei ole mitään järkevää sanottavaakaan.

Olen kanssa meinaan hiljainen ja minulle on vaikeaa keksiä aihe mistä puhua. Se on aina vaivannut minua. Olen kyllä oppinut puhumaan pikkasen enemmän kun ikää on tullut ja kumppanin löytänyt, jolle voi oikeestaan puhua aivan mitä vaan.

Mutta veikkaan että nämä ongelmat kyllä ratkeavat jossain vaiheessa elämää.

Minulla on vähän samanlainen ongelma: En pidä erityisesti ihmisistä ja en siedä isoja ihmismassoja (kaupunki jne.), ja en osaa puhua ihmisille itsestäni, heti kun olen aukasemassa suuni, niin päässä kuuluu sanat: "Älä jaksa jauhaa itsestäsi", "Oletpa itsekäs" ...

Monet pitävät minua aika ressukkana, ja ujona (ja sitähän minä olenkin). Tietenkin pitäisi ajatella, ettei ajattele mitä muut sinusta sanoo tai ajattelee, mutta en pääse siittä ajatuksesta eroon. Siksi myöskään terapia ei tulisi kysymykseen. En osaisi puhua itsestäni mitään (tai uskaltaa).

Mutta niin, olen vihdoin löytänyt henkilön, josta pidän erittäin paljon, mutta olen aika varma että alkava parisuhde kaatuu minun ujouteeni ja kykenemättömyyteen puhua arkiasioista. En tiedä, olen vain ollut niin paljon yksin koko elämäni ajan ja nyt löydän jonku ja se kaatu ehkä minun takiani...

Muista että ei ole olemassa jotain sääntöä että kaikkien olisi oltava samalla tavalla sosiaalisia, tai ilmaistava sitä puhumalla.
Jokainen ihminen saa etsiä omaa paikkaansa ja mieluista tekemistä, sopiva ammattia jne. ja saa ottaa omat luonteenpiirteensä ja tapansa huomioon.

Älä anna hartioidesi painua kasaan siitä syystä että olet erilainen, vaan pidä kiinni oikeudestasi olla juuri sellainen kuin olet, ja HYVÄ juuri omana itsenäsi.

JOS haluat muuttaa itseäsi, tapojasi, asenteitasi, tai muuta, se on täysin ok.
Vain sillä on merkitystä miten itse haluat omaa elämääsi rakentaa!

Ja pitemmän ajan kuluessa löydät varmasti ainakin yhden erityisen ihmisen jonka kanssa olet samalla aallonpituudella.

VOIMIA!!!!

toivoo
toinen monellakin tavalla erilainen

Haha

Ymmärrän hankaluutesi, sillä olen itsekin kärsinyt siitä.
Olen kuitenkin lähtenyt miettimään, että mistä ihmisten sitten pitäisi puhua, jotta voisin osallistua keskusteluun? Harvemmin ihmiset arkipäivissään kovin syvällisiä nimittäin juttelevat. Se voisi olla itseasiassa jopa hankalampaa kuin näiden helppojen aiheiden, kuten säästä ja muusta puhuminen, sillä ihmiset omaavat eri arvomaailmat ja uskomukset.
Voisit ottaa pieniä tavoitteita itsellesi sen sijaan, että yrität olla liian ankara itsellesi. Usein tuo että vaatii itseltään puhumista vain lisää paineita ja silloin ei ainakaan tule sanoneeksi mitään. Tämä taas lisää tunnetta siitä, että on epäonnistunut ja kierre on valmis.
Sinun ei ole pakko edes sanoa mitään, voit hyväksyä itsesi juuri tuollaisena kuin olet. Ajattele kuitenkin asia niin, että ihmisiä voi ihan oikeasti kiinnostaa sinunkin mielipide. Siksi he haluavat kuulla sinultakin jotain. Älä ajattele asiaa negatiivisen kautta, sillä tervejärkiset ihmiset harvoin ajattelevat mitään pahaa muista.

Minäkin olin nuorena varsinainen ujo piimä.Pelkäsin,ahdistun,tärisin ja takeltelin.Jouduin töissä pakostakin puhumaan kun sosiaalinen ala niin nykyään pälätän liikaakin enkä enää ujostele.Ikä toi myös varmuutta mutta olisimpa tajunnut tämän jo nuorena ei olisi tarvinnut asiasta kärsiä.