sisko kärrää tavaroita äidiltä, nyt
kun äiti vielä on elossa.Isän eläessä
jutteli mukavia ja tahtoi siinä
samalla tavaroita ja sai.
Sama sairas meno jatkuu, ei tässä mikään auta
kuin katsoa, kun sisko vie mitä haluaa.
Tottahan sisko on niin hyvä, et saa mitä haluaa.
Siinä on joskus meinnannu hammasharjat palaa
pohjaan, kun on ollut hermot kireällä.Siskolla
siis, ei minulla. Tällaista sukua meilläpäin...
kun äiti vielä on elossa.Isän eläessä
jutteli mukavia ja tahtoi siinä
samalla tavaroita ja sai.
Sama sairas meno jatkuu, ei tässä mikään auta
kuin katsoa, kun sisko vie mitä haluaa.
Tottahan sisko on niin hyvä, et saa mitä haluaa.
Siinä on joskus meinnannu hammasharjat palaa
pohjaan, kun on ollut hermot kireällä.Siskolla
siis, ei minulla. Tällaista sukua meilläpäin...
Vastaukset 51
Vanhimmat
tarpeeseensa vie. Niin ajattelen samassa tilanteesa olevana. En tarvitse mitään mitä en pysty isetienaamilla rahoillani hankkimaan.
Saa näyttää ahneutensa ja typeryytensä viimeiseen pisaraan asti. En kyllä tarvitsisi niistäkään enää yhtään todisteita, uskon jo hänen olevan juuri sellainen.
suku on ainoa tällainen. Joka suvulla oma hullu! Siinä menee ahneen mukaan matonkuteet ja pieneksi käyneet monotkin. Itkisikö vai nauraisi?
kaksi. Vanhin sisko ja sen nuorin poika.
nauraa hänen toilailuilleen, mutta hän ei ymmärrä. Jos hän kerrankin osaisi katsoa itseään ylhäältäpäin, ja nähdä touhujensa naurettavuuden, ja taistelukenttänsä pienuuden (leikkikenttä paremminkin). Henkeen ja vereen keplotellaan - ja mihin hintaan ja minkä arvoista? Siihen hintaan, että jää ypöyksin vanhuuden päivilleen, ja rahallisesti arvottoman kaman takia. Tunnearvoa sillä meille muillekin kyllä olisi.
Mutta ahneella on pas.....n loppu, niinhän sitä sanotaan.
Huvittaa vain, että mihin minun höpsö, ahneuden huippu siskoni ne hamstraamansa tavarat saa "säilöön".
Kaikkien omaistensa ullakkohuoneet ja varastot ovat mummon roinaa täynnä, mutta vielä miettii, että mistä hamstraisi lisää.
Säälittävä ihminen, mutta kuka sen hänelle kertoo? Ei kukaan uskalla, eikä tunne pahemmin tarvettakaan.
Ihminen on kahdella jalalla kävelevä ahneus, mutta myöskin tavaransa keskellä yksinäinen ja onneton. Säälin ja olen huolissani kuinka hänen vanhuutensa tulee sujumaan, ilman, että hän aiheutaa lähimmilleen paljon ja vaikeita ongelmia.
On nimittäin niin, että yksi lapsista on aina ylitse muiden...aina se josta on hyötyä, joko rakkikoiran virkaa hoitamassa, tai kuskaamassa mummolle punkkua, tai sitten antamassa aivan konkreettisesti rahaa. Ahneus on todella sairasta!
irtotavaralla ei useimmiten ole rahallisesti mitään arvoa. Ja tavara tuppaa vanhenemaan vaikka olisi uuttakin. Kuppeja ja kippoja hamstraamalla saa vain hölmön maineen.
Kuskaisit osan tavaroista hänen kotiinsa, tietenkin äitisi luvalla ja kiittäisit, kun niin nätisti pääsee ylimääräisestä tavarasta eroon.
emme ole puheväleissä "siskon" kanssa.
Ja elekielellä saattais vaikka nyrkki lips...
Niin kova on elämän laki, yritä kestää vain.
Sisuni ei anna mennä auttamaan, tätä
angel-siskoa, jota hän näyttelee. Ilohan se muuten olisi auttaa toista, mutta kun kierous
on niin ärsyttävää. Kiitos neuvosta.
En minä kyllä näe siskoasi mitenkään sairaana tai kierona. Hänhän vie tarpeetonta kamaa pois äitisi nurkista. Hyvä, kun tavaraa pannaan kiertoon.
se ei ollut tarpeetonta tavaraa,
moni muukin olisi halunnut juuri sen tavaran,
kun sillä oli tunnearvoa! Mutta tämä angel vei
sen kieroudella , niinkuin muutakin..Siis ei hyvä
periaate ei ollenkaan.Tässä tapauksessa.
voi olla roinalla toisillekin. Siksi se pitäisi jakaa sovinnolla. Meillä on sama juttu - yksi rahtaa kamaa kaksioonsa toisilta kysymättä. Siinä menee mummon valokuva-albumit, mummon kutomavälineet ja kupit, joita käytimme lapsena, kun kävimme hänen luonaan. Sinne menee se kuparinen pikku kahvipannu, jossa mummo keitti maailman parhaat kahvit. Ja kaikki.
Eme halua edes nähdä mokomaa ihmistä, jos suinkin voimme sitä välttää. Perinnönjaon jälkeen laitamme kaiken kontaktin poikki totaalisesti.
Haloo, se on materiaa! Sillä ei ole mitään merkitystä vaikka tunnesyillä perusteellaankin.
Ja valokuvathan saat nykypäivänä vaikka kopioitua.
mutta joillakin on tunteita. Äidin syntymäsänky on arvokas ja tunnetta herättävä.Nyt ei ollut kyse valokuvasta. Sitten sinä et vain ymmärrä ja
sinulla ei ole tunteita.Näin se on.Haloo!!
Minulla ainakin on tunteita vaikka muille jakaa.
Mutta koskaan en vielä ole rakastunut pannuun tai vanhaan sänkyyn.
Realismia nyt kanssa kehiin: Otattakaa kopiot valokuvista, jakakaa kamat kasoihin (tehkää luettelo) ja kysykää kultakin toiveet.
Näin meillä aikoinaan tehtiin molempien vanhempien kuoltua. Ainoa, jonka kaikki halusivat, oli ikivanha kunnon keinustuoli. Pantiin se sitten arvalla. Se joka sai parhaan eli keinutuolin, jäi sitten meidän neljän rivissä viimeiseksi. Meillä oli siis kullakin numero. Että oli hauskaa viettää iltaa numeroleikkiä pelaten.
Mutta sinultahan äiti ei ole vielä edes kuollut.
kuoleman jälkeen tulee perinnönjako. Silloin kaikki jo viedytkin kamat tulevat uusjakoon - mikäli te niin haluatte.
Mutta mitä te porukkana haluatte?
äiti on kolmen lapsensa alaisena ja ei osaa
itse päättää.Isäni kuoleman jälkeen nämä
kolme tyhjensivät talon ennen määräaikaa.
Onko oikein? Ei vastaan, koska he kavalsivat
omaisuutta, joka olisi yhdessä jakaa.
Ei siinä suunnitelmia tarvittu.Porukka on hajonnut ja se tapahtui perinnönjaon yhteydessä.
Yksi hyvä asia oli, että selvisi millaisia
ihmisiä olemme. Sekin vielä, että ihminen, joka
näyttelee hyvää esim.angel-sisar onkin paha.
Sellaista elämä on.
mutta toimii vain normaalien, sopuisten ihmisten parissa. Toimisi meidänkin perheessä, paitsi sen yhden takia. Ja se yksi rahtaa kamaa. Valokuvia ei voi kopioida lukon takaa eikä muistin varalta!
Ja se kahvipannu oli rakas kaikille meille. Mummola oli lapsuutemme satumaa, ja vuodet ovat vain kullanneet muistoja. Älä puolustele itsekästä rohmua, ellet ole itse samanlainen.
nyt menee yli...
Siis sänky jossa sun äitis on syntynyt /nukkunut vauvana / mitä helv...? Mitä muistoja sulla semmosesta on, eihän sua viä ollukkaa sillo?
Paitti jos se on antiikkia, niin ymmärrän.
Onko sulla varattu tila semmoselle sängylle? Meinaan eihän semmosen hamstraamises ole mitään järkeä jos se pitää tunkea johonkin autotalin perälle.
Ja tunteet... Jos tunteet on kytköksissä esineisiin niin eiköhän pitäs harkita ammattiapua. Entäs jos salama iskis ja talo ja tavarat palais? Meniskö tunteet mukana?
On mullakin kotitalo josta olen muuttanut pois, jonain päivänä koko roska on mun ja veljen. Joitain kirjoja voisin haluta, siksi että ne on kiinnostavia aiheiltaan. Jos mä haluisin jonkun esineen josta mulla on eniten muistoja esim mun faijasta, niin se varmaan olis sen vanha reikäinen työhaalari tai kiinnileikannu moottorisaha... arvaa roudaanko semmosia kaupunkiasuntoon?
Tunteita ihmisellä saa olla, sitä ei vielä eu
määrää. Lain mukaan pesästä ei olisi saanut viedä mitään ennen yhteistä jakoa.Ota oppia.
Kyllä se on antiikkia ja tunteetkin mukana.
Tilaa löytyy aina yhdelle sängylle, joka menee
pieneen tilaan.Jos salama iskis niin se olisi paras vaihtoehto,ei olisi mitä viedä jne....
Miten ihmeessä sitä roinaa riittää vuosiksi kiikutettavaksi? Luulisi, että lakaa äitees kotona olemaan jo vähän tyhjänlaista.
Meillä äiteellä on nätti koti ja kauniita tavaroita, mutta vanhana leskenä koti on yhden hengen koti. Äkkiä se muuttuisi asuinkelvottomaksi jos sieltä lhdettäisiin kantamaan tavaraa ulos.
Eiköhän olisi ihan paikallaan raivata se äiteskin koti siihen malliin, ettei siellä ole mitään ylimääräistä ja pistää sitten homma siskon kanssa seis niin, ettei äiteen kodista voi mitään viedän tämän eläessä.
kavala luonteeltaan ja ajan kanssa hiljaa
hiipien roudataan tavaraa, mitä haluaa.
Äiti on nyt piikana veljelläni lopun elämää, koska ei ostanut osaketta itselle. Nyt saa
rauhassa jaella rahansa kavalille lapsilleen.
Me muut odotimme,että äiti ostaisi osakkeen
ja saisi rauhassa viettää eläkepäiviään, mutta...
Lopuksi yksi on ylitse muiden.Näin kävi ja ei
varmaan ole ainoa tapaus.
lakanan lakanaa antanut, asuu leskenä isossa omakotitalossa, ja talo täynnä tavaraa isäni mentyä - mitään ei ole koskaan antanut - ei astioita, ei mitään. Asioita, joita isäni ehkä olisi halunnut antaa minulle eteenpäin, mitään en ole kyllä edes pyytänyt. Omasta halustaan ei hänelle ole koskaan tullut mieleen, mitään tarpeellista antaa. Suureen elämäänsä tottui ja tilaansa ihan vain itselleen.
Hänestä tuli erittäin omistushaluinen miehensä mentyä, ja jätti aivan kaiken informaation ulkopuolelle, kiintyen vain toiseen lapsistaan. Jopa kuvia ei antanut katsoa vanhoja, ehkä hän on sairas ihminen - joka vain miettii, että ei vaan kukaan koske nyt HÄNEN omaisuuteensa. SÄälittävää, mutta totta.
Odottakaa nyt jukoliste että ihminen kuolee enneku rupeatte hänen tavaroitaan ja omaisuuksiaan jakamaan.
mielistelevät ja vievät samalla tavaroita
mennessään.Hävytöntä,mutta totta. Kerro,mitä
se kertoo ihmisestä...
Kerrohan, ap., miten haluaisit sukunne omaisuusasiat järjestää, jos saisit sen tehdä oman toiveesi mukaan.
Teillähän on käsittääkseni isän jälkeen jakamaton? kuolinpesä. Ei siitä kukaan voi viedä pesän osakkaiden tietämättä yhtään mitään. Ja miksi siis äidiltä on mennyt asuntokin? Hänellähän on oikeus miehensä kuoltua asua omassa asunnossaan. Ja MIKÄLI yksikin teistä pesän osakkaista haluaa, lakiosa on annettava rintaperillisille.
Kuka on kuolinpesän asiainhoitaja? Äitikö?
Halusitko, ap, vain tuulettaa tunteitasi vai haluatko tehdäkin jotakin vääryydeksi kokemasi asian hyväksi?
vuotta sitten ja teimme perunkirj. jonka jälkeen
3päivää, kun piti yhdessä jakaa tavarat.
Niin 3hyväkästä tyhjensivät tavaraa,mitä halausivat(äidin luvalla,pesänh.) ja kun menimme sovit. päivänä,hups tavarat olivat suurin osa hävinneet.
Talo myytiin ja jaettiin,mutta nyt äiti jakaa näille kolmelle omia tavaroitaan.Osuuden saimme
isästä,mutta nyt äiti nöyränä jakeleetavaroitaan.
Ehkä rahojaankin,itselle ei raskinut edes
osaketta ostaa. Näin hyviä ja rakkaita sisaruksia
on "vielä" olemassa. Ja nämä kolme tekivät
vääryyden,niin nyt ollaan kuin kuninkaita eikä
tunneta,vaikka itse vääryyttä tekivätkin.
Puran vain tänne itseäni,niinkuin muutkin.
eikä edes irtaimistosta?
Vai oliko niin, ettei mitään muuta omaisuutta ollut ja lapset vaativat jakoa, ja siksi asunto oli myytävä?
eihän lesken tarvi asunnostaan tai irtaimistostaan luopua,, vai vaaditteko muun omaisuuden puuuttuessa asunnon myyntiä jaon heti halutessanne -- oli pakko myydä asunto alta vai???
äidin pienempään asuntoon ja siinä samalla piiaksi.Tavaraa oli mitä myydä, mutta nämä muut
niitä möivät...Äiti ei olisi jaksanut pitää oma-
kotitaloa ja hoitaa piha ynnä muita hommia.
äidin olisi ollut hyvä ostaa osake.Mutta menikin
veljen osakkeeseen piiaksi.Äiti antaa mitä hänen "parhaat" lapsensa haluavat. Siinä meidän leiri jakaantui kahtia.Saa ollakin saapahan olla
rauhassa,mutta kuulee aina jostain,mitä ne nyt ovat vieneet tavaraa äidiltä.Selvää ryöväämistä.
meilläkin sisko kirjoitti, että pitäisi jakaa omaisuus tasan ja kaikilla on siihen osuus ja oikeus, vaikka äiti elää ja voi hyvin. Paahtoi vielä, että kaikilla sisaruksilla on oikeus minun seinällä roikkuviin pariin valokuvaan. Itsellään on kaikilla läjäpäin tavaraa lapsuuden kodista, minulla vain ne pari kuvaa.
Joo, siis alkoi äidin omaisuutta jakamaan ja katsoi, että on oikeutettu siihen. Väitti vielä, että on jäänyt jaossa huonompaan asemaan. Äiti ei tosin ole jakanut mitään eikä varmaan eläessään jaa. Kun muutti omaan asuntoon leskeydyttyään käski kaikkia hakemaan haluamansa ja loput vei kaatopaikalle. Nyt on äidin koti ihan hänen omansa eikä mikään vanhan tavaran säilytyspaikka, mutta se ei tunnu menevän siskolle perille.
Kamalaa katsoa sitä ahneutta ja ylikävelemistä. Äiti ottaa raskaasti sen, että häneen suhtaudutaan kuin kuolleeseen ja ainoa mitä halutaan on hänen vähäiset tavaransa. Vanhukselle on aika rankkaa huomata, että joku korppikotka, vaikka onkin oma lapsi, odottaa hänen kuolemaansa päästäkseen penkomaan tavaroita ja tappelemaan oikeuksistaan. Huh!
on pysyä kaukana sairaista jutuista,huh!
hän on jonkinverran vastuussa - onhan hän lapsensa kasvattanut.
vastuussa lapsistaan nninkuin isäkin,
mutta lapset kuitenkin jaetaan eri kasteihin.
Siitä seuraa,että toimitaan häikäilettömästi
toisia kohtaan. Ja se on niin väärin,että
sitä on vaikea sulattaa.
äidin vastuu kasvatuksen tuottamasta käytöksestä ole minimaalinen kun tytär on yli 50v ja asunut omillaan n. 30v. Sinä aikana on tytär ehtinyt oppia parempia ja huonompia tapoja vaikka olisi kotonaan kuinka kasvatettu.
sellaiset vastuut ole ohi kun lapset alkavat itse mummoutua.
Vanhempien "kastijako" lastensa suhteen on sitä iän ikuista katkeruuden sävyttämää valitusta, joka kummasti toistuu samana kaikilla, jotka ovat tyytymättömiä omiin saavutuksiinsa elämässään.
kaikki toistuu,jos sitä toistetaan.
Tyytymättömyys kasvaa,kun vanhemmat eivät
yritä olla tippaakaan tasavertaisia.
Taidat olla yksilapsiseta perheestä,joka
on saanut kaiken.
pienihän se voi olla,mutta kun tämä yli 50v.
tytär ei ole oppinut maailmalla kuin vääryyttä.
No,sekin osoittaa paljon,kun äitiä komentelee
ja enkeli-oppejaan jakelee sekä lähettää voimiaan
äidille,vaan ei ole tuo verenpaineeseen auttanut.Hei,haloo!
että on mielestäni äidin syy, että lapsista on tullut ahneita rohmuja. Äiti on heidät sellaiseksi kasvattanut. oni Äiti suosii joitakin lapsistaan toisia vastaan. Se kuuluu sairaan perheen perusdynamiikkoihin. Syrjitty lapsi tuskin sille voi mitään. Parempi ottaa etäisyyttä sellaiseen äitiin, ja löytää oma perhe, omat ystävät. Äidistä ei koskaan ihmistä tule, eikä noista lelli-sisaruksistakaan. Turha yrittää muuttaa heitä.
Oliko se suomea? 'Enkeli-oppejaan'? 'Lähettää voimiaan'?
Ajatteleppa, että vanhempasi ovat omien vanhempiensa kasvattamia ja he taas omiensa, jotka ovat omiensa ja he omiensa jne. aina Aatamiin ja Eevaan asti. Oletko todella sitä mieltä, että vanhempien kasvatus määrää koko ihmiselämän ja antaa suoran mallin miten seuraava sukupolvi kasvatetaan?
Oletko kuullut ihmisen vapaasta tahdosta? Sitä voi ihan itse päättää, että ei anna kasvatuksen vaikuttaa. ei ihminen ole mikään kone joka on ohjelmointinsa orja, vapauta itsesi typeryydestä!
eivät äidit yleensä kasvata lapsiaan ahneiksi. Eikä perheenkään tarvitse olla sairas, että sieltä joku kasvaa ahneeksi aikuiseksi.
Jos oletetaan suoraan, että lapsuuden perhe on sairas kun joku lapsista tulee ikäväksi ihmiseksi se tarkoittaa sitä että äidin lapsuuden perhekin on ollut sairas ja sitä edeltävät sukupolvet niin ikään.
Yhtä hyvin se tarkoittaa sitä, että perheen sairaudesta ei voi vapautua vaan se itseään toteuttavana kulkeutuu sukupolvesta toiseen. joten mitäpä tässä ollaan sairaita ja eletään sen mukaan...
mutta silti on rumaa himoita elossa olevan vanhuksen omaisuutta kielipitkällä.
Alkaa kyllästyttää nämä ikilapset, jotka jaksavat jauhaa mitä vääryyksiä äiti heille tekikään. Kaikki oman elämän epäkohdat ovat äidin ja ehkä hirvittävien sisarusten syytä ja itse on viaton uhri. Muut näkevät itsesäälissä rypevän keski-ikäisen, jolta on jäänyt jokin kehitysvaihe päälle.
Eiköhän olisi syytä lakata paijaamasta itseään päähän pikkulapsena ja kasvaa aikuiseksi.
Etäisyyttä voi ottaa äitiin ja sisaruksiin, mutta asiaa auttaa ainoastaan se, että ottaa etäisyyttä omaan lapsuuteen ja väärinkohdellun lapsen mielikuvaan.
Aikuinen kykenee näkemään äidissään myös jotain inhimillistä eikä vain kaikkeen pahaan syyllistynyttä irvikuvaa......
minun äitini ainakin yhäkin on - äidin irvikuva. En oikein ole vielä päässyt lapsuuden traumoista yli, vaikka olen yli nelikymppinen. En vihaa, mutten ole missään tekemisissäkään. Hautajaisiinkan en menisi, kun hän on kuin vieras ihminen minulle. Isä taas oli niin kovin rakas, ja rakastava.
Onneksi minulla ei ole lapsia. Eipähän lapsuuden kokemukset ainakaan minun kauttani siirry jälkipolvelle.
jos äitisi on irvikuva sinä olet hänen kasvattamansa ja irvikuva siis itsekin, niinhän se kai menee,sillä äitisikin on ilmeisesti oman äitinsä kasvatuksen tulos, vai?
Ei se, ettei sinulla ole lapsia tarkoita, ettei kaunaisuus siirtyisi. Sehän näyttää elävän ja kukoistavan suhteessasi äitiisi ja säteilee sitä kautta kaikkialle ympärillesi. Olisiko syytä keksittyä siihen, että katkaisee ketjun omalla kohdallaan. Älä pistä pahaa kiertämää, vaan käänny katsomaan äitiäsi ihmisenä ja itseäsi aikuisena.
Tosiasiassa ei ole äidin ihanne- tai irvikuvaa on vain naisia, joilla on lapsia. Irvikuvat syntyvät siitä, että aikuiset lapset hellivät äitimyytin mukaista ihannekuvaa mielessään ja vertaavat todellista äitiparkaansa tähän. Selvähän se on, ettei äiti yllä myytin tasolle ja siitä saakin sitten syyn tuomita äiti irvikuvaksi. On kuitenkin terveellistä miettiä missä oikeastaan sanotaan minkälainen äidin tulee olla. Itseltään voi myös kysyä onko ansainnut edes sen parempaa äitimuoria kuin minkä on saanut. Jos äideiltä vaaditaan täydellisyyttä miksi aikuisilta lapsilta ei voisi niin ikään vaatia edes yritystä siihen suuntaan?
aikaisenakin.Itse en ollut mikään "suosikki"
isän ja äidin silmissä.Esim. minua ei kehuttu,
vain kaksi oli ylitse muiden,no olkoon.
Omille lapsilleni olen yrittänyt olla tasa-
puolinen.MUTTA olen oppinut sen,että nyt itse
kehun itseäni,jos sitä en saa muilta. Huumorilla ja ei huumorilla,sillä jos sinua ei kuopasta
nosteta,niin siihen jäät.Itse siitä on noustava.
samankaltaiset -
hautajaisiin voisin jättää menemättä,
kun ei mitään tekemistä elämässäkään -
irvikuvallinen suhde - äidilleni kerran
sanoin, etten edes tulisi hautajaisiin,
kun oikein hehkutteli et ei tarvi sitten
tulla itkemään haudalla, niin.. sitten
säikähti, ja alkoi selittämään, että
miten siellä kirkossa pitäisi käyttäytyä,
kun hän on kuollut :D - miten kumartaa
ja kenellekä.. meinasin revetä, jos en
olisi ollut niin järkyttynyt siitä oma-
napaisuuden määrästä, mitä oma äitisuhteeni
on ollut aina - AINA on ollut kyse hänestä
ja hänen tarpeista, lohdutellut ja kuunnellut
lapsesta asti, häntä piti palvoa - vasta
isäni kuoleman jälkeen käsitin, miten minulle
ei jäänyt ketään rakastavaa lähiomaista jäljelle.. Narsistiset äiditkin kestää, jos on
vastapainona toinen vanhempi, joka näkee itsensä ulkopuolelle ja - rakastaa.
Olkoot omissaan, väsyin itse ainakin teeskentelemään rakkautta, jota ei ole -
ja jota ei koskaan ollutkaan - silmänpalvontaa, sitäkin enemmän. Ja miehen mentyä, manipuloimista ja itsesääliä. Ja kovuutta.
En itke äitiäni. Ei hänkään koskaan itkenyt minua.
koska itselläsi on itsekeskeinen äiti, kuten minullakin. He ovat jotenkin erilainen ihmislaji. Heidän rakastamisensa tai heidän vihaamisensa ei paranna heitä. Itseään, omia lapsuuden haavojaan voi ehkä parantaa olemalla olematta missään tekemisissä sellaisen äidin kanssa. Fyysisesti he ovat äitejä, mutta heidän sydämeensä ei ole koskaan mahtunut kuin he itse, ja ehkä joku, josta on hyötyä ja jota voi käyttää juoksupoikana ja omana p[ikku sotilaana toisia vastaan.
äidinrakkautta ansainnut - miksi tulin ja synnyin huutavana ja kakkaavana 'syöttiläänä' ihmiselle, joka inhosi lapsia, ja miestään, eikä koskaan kohdellut lapsiaan kuin ajattelevia ihmisiä, vaan kuin vastuksia ja kiusankappaleita.
Kylläpä sinä saarnaat. Tarkoitat varmaan hyvää. Olet ehkä itse saanut paremman äidin (= olet 'ansainnut' paremman äitimuorin'?). Teen omalle rakkaudettomalle äidilleni sen, minkä osaan. Parikymmentä vuotta kartoin häntä, aluksi vihasinkin. Enää en vihaa. Työn alla on kirja, jossa hän näyttelee yhtä pääosaa. Julkaistaanko kirja koskaan, on sivuasia - minulle se on terapiaa. Ja siinä kirjassa on, yllätys yllätys, kaunis loppu. Niin kuin asiat olisivat voineet olla.
"En itke äitiäni. Ei hänkään koskaan itkenyt minua."
Miksi äidistäsi tuli sellainen? Siksikö, että hänkin ajatteli, etten välitä kun ei äitinikään välittänyt?
Äitiään voi itkeä vaikka vain siksi, että yhden pienen tytön elämässä tapahtui jotain sellaista, että hän kovettui liikaa eikä kyennyt osoittamaan rakkautta kuten hänen lapsensa olisivat halunneet. Siinä on jo paljon itkun aihetta, varsinkin kun se pieni tyttö oli äitisi.
Miksi teet niinkuin äitisi? Etkö voisi kasvaa isommaksi ja löytää rakkauden sisältäsi ilman ehtoja, varsinkin kun olet jo itsekin aikuinen? Etkö voisi "antaa takaisin" näyttämällä, että on toinenkin tapa elää ja, että rakkaus on pyytetöntä?
Äitisi osaa vastata vihaan vihalla ja katkeruuteen katkeruudella, mutta mitä luulet liikkuvan hänen mielessään jos ilmoitatkin, että hän on kaikesta huolimatta merkittävä ihminen elämässäsi ja tulet todella itkemään hänen hautajaisissaan.
Ainakin sinulle tulee itsellesi parempi olo kun et tee kuten äitisi, jonka käytöstä ja kylmyyttä et hyväksy. Äidillekin se voi olla yllättävää, vaikka hän ehkä yrittääkin hyviksi koetuilla keinoillaan nujertaa välittämisesi.
Jos rakennat suhteen äitiisi omaan mieleesi ei äitisi pääse siihen kuitenkaan käsiksi ja hänen on pakko elää sen asian kanssa. Yllättäen se voi tuoda jotain aivan uutta esille. Ehkä äitisikin on ikänsä etsinyt sitä mitä sinäkin haikeilet. Ajattele mikä valtava mahdollisuus kasvaa ja antaa jotain hyvää. Ei siinä mitään menetä. Ennemmin saa itselleen varmuutta, että kykenee hyvään.
----------------
sanaton vastaus....