Oman muijan levähtänyt läskiperse ei todellakaan enää innosta. Tekee niin perkeleesti mieli vierasta vittua. Mistä sitä löytäisi (salaisesti ja huomaamattomasti).
Mun kanssa voi panna ilman kortonkia, sillä ei oo tauteja. En oo pariin vuoteen pannu edes muijaani.
Mistä niitä kakkosia oikein löytää
26
2347
Vastaukset
- -OnnellinenMies-
Olemme olleet yhdessä jo kaksi vuotta. Ihana tyttöni on mua parikytvuotta nuorempi ( mä 45 , hän 24). Vaimoni ei tiedä mitään eikä perhe-elämäni ole vaarantunut. Olemme harrastaneet kiihkeää seksiä aina kun se vain ollut mahdollista. En ole koko elämäni aikana harrastanut yhtä paljon, yhtä kiihkeää ja yhtä monipuolista seksiä kuin näinä parina vuotena. Elän elämäni onnellisinta aikaa.
Ilmeisesti vaimonikin on tyytyväinen, kun ei tarvitse kuunnella minun vokaustani ja keksiä päänsärkyjä tekosyiksi.- On meinaan jakanut melko
varmasti vittuaan koko kaupungille ennen sua ja varmaan vielä samaan aikaan sun kanssas
- muuten haitta sillä
On meinaan jakanut melko kirjoitti:
varmasti vittuaan koko kaupungille ennen sua ja varmaan vielä samaan aikaan sun kanssas
jälkiliukkaat on parhaita. Hyvät luistot nääs tiukassa nuoressa pillussa.
- hirvee ikäero
Paljon tollanen parikymppinen huora maksaa?
- muista se
muuten haitta sillä kirjoitti:
jälkiliukkaat on parhaita. Hyvät luistot nääs tiukassa nuoressa pillussa.
Maksamaan joutuu aina.
- -Onnellinen mies-
hirvee ikäero kirjoitti:
Paljon tollanen parikymppinen huora maksaa?
Kultani ei ole alaiseni. Kyseessä ei ole "kaupallinen suhde" vaan kahden aikuisen ihmisen kuuma seksuaaalinen ystävyys. Tyttöni on terve ja minulle uskollinen. Hän on todella upea nainen eikä mikään huora. HÄVETKÄÄ!
Minun ja vaimoni sukupuolielämä on käytänössä loppu ja sitä esiintyy muodon vuoksi pari kertaa vuodessa. - hehhhheh
-Onnellinen mies- kirjoitti:
Kultani ei ole alaiseni. Kyseessä ei ole "kaupallinen suhde" vaan kahden aikuisen ihmisen kuuma seksuaaalinen ystävyys. Tyttöni on terve ja minulle uskollinen. Hän on todella upea nainen eikä mikään huora. HÄVETKÄÄ!
Minun ja vaimoni sukupuolielämä on käytänössä loppu ja sitä esiintyy muodon vuoksi pari kertaa vuodessa.Kultasi? Hahah, ja näillä pikku hellittelynimillä saadaan sitten hyväuskoinen pikkupillu antamaan lisää. Mikäs olisikaan parempi keino kuin vähän leperrellä tytölle vähän ja samalla haukkua omaa vaimoa, että "kun se on tuommonen vitun pihtari"..ja kas kas, muuta ei sitten tarvitakaan, että ne reidet leviävät.
Eli taitaa olla jokseenkin epätoivoinen yksilö tämä "kultasi", kun ei muulla miestä lähelleen kuin pillulla. (Tai sitten vaihtoehtoisesti todellakin kovasti rahapulassa ja vanhempi setä sitten "antaa vähän taloudellista apua" pussientyhjennystä vastaan. Vaikka sitä kovasti koitat kiistääkin).
Ja uskollisuus, no varmasti aika arveluttava käsite käytettäväksi tuollaisesta tytöstä. Jos jo yhdelle varatulle miehelle pillua antaa, niin aika todennäköisesti samantien jakaa puolelle kaupungin miehistä.
Ja upea nainen...höhöhö, varmasti joo todella upea. Sehän onkin selkein merkki upeudesta, että kelpaa vain salapanoksi. Varmasti laadukas "nainen".
Ei kovin hyvältä kuulosta :P - pikkupimppi
-Onnellinen mies- kirjoitti:
Kultani ei ole alaiseni. Kyseessä ei ole "kaupallinen suhde" vaan kahden aikuisen ihmisen kuuma seksuaaalinen ystävyys. Tyttöni on terve ja minulle uskollinen. Hän on todella upea nainen eikä mikään huora. HÄVETKÄÄ!
Minun ja vaimoni sukupuolielämä on käytänössä loppu ja sitä esiintyy muodon vuoksi pari kertaa vuodessa.Entäs kun horosi tahtoo vakiintua ja omia lapsia?
Se on muuten väistämättä edessä. - olohuoneesta
hehhhheh kirjoitti:
Kultasi? Hahah, ja näillä pikku hellittelynimillä saadaan sitten hyväuskoinen pikkupillu antamaan lisää. Mikäs olisikaan parempi keino kuin vähän leperrellä tytölle vähän ja samalla haukkua omaa vaimoa, että "kun se on tuommonen vitun pihtari"..ja kas kas, muuta ei sitten tarvitakaan, että ne reidet leviävät.
Eli taitaa olla jokseenkin epätoivoinen yksilö tämä "kultasi", kun ei muulla miestä lähelleen kuin pillulla. (Tai sitten vaihtoehtoisesti todellakin kovasti rahapulassa ja vanhempi setä sitten "antaa vähän taloudellista apua" pussientyhjennystä vastaan. Vaikka sitä kovasti koitat kiistääkin).
Ja uskollisuus, no varmasti aika arveluttava käsite käytettäväksi tuollaisesta tytöstä. Jos jo yhdelle varatulle miehelle pillua antaa, niin aika todennäköisesti samantien jakaa puolelle kaupungin miehistä.
Ja upea nainen...höhöhö, varmasti joo todella upea. Sehän onkin selkein merkki upeudesta, että kelpaa vain salapanoksi. Varmasti laadukas "nainen".
Ei kovin hyvältä kuulosta :PPäällikangas vaan sivuun ja reikä vaahtomuoviin.
Tyttäresi ikäinen lelu ei kauan sulla pysy,vaari.
Etenkään,jos et maksa sille mitään ja ostele koruja ja kuteita.
- höpsö kakkonen
mä olen itse jo 45 ja mies 59
mut tekstiviestillä hän mua kysys
en edes tienny ketä menin tapaamaan
iik silti mentii sänkyyn heti ekal tapaamisel
ihana puoli vuotta jo takana
niin ja molemmilla lapset jo isoja- olet...
nähnyt.Miehen kerrotaan olevan hullu.
- mieheni
löysi kakkosensa keski-suomalaisen hotellin baarista työmatkallaan. Siellä olusilla ollessaan mies kertoili naiselle kurjasta vaimostaan, rankasta työstään ym.
Nainen oli minua monta vuotta vanhempi, juopotteleva, pienirintainen, "sen näköinen, ettei sen kanssa julkisilla paikoilla olisi viitsinyt liikkua"-kuten mies häntä kuvaili. No, sehän sopikin hyvin, salaisestihan kaikki pitikin hoitaa...Loppujen lopuksi vielä kännipäissään paljasti jutun mulle. Mutta kai sillä sitten "se jokin" oli.
Onnea vaan yritykselle!- baarikärpäselle
Et suinkaan pitänyt moista paskaa?
- gggggggggggg
baarikärpäselle kirjoitti:
Et suinkaan pitänyt moista paskaa?
Siis tosissasiko olisit itse jättämässä miestäsi moisen pikkujutn takia? Ei ole itsekkyydellä ja omistamisenhalulla näköjään mitään rajaa...
- sehän selvä
gggggggggggg kirjoitti:
Siis tosissasiko olisit itse jättämässä miestäsi moisen pikkujutn takia? Ei ole itsekkyydellä ja omistamisenhalulla näköjään mitään rajaa...
Kyse on periaatteesta ja hyvästä itsetunnosta.
Se on moro.
- "Pihtari"
Sinä nyt löydät tuskin mistään.
- salapano
Netistä tietenkin!! Sieltähän ne kaikki löytävät salapanon. Itse sinkkuna löytäny jo monta varattua vakipanoa! Kaikki treffipalstat netissä täynnä varattujen ukkojen ilmotuksia!!
- varattu panomies
salapano kirjoitti:
Netistä tietenkin!! Sieltähän ne kaikki löytävät salapanon. Itse sinkkuna löytäny jo monta varattua vakipanoa! Kaikki treffipalstat netissä täynnä varattujen ukkojen ilmotuksia!!
Varatuja löytää ennen kaikkea iskuri.netistä.
- inssiluuseri
Inssit yleensä onkin.Ei ihme,ettei vaimoa enää
kiinnostakaan.Hän nyt saakin paljon parempiakin
miehiä.- Inssimyös
Itselläni ei ole koskaan ollut mitään ongelmia seisokin kanssa. Kummaa yleistämistä.
- tosikkoja
Inssimyös kirjoitti:
Itselläni ei ole koskaan ollut mitään ongelmia seisokin kanssa. Kummaa yleistämistä.
Testatkaapas jotain villiä myyntitykkiä tai
urheilijaa.Nam.
- !!!!!!
"Oman muijan levähtynyt läskiperse ei todellakaan enää kiinnosta"
Katso peiliin ja katso valokuvia. Montako lasta teillä on? Joutuko vaimosi aina ruoka laittamaan? Kyllä se tulee jatkuvasti napsittu keittäessä ruokaa. Laitapa itse ruokaa perhellekin! Enemmän kävelkää, ei aina autolla...
Kyllä niita panonaisiakin löytyy ja heiltä löytyy...
Luulen että enemmän kakkoiseksi naiset joutuvat tietämättä.
Jos vaimosi on rehellinen ja uskollinen niin mitä sinäkin tarvitset? Muuta ajattelu kantasi omaan kultaan - hän on lempeä, pehmeä, rakas ja lapsesi äiti!
/itse olen 160cm/ 56; että et luulisi jot olen läski ja puolustan läskiä/- Aamu35
Inssit on pettäjä äijiä!!! En tiiä mistä johtuu mutta niin vaan ovat! Ja yleensä kylmiä ku kalat koska ajattelevat AINA järjellä,loogisesti eivätkä koskaan tunteella! No thanks mulle!
- Inssimyös
Aamu35 kirjoitti:
Inssit on pettäjä äijiä!!! En tiiä mistä johtuu mutta niin vaan ovat! Ja yleensä kylmiä ku kalat koska ajattelevat AINA järjellä,loogisesti eivätkä koskaan tunteella! No thanks mulle!
Ihmiset ovat erillaisia. Myös insinöörit.
Mitä vikaa sitä paitsi on järjen käytössä? Kai se on parempi kuin juosta ympäriinsä aivottomana kanana. - inssit perseestä
Inssimyös kirjoitti:
Ihmiset ovat erillaisia. Myös insinöörit.
Mitä vikaa sitä paitsi on järjen käytössä? Kai se on parempi kuin juosta ympäriinsä aivottomana kanana.Seksin pitää olla villiä raivoa,kiihkeyttä,hengen benjihyppyjä,ja välillä lempeää ja hellää,ennen
hurjaa kiihkoa.Huonoimmat panoni on olleet inssejä
tai humanisteja. - naisinssi
inssit perseestä kirjoitti:
Seksin pitää olla villiä raivoa,kiihkeyttä,hengen benjihyppyjä,ja välillä lempeää ja hellää,ennen
hurjaa kiihkoa.Huonoimmat panoni on olleet inssejä
tai humanisteja.Kuule on niitä naisinssejäkin, ja kyllä on kiihkeetä insseillä keskenään . Harmi kun et huumoria tajuu....Varmaan oothin joku "hoitsu" sekä suunissa että suhteissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827