Niin meillä naisilla kuin kaiketi miehilläkin on loppujenlopuksi aika hyvät vaistot koskien rakkauselämän kiemuroita.
Useiden viikkojen ajan mukava ja kiinnostava mies piti tiiviisti minuun yhteyttä. Suhteemme kehittyikin lämpimään ja mukavaan suuntaan. Mutta sitten huomasin hänessä 'poissaolevaa' käytöstä. Ihmettelin myös miksei hän ollut enää innostunut järjestämään kaiken hulinan keskellä kahdenkeskistä aikaa. Hän kuitenkin jatkoi yhteydenpitoa.
No, selvisihän se sitten viimein. Hänellä on toinen nainen, joka kiinnostaa enemmän. Heillä on takanaan myrskyisä suhde, jota lämmitellään uudelleen naisen aloitteesta. Ja mies menee mukana, koska hänellä on tunteita naista kohtaan.
Niin, sen vain halusin sanoa, että ollaan me naiset sen verran reippaita, että ei jäädä roikkumaan rippeiden perään, vaan suunnataan katseemme tulevaan ja miehiin, jotka ovat valmiit panostamaan kaiken juuri meille.
Tämän tein kyseiselle miehelle selväksi.
(..vaikka kyllähän se kirpaisee..)
Hyvä oli myös saada muistutus naisen toimivista vaistoista. Kyllä mies uskaltaa panostaa, jos vain haluaa!!
Ja eikö se niin ole, että :
"Miehen pitää tehdä, mitä miehen pitää tehdä, ja jos se ei tee, niin, mitä sillä tekee?"
Kuunnelkaa vaistojanne!
helppoa seuraa?
0
530
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2643231Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.751281- 661203
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1971035- 63931
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48923- 48824
- 47772
- 41762
- 39708