Näinkin voi käydä !

Nimetön

Exä on meille kaikille aina jotenkin sellainen ihminen, että hän jää osaksi elämäämme tavalla tai toisella. Yhteisiä vuosia, koettuja asioita jne ei heitetä mihinkään, vaan ne ovat aina olemassa. Exä tulee usein esille eri keskusteluissa vuosien mittaan ja toisinaan joutuu jo erottelemaan, kenestä exästä on kyse, kun vuosia kertyy lisää.

Minulle kävi niin, että olimme exän kanssa yhdessä kahdeksan vuotta ja suhteemme loppuosa oli kylmää ja kamalaa, johon vielä liittyi hänen pettäminen jne.
Eron jälkeen meistä tuli kuitenkin hyvät kaverit ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Meillä on ollut eron jälkeen parempaa aikaa, kuin oikeastaan koskaan suhteen aikana.

Sitten vain eräänä päivänä exä tuli käymään ja istuimme iltaa luonani ihan kaikesta mahdollisesti keskustellen. Emme edes ottaneet alkoholia vaan ihan vain keskustelimme ja lopulta löysimme itsemme sängystä aivan mielettömän ihanan rakastelun keskeltä. Tunsimme kuin ihmeen kautta aivan mieletöntä rakkautta toisiamme kohtaan ja se yö keskti pitkään ja siinä sitten meni myös koko sateinen pitkä seuraava päiväkin sängyssä, kun emme vain viitsineet nousta kaiken rakastelun ja ihanuuden keskellä.
Tuosta on nyt aikaa runsaan kaksi kuukautta ja viikko sitten exäni kertoi minulle saaneensa juuri raskaustestin tulokset ja odottavansa minulle lasta. Miten sitten tästä eteenpäin, sen aika näyttää.

2

2176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaska,2
    • 505050

      ilman meitäkin, miten toimia. Te kaksi sen päätätte, emme me.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe