Aiemmassa viestissä naiset valittivat, että avioeron jälkeen ei mikään mies täytä kriteereitä. Minulla on päinvastoin. Minut jätetään jatkuvasti. En jaksa enää tätä tunteiden vuoristorataa. Aina saan lopulta kuulla, että olen kiva, hyvä jne., mutta mies ei rakasta tai tunteet eivät riitä. Miksi se on niin, että aina minä rakastan, mutta minua ei rakasteta. Rakastan joka kerta niin, että sydän on ihan rikki ja verillä, kun saan sähköpostiini sen samaisen kylmän viestin. Alkaa tuntua siltä, että elämässä ei ole enää mitään järkeä, kun vilpitön rakkaus kokee aina saman kohtalon. Kaikissa tapaamissani miehissä on ollut piirteitä, jotka olen joutunut antamaan anteeksi tai sulattamaan, mutta näin ei ole toiseen suuntaan. En näytä riittävän kenellekään.
mikä minussakin on vikana
6
903
Vastaukset
- oivaltaja
Oletkohan jumiutunut väärään ajattelumalliin? Kyse ei ole siitä kenelle sinä kelpaat. Kyse on siitä kuka kelpaisi sinulle! Kelpaamisella en tässä tarkoita erilaisten ulkoisten ominaisuuksien ja kriteerien täyttymistä (raha, ammatti, ulkonäkö, jne) vaan oikeita tärkeitä kriteereitä, sellaisia jotka ovat juuri sinulle tärkeitä ja välttämättömiä. Teepäs ensi töiksesi lista niistä ominaisuuksista joita ehdottomasti tarvitset tulevalta elämänkumppaniltasi (uskollisuus, huumorintaju jne jne)! Sitten osaat paremmin itsekin tunnistaa tyypit jotka eivät sovellu tarpeisiisi ja saavatkin mennä menojaan ilman sen kummoisempia sydänsuruja. Sinun ei tarvitse miellyttää kaikkia tuntemiasi miehiä - ainoastaan sitä yhtä joka sopii elämänkumppaniksesi. Sen Yhden löytämiseksi sinun kyllä kannattaa tapailla kaikenlaisia miehiä ja tutustua heihin niin että opit tunnistamaan kuka on tyyppiäsi ja kuka ei. Hylätyksi tulemisessa ei ole mitään pahaa. Jos mies sanoo asiallisesti että "kiitos mutta kiitos ei", voit olla tyytyväinen että selvisit taas yhdeltä mieheltä joka ei ollutkaan sinun tyyppiäsi ja olisi ennen pitkää tehnyt elämäsi surkeaksi.
Muistathan että et kiinny liikaa ja liian nopeasti. Jos kiinnyt silmänräpäyksessä keneen mieheen tahansa, se on merkki siitä että et olekaan kiintynyt ko mieheen vaan kaipaat ainoastaan sitä tilannetta eli parisuhdetta.
On myös tärkeää muistaa että et ole liikaa tarvitsemassa keneltäkään mieheltä. Kehitä elämääsi kaikkea muutakin mielenkiintoista ja hauskaa ja mukavaa josta nautit ihan itseksesi. Älä anna onnellisuutesi olla riippuvainen kenestäkään miehestä. Se on sitä paitsi epäreilua tulevaa elämänkumppaniasi kohtaan - kenenkään velvollisuus ei ole tehdä toista ihmistä onnelliseksi!
Jos mikään asia elämässä on varma niin se on jatkuva muutostila. Kaikki muuttuu. Nyt sinusta voi tuntua että olet maailmassa ainoa yksinäinen ja hylätty. Mutta ennen pitkää paistaa aurinko risukasaankin - usko minua! Juuri tällä hetkellä on tärkeintä että nautit elämästä kaikilla mahdollisilla tavoilla niin ettet hukkaa näitä elämäsi korvaamattomia päiviä sureksimalla jonkun sellaisen miehen perään jonka kanssa et olisi tullut onnelliseksi kuitenkaan.
Luota elämään, se kantaa! Onnea matkaan!- Kokemusta myös
Minulla on ollut samankaltaisia kokemuksia aikaisemmin juuri siinä vaiheessa kun ne vuodet olivat menossa, jolloin voi vielä tehdä lapsia.
Mahdatko olla siinä iässä? Nyt kun olen sen rajapyykin ohittanut kelpaan taas, vaikka olenkin huonompi versio siitä nuoremmasta. Se on hullua, mutta totta. Eli huonompana kelpaan paremmin?? Olen vain todennut, että se oli se lapsentekojuttu, joka oli rasitteena.
Ja sitten tälle kakkoskirjoittajalle. Et taida olla itse sinkkuuden kurimuksessa tai asut eri alueella kuin ap. Suurin osa vapaista miehistä haluaakin olla vapaana. Eli miehen sinkkuudelle on yleensä olemassa syy, se ei ole mikään vahinko. - alkuper kirjoittaja
Kokemusta myös kirjoitti:
Minulla on ollut samankaltaisia kokemuksia aikaisemmin juuri siinä vaiheessa kun ne vuodet olivat menossa, jolloin voi vielä tehdä lapsia.
Mahdatko olla siinä iässä? Nyt kun olen sen rajapyykin ohittanut kelpaan taas, vaikka olenkin huonompi versio siitä nuoremmasta. Se on hullua, mutta totta. Eli huonompana kelpaan paremmin?? Olen vain todennut, että se oli se lapsentekojuttu, joka oli rasitteena.
Ja sitten tälle kakkoskirjoittajalle. Et taida olla itse sinkkuuden kurimuksessa tai asut eri alueella kuin ap. Suurin osa vapaista miehistä haluaakin olla vapaana. Eli miehen sinkkuudelle on yleensä olemassa syy, se ei ole mikään vahinko.Kiitos viestistä. En siis ole yksin tämän ongelman kanssa. Minulla on yksi lapsi ja voisin vielä saada lapsen eli taidan olla mainitsemassani iässä...
Viimeisin mies, joka minut jätti, on ollut "sinkku" 8 vuotta! - eräskinNainen
Hei!
Tekstisi on tutunkuuloista eli olen lukenut jostakin parisuhdeoppaasta noita samoja asioita.
Hyvä, että laitoit tekstisi muillekin luettavaksi.
Antaa itsellenikin hyvän muistutuksen noista tosiasioista.
Liian "helposti" ihastuva ihmistyyppi joutuu valitettavasti kokemaan todennäköisesti montakin hyljätyksitulemista matkansa aikana. Liian helposti sitä "ottaa minkä saa", sulkee silmänsä toisen sellaisilta piirteiltä, jotka eivät todellakaan ole sillä omalla "Listalla" ollenkaan.
Kai sitä kuvittelee, että kyllähän tuo toinen muuttuu tuoltakin osin mieleisekseni ajan myötä? Niin ei kuitenkaan valitettavasti ainakaan jokaisen luonteenpiirteen tai tavan kohdalla käy.
Se tosiasia on otettava huomioon - ja yritettävä kohdata ihminen, jossa todella on noita oman "listan" piirteitä , ainakin enimmäkseen.
Tietenkin on hyväksyttävä muutakin kuin tuon listan asiat, muttei ainoatakaan sellaista, mikä on AIVAN vastoin omia arvoja/mieltymyksiä.
Jokainenhan meistä jollekin kelpaa ja päinvastoin. Kunhan se sopiva vain kävelee vastaan... Helppoa tietenkin on neuvoa muita. Mutta monilla tunteet leimahtavat helposti ja järki saattaa jäädä silloin paitsioon. Ainakin suhteen alkumetreillä. - Koira
Kokemusta myös kirjoitti:
Minulla on ollut samankaltaisia kokemuksia aikaisemmin juuri siinä vaiheessa kun ne vuodet olivat menossa, jolloin voi vielä tehdä lapsia.
Mahdatko olla siinä iässä? Nyt kun olen sen rajapyykin ohittanut kelpaan taas, vaikka olenkin huonompi versio siitä nuoremmasta. Se on hullua, mutta totta. Eli huonompana kelpaan paremmin?? Olen vain todennut, että se oli se lapsentekojuttu, joka oli rasitteena.
Ja sitten tälle kakkoskirjoittajalle. Et taida olla itse sinkkuuden kurimuksessa tai asut eri alueella kuin ap. Suurin osa vapaista miehistä haluaakin olla vapaana. Eli miehen sinkkuudelle on yleensä olemassa syy, se ei ole mikään vahinko.Pitää varmaan paikkansa. Minulla on paljon ystäviä jotka ovat siinä tietyssä iässä, ilman lapsia tai sitten heillä on pieniä lapsia. He eivät löydä enää ketään koska miehet siinä iässä a)haluavat nuoremman jos he haluavat perheen b)eivät halua perhettä tai heillä on jo oma perhe, joten haluavat nuoremman tai vanhemman naisen ilman lapsiongelmia.Eli jos on 38-45 nainen joka haluaa lapsia tai on pikkulapsia niin ei kannata etsi miestä. Siitä asiasta sen verran vielä että gynekologin mukaan ei pitäisi yrittää saada lasta yli 40 v-liian vaarallista sekä äidille että lapselle-eli kannattaa unohtaa kokoa asian. Valitettavasti!
- oivaltaja
Kokemusta myös kirjoitti:
Minulla on ollut samankaltaisia kokemuksia aikaisemmin juuri siinä vaiheessa kun ne vuodet olivat menossa, jolloin voi vielä tehdä lapsia.
Mahdatko olla siinä iässä? Nyt kun olen sen rajapyykin ohittanut kelpaan taas, vaikka olenkin huonompi versio siitä nuoremmasta. Se on hullua, mutta totta. Eli huonompana kelpaan paremmin?? Olen vain todennut, että se oli se lapsentekojuttu, joka oli rasitteena.
Ja sitten tälle kakkoskirjoittajalle. Et taida olla itse sinkkuuden kurimuksessa tai asut eri alueella kuin ap. Suurin osa vapaista miehistä haluaakin olla vapaana. Eli miehen sinkkuudelle on yleensä olemassa syy, se ei ole mikään vahinko.Arvasit väärin eli olen nimenomaan tuossa samassa yksinäisyyden kurimuksessa. Olen ollut jo niin kauan - siis useamman vuoden - että on ollut pakko löytää jotain selviytyiskeinoja ja pelastusrenkaita. Ikävää jos et löytänyt mitään itua oivalluksistani. Itseäni nuo ajatukset ovat kuitenkin helpottaneet valtavasti. Ainakin olen oppinut paremmin säilyttämään mielehrauhani ja suojelemaan itseäni sen verran ettei jokainen vastaan tuleva mies saa minua ihan vereslihalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827