tuntee kun huvittaa?

Mulla on eräs nainen tuttu tai kaveri, jolle en merkinnyt oikeen mitään tässä viime aikoina. Hän ei ottanut mitään yhteyttä tai käyttäytyi niin, et antoi ymmärtää, ettei kiinnosta olla mun tuttu ainakaan silloin jos oli ketään muuta paikalla, hän oli hirveän mustasukkainen omista kavereistaan ja annoin olla. Joskus jopa valehteli sen vuoksi, etten minä vain olisi missään, missä hän ei halunnut mun olla.

Toisaalta kuitenkin yksikseen mun kanssa taas viihtyi ja ei siinä mitään, mutta mua loukkasi jotenkin se tylyys tai suorastaan vihamielisyys, heti jos hän oli ollut jonkun toisen kanssa. Aikani ajattelin katsoa, muuttuuko se ja muuttuihan se..

Hänen paras ystävänsä muutti pois ja tilanne muuttui niin, että hän alkoi valitella yksinäisyyttään ja kurjuuttaan ja olla mielellään minun kanssa ja tottakai minä vedin häntä mukaan. Tutustutin reilusti vaan moniin tuttuihini ja niistä hän saikin paljon kavereita heti, sen lisäks kavereiden kavereita taas hyvin paljon.. Sit houkuttelin mukaan yhteen harrastusporukkaan, mistä hän alkoi pitää ja harrastaa myös.

Nyt kuitenkin kun hänellä menee taas hyvin, on kavereita ja harrastuksia hän on alkanut taas suhtautua muhun vähän vihamielisesti, ja tylystikkin. Edelleen siis muiden seurassa. Kahdenkesken menettelee ja silti hän hakeutuu seuraan paljon. Toisaalta taas on alkanut se, et oon kuullut juttuja itsestäni vähän eri tavalla, kuin mitä oikeasti onkaan ja tottakai osaan epäillä kyllä, että kenestä on kysymys.

Mitä muut ajattelisitte tällaisesta kahdestaan kaveri, mut muiden kanssa ei olla tuntevinaankaan -tyylistä.. Jotenkin kuin teini-ikäisillä, ja aikuisesta on kysymys. Mä haluaisin tehdä tälle tilanteelle jotakin, ettei tämä olis niin kiero ja outo. Mitä mieltä muut on?