Mikä on, kun ihminen on tällainen:
Laitan viestiä, eikä toinen vastaa. Kiukkuisena ihmiettelen, miksi ei vastaa, niin aina kääntää asian niin päin, että MINULLE tulee "syyllinen" olo, että lopulta hän onkin se, jota pitää jotenkin "lohdutella". Eli ei esim sano syytä vastaamattomuudelleen, vaan alkaa narista jostakin/omaa pahaa oloaan, ja sivuuttaa kokonaan alkuperäisen ongelman, eli sen että hän ei ole vastannut kysysmyksiini/viestiini/mailiini.
Tämä oli vain yksi esimerkki. Aina kun kyseistä ihmistä "arvostellaan" tai vaaditaan tilille tekemisistään, hän kiertää puheenaiheen niin, että lopulta HÄN onkin se, kuka tässä mukamas "kärsii". Tai sitten hän "älyllistää/järkeistää" kaikki ongelmat, ja mukamas sillä tavoin ne on sitten selvitetty, vaikka tunnetasolla asiat olisivat täysin kesken.
En tiedä onko kyseinen ihminen sadisti, narsisiti, vallanhaluinen, vai vaan ilkeä ja välinpitämätön oman napansa tuijottaja.
narsisti vai mikä?
5
749
Vastaukset
- Der mies
Vailla minkään valtakunnan pätevyyksiä sanon että tuo ei vielä kuulosta narismilta, vaan ihan perusitsekkyydeltä. Etenkin jos tuo ilmenee kuvauksesi mukaan puolustusmekanismina, eli vaatii aina että joku tulee ensin piikittelemään (oli sitten aiheesta tai ilman).
Ongelmien "älyllistäminen / järkeistäminen" on myös ihan perustapa miehillä - tunnesisältö suodattuu usein hyvinkin helposti pois. Siinä ei edes ole sitä itsekkyyttäkään kovin usein mukana. Tosin kertomuksestasi ei käynyt ilmi miten päin tässä sukupuoliroolit on.
Uskoisin että oikea narsku olisi huomattavasti "oma-aloitteisempi" terrorisointinsa kanssa.- lapsellinen
tuijottaja,eli siis perusmulkku,niinkun joku jo osuvasti sen sanoikin. Ei vaan halua ottaa vastuuta omista tekemisistään,eikä kestä arvostelua tai negatiivista palautetta,luulee vielä voivansa tehdä mitä haluaa,mutta kukaan ei saa siitä loukkaantua tai sanoa mitään. Ärsyttäviä ja uskomattoman lapsellisia tapauksia tuommoset.
- Der toinen mies
että jätkä on kekannut, että hyökkäys on paras puolustus.
Sinä menet hämillesi ja syyllistäminen loppuu, koirakin oppii antamaan tassua kun saan siitä palkinnon. - *sinkkupyörä*
on tuli nähtyä ja turhan pitkään. Aikoinaan kun kysyin miksei ole kuulunut mitään viimeisen viestin jälkeen, tuli 'hämmästynyt' vastaus; ? eihän sustakaan ole kuulunut mitään. Joopa joo. Kysymyksiin ei tullut vastauksia, tai sitten esitettiin vastakysymys, johon vaatimalla vaadittiin vastaus...
Kyllä se minusta meni kypsymättömyyden lukuun juuri tuolta osin. Joka tilanteessa hänkin käänsi kaikein tapahtuneen minun syykseni. (Toki käyttäydyin typerästi joskus minäkin :-))
Voi marttyyriä... Nyt en enää kiusaa ja ilkeile ja ole kylmä ja välinpitämätön.
Tiedän, että aikuisia miehiäkin on ja paljon hänen ikäluokassaan (40 ) - Aimo Rapula
Narsistin kanssa seurustelleena voin sanoa että kyllä nuo tunnusmerkit viittaa narsismiin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760