Juoksijalle palkinnoksi auto

Kaasujalka Hananen

Juoksija-lehden vuosittaisen ennakkotilauskampanjan pääpalkinnoksi näyttää vakiintuneen henkilöauto.
Sinänsä arvokas palkinto, mutta täytyykö sen olla juuri auto? Kuntoliikunnan yksi perussäännöistä on, että autoa käytetään mahdollisimman harvoin, matkat taitetaan jalan tai pyörällä. Esinepalkintojen sijaan voisi olla enemmän matkoja tunnettuihin maratontapahtumiin eri puolille maailmaa. Nyt ei ole enää kuin Berliinin ja Lanzaroten matkat.
Juoksijan uusi numero tosin oli tavallista parempi, sillä jutunaiheista yksi oli sellainen, mitä en muista aiemmin käsitellyn eli vakuutusasiat juoksutapahtumissa. Lisäksi kansikuvassa esiintyi pitkästä aikaa joku tunnettu juoksija eikä vain nimetön hölkkääjä.
Muuten suurin osa jutuista oli vanhan kertausta. Lehteä tehdään nykyään olettaen, että lukijoiden muisti nollautuu kymmenen kertaa vuodessa.

1

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • autoton juoksija

      Ota sinä se matka, minä otan auton. Kiitos!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe