meneekö tää ohi..!?

hulluuntunut

olen seurustellut kolme ja puoli vuotta avopuolisoni kanssa. emme ole kihloissa eikä lapsia ole mutta asutaan yhdessä.tuossa keväällä sit mun elämään astu uusi ihminen johon menin ihastumaan.ensin odottelin josko se olisi ihan ohimeneväjuttu kuten jotkut sanovat että näin voisi olla. mutta ainakaan mulla se ei todellakaan ole mennyt ohi..ihan päinvastoin.musta tuntuu että oon jo rakastunut tähän ihmiseen.Hän ei itse tiedä mun tunteistani koska en ole mitään niistä hänelle puhunut ja miksi olisinkaan, koska kuitenkin tahtoisin pitää nykyisen puolisoni vaikka meillä on vaikeaa ollut noin vuoden verran.enkä ole puolisoani pettänyt fyysisesti mutta koen silti tekeväni niin henkisesti koska kuitenkin ajattelen kokoajan jotaikuta muutakin. Onko teillä vastaavia kokemuksia ja jos on, miten olette niistä selvinneet ja millaisiin ratkaisuihin olette päätyneet?

5

1171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jasu

      Multa repeis perse jos mulle kävis noin, siis jos olisin siinä tilanteessa että mieheni tuntisi noin jotain kohtaan. Ja sitä todella olen tässä arvellutkin .. Vaikea neuvoa toista, mutta väärinhän tuo on sun nykyistä kohtaan ja ehkä parempi ettei se ihastus saakaan tietää tunteistas?

      • ...sama tilanne.

        Eli olen tainnut mennä pahemman kerran ihastumaan mieheen, jolla vieläpä tiedän olevan kiinnostusta minua kohtaan.
        Olen yrittänyt unohtaa hänet ja vastannut hänwn lähestymisyrityksiinsä, että seurustelen ja etten halua tehdä mitään tällaista. Silti ajattelen häntä koko ajan ja toivon törmääväni häneen vaikkapa sattumalta.
        Kaupungille lähtiessäni laitan sittenkin vielä sen ylimääräisen kerroksen ripsiväriä...tämä on ihan sairasta!
        Rakastan toki miestäni, mutta hän on loukannut minua usein ja pahasti, mitään pettämisiä ei kuitenkaan ole ollut. Viimemmäksi hän moitti minua parista lisäkilosta, jotka kesä ja työstressi ovat saaneet aikaiseksi (ymmärtäisin jos kyse olisi viidestä tai enemmästä!) ja otti asiakseen tökkiä minua vatsaan äitini kyläilyllä ollessaan. Äitini sanoi minulle myöhemmin, että hänen olisi mieli tehnyt antaa korville tuommoisesta käytöksestä.
        Ihailua tai hyväilyä en siis kotona saa, joten tämän toisen, upean miehen ihailu tuntuu vaan niiiin hyvältä. Ei saisi, tiedän, mutta tuntuupa vaan, eikä sille mahda mitään.
        Onko ehdotuksia miten saisin tämän miehen pois päästäni???

      • Nimetön
        ...sama tilanne. kirjoitti:

        Okei, nyt hyväksyn sen että otat salamana tuon prinssisi ja .. :D Mä en ite tuollasta sietäis.

      • ---

        tälle kusipäämiehellesi tästä upeasta ihastuksestasi, joka on sinusta (parista lisäkilostasi huolimatta!) kiinnostunut. Varmasti tärähtää paremmin kuin pelkkä korvapuusti :)

      • ...minun pitäisi kertoa?
        --- kirjoitti:

        tälle kusipäämiehellesi tästä upeasta ihastuksestasi, joka on sinusta (parista lisäkilostasi huolimatta!) kiinnostunut. Varmasti tärähtää paremmin kuin pelkkä korvapuusti :)

        Kun mieheni tietää kyllä tästä prinssistä, koska hän on soitellut minulle kotiin meidän molempien ollessa läsnä. Ja tietää, että kaupungilta olen joskus saanut häneltä kyydin kotiin.
        Ei tunne hetkauttavan suuntaan tai toiseen, uskoo kaiketi vakaasti siihen, että en minä häntä kuitenkaan jättäisi.
        Piruilee kyllä minulle, että siellä sitä on taas iskemässä oltu, kun ukot perään soittelee ja sitten olevinaan vähän mököttää. Mutta suuremmin ei kuitenkaan näytä liikauttavan.
        Pitäisikö minun kertoa jotenkin toisella (kiusaavammalla/härnäävämmällä) tavalla tästä tyypistä? Mitä mieltä?
        Kun tähän asti en ole itse hänestä paljoa puhunut, mitä nyt sanonut että hän soitti, jos mies kysyy. Johon mies tuhahtaa. Enhän minä sille suuremmin mahda mitään, jos minulle soitetaan.
        Pitäisikö minun sanoa, että tämä mies on erittäin komea ja lihaksikas? (mikä kyllä vielä pitää paikkaansa!)
        Ja että hän on pyytänyt minua luokseen katsomaan elokuvaa, siitä huolimatta, että tietää miehestäni?
        Ja että hän on sanonut olevansa vakavasti minusta kiinnostunut, jos vain ymmärtäisin lähteä tästä suhteesta?
        En oikein ole hyvä tällaisissa asioissa, en tiedä miten saisin viestin miehelleni menemään perille. Tai välittäisin sen hänelle niin, että niin uskomatonta kuin se hänestä voi ollakin, niin joku ajattelee, että minä olen kaunis ja ihana.
        Itse vain tokaisi, että "olisit niin paljon kauniimpi, jos olisit hoikempi". Johon minä onneksi sain vastattua, että "anteeksi vaan, minä olen kaunis ihan tällaisena." Tähän hän nauroi. (?)
        Tulipas vuodatettua...
        Mielipiteitä saa kertoa, olen niistä hyvin kiitollinen, koska kuten jo sanoin, olen itse huono tällaisissa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe