Oletko saavuttanut pitkäaikaisen haaveen ja miltä tuntui?!
Mä alan vasta lähestyä tulevaisuuteni ojan toista puolta.Kaikki on ollut yhtä paskaa tähän mennessä, mutta toistaiseksi olen vihdoinkin tasaisemmassa elämänvaiheessa.Josta merkittävin hyvä merkki on, että aamuinen mieliala on nykyään virkeä, ja ennen se oli niin deppautunut että nousin sängystä vasta klo 12.Nyt alan jo klo 9 kuunnella radiota ja pestä hiuksia!
Mutta, jaksan rakentaa varovaisia haaveita. Ne ovat:
- unelmien asunto, joka löytyisi esimerkiksi Espoon Mankkaalta.
- ratsastusunelmat: haluaisin voikon ja gasellimaisen kouluoriin.Noin 175cm, puoliarabi.
- parin kuukauden matkan itäisessä euroopassa, olisi kivaa etsiä itseään halki Budapestin, Riian ja Prahan yms.
- koira.Jaksaisipa ranteeni pitää leonbergeriä hihnassa.Toivon (!) niin.
- uutta virtaa työmarkkinoilta.
Unelmat nousevat!
(vaik' haaveet kaatuivat)
2
349
Vastaukset
- ~nainen~
Se menee sitä kauemmas, mitä enemmän yritän sitä lähestyä.
Ehkä haaveet on tarkoitettukin vain haaveiksi, eikä niiden ole tarkoituskaan toteutua. En tiedä :( - notdreamer
haaveiden käyvän toteen itsestään..vain haaveillen? Valitettavasti toteen käyvien haaveiden takana on raju punnerrus. Pitää tehdä ne itse toteen. Heti ylös sängyn pohjalta ja treenaamaan rannetta! Samalla voit vaikka "tutustua" Mankkaaseen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096556Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884191L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453509TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72891Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251501- 66918
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55903- 9889
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193868Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47849