Kerronpa tielle miehille, miten käy, jos uskallatte laskea kultanne naisten sisarelliseen päiväkerhotoimintaan ilman ennakkovaroituksia.
Liian usein se kiltti ja nätti nainen, johon kaikki ihastuvat, kohtaa nimenomaan shoppailukeskuksissa oikeita jämähaukkoja.
= naisia, jotka eivät ole kultaisia, joihin kukaan ei ihastu ja jotka eivät varsinaisesti ole nättejäkään.He ovat salailkeitä ja hiipivät kuin pedot saalistamaan onnellisten tipujen sydämiä, koska heillä on itsellään mustia pilkkuja täynnä olevia sydämiä.
Ainoa keino suojella uhreja heiltä on, että miehet kertovat pyrkyreille, kenestä he oikeasti ovat kiinnostuneita, vannovat olevansa tosissaan ja vielä varmistavat, että uusintakierrokselle pääsisi lähinnä samantasoinen tapaus.Säärimies saa olla säärimies jne., mitä väärää siinä on ?! Mutta se riivattu ja ilkeä "äitipuoli" ei ehkä hyväksy olevansa omillaan ja siksi esimerkiksi on piikittelevä ja hyökkäävä vaikkapa palvelualan töissä.Ehkä hän ei kestä kaunista naista ostamassa uutta hajuvettä itselleen, mene ja tiedä.
Toivon, että miehet saavat silmänsä auki koska minusta sinkutkin hyötyisivät siitä, että "noidilta" saataisiin miehenkaatolupa hyllylle. Noin varoittavana vitsinä, tarkoitan!Et so what jos he jonkun pokaavat, antakaa palaa hemaisevat noidatkin, mutta älkää vainotko isteänne laihempia naisia.Itse olen sinkku ja toivon että saan olla rauhassa jatkossa myös pasta ja bruschetta-maailmassa.
Mies,tee valinta selkeästi
rakkauden kiisseli
0
430
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646225Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813896Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242851- 232400
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452282Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851332- 341291
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266