Impressionistinen sellokonsertto

Säveltäjänsä oma lempikonsertto, sellokonsertto, viulukjonserton ohella, kuului lajityyppinsä impressionistisimpiin luomuksiin, jonka taitavasta ja voimakkaasta kromaattisesta äänenkuljetuksesta (muunneharmoniikasta) puhuu kypsän taiteilijan tekninen mestaruus ja aistillisen impressionistinen muotokieli, jonka pyrkimyksenä oli ilmaista runollisen panteistisia mietiskelyjä jota kuunnellessa tuntuu kuin olisi painottomassa tilassa vailla tonaalisen harmoniikan keskipakoisisra vetovoiman kaltaista painovoiman tuntua menestyksellisesti tonaaliset kreskukset kadensiaalisen perusfunktion toonikan häilyvyydessä ja kiertämisessä välttäen sävellajikeskiöiden muodostumista ja ilman purkauspakkoa dissonansseissa. Kuuntelin sitä tuiskin pystyssä jaloillani pysyen pakahtumaisiollani lumoutuneena sydän sykkyrällä teoksen metafyysisten dimensioiden avautuessa miltei äärimmilleen mitä ihastuttavimmaksi ja kauneimmaksi jalokiveksi hiottuna briljanttina aikakaudelta jolloin tonaliteetin höllentyminen johti funktionaalisen soinnunkäytön kriisiin vastakohtana Haydnin tonaalisen aikakauden teoksille. Sekvenssimäisen raukea ja rapsodinen muodoltaan.