Missä

Onko ne kaikki Kemi-Tornion alueen poliisit lähteny ettiin sitä hirven salakaatajaa kun eivät ole saaneet siirrettyä pois tuolla moottoriliikennetiellä olevaa autonromua?
2693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuulua romujen keräily.

Äänestä
  • Kihomatotartunnan yleisimmät oireet ovat peräaukon kutina ja kiemurtelun tunne, mitkä johtuvat siitä, että naarasmato vaeltaa yöllä paksusuolesta kohti peräsuolta ja edelleen peräaukon läpi munimaan. Myös tahman peittämät munat aiheuttavat kutinaa. Tartunta ihmisestä toiseen tapahtuu munien välityksellä, niiden joutuessa esimerkiksi peräaukkoa raavittaessa kynsien alle ja sieltä edelleen suuhun. Ruoansulatuselimistössä munista kehittyy toukkia, jotka saavuttavat sukukypsyyden noin 4-6 viikon ikäisinä, jolloin naaraat alkavat munia. Madot tiettävästi teettävät munia yöaikaan, kun kantajan ruumiinlämpö laskee. Munimisen jälkeen naarasmato kuolee, sillä se on tällöin suorittanut tehtävänsä ja saattanut uuden sukupolven alkuun.



    Munat voivat säilyä elinkelpoisina pari viikkoa vuodevaatteissa, huonepölyssä ja muilla pinnoilla, joten puhtaus ja etenkin käsien hygienia ovat ehdottoman tärkeitä kihomatotartunnan hoidon ja ehkäisyn kannalta. Tartunta ei kuitenkaan ole välttämättä seuraus huonosta henkilökohtaisesta hygieniasta. Ihmiseen tarttuvia kihomatoja esiintyy ainoastaan ihmisillä, eikä niitä saa, vastoin yleisiä harhaluuloja, esimerkiksi mullasta tai vesijohtovedestä. Kihomadot ovat yleisempiä lapsilla kuin aikuisilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisit? kirjoitti:

Onko ne kaikki Kemi-Tornion alueen poliisit lähteny ettiin sitä hirven salakaatajaa kun eivät ole saaneet siirrettyä pois tuolla moottoriliikennetiellä olevaa autonromua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu