Tällä palstalla näyttää olevan vallalla harvinaisen yksioikoinen ja mustavalkoinen käsitys ihmiselämästä ja ihmisen käyttäytymisen vaikuttimista. Joko täällä kirjoittaa pääasiassa teinit tai sitten aikuiset ihmiset todella kuvittelevat (toivovat?) elämän kulkevan ennalta asetettujen kaavojen mukaisesti. (Eikö sellainen elämä muuten ole helvetin tylsää?)
"Väärintekijöitä" ollaan ojentamassa ja vaaditaan johdonmukaista ja moraalista käytöstä muilta, mutta olisiko niin, että samalla tulee suljettua silmät omalta epätäydellisyydeltä? Olisihan se helppoa, jos kaikki leikkisivät elämän hiekkalaatikkoleikkejä aina ennalta sovittujen sääntöjen mukaan, mutta kun elämä nyt ei mene niin.
Joidenkin kyselytutkimusten mukaan lähes puolet pettää jossain vaiheessa elämänsä aikana. Pitäisikö tästä vetää johtopäätös, että puolet ihmisistä on pahoja? Vaiko pikemminkin, että ihminen on erehtyväinen ja juuri se tekee ihmisestä ihmisen? Luottamuksen pettäminen on aina ikävä asia, mutta voisiko olla myös niin, että parisuhteen alussa - rakkauden huumassa - tulee kuviteltua tulevaisuus turhan ruusuiseksi ja samalla luvattua liikoja? Onko konservatiivinen yksiavioinen parisuhde sittenkään se realistisin järjestely kaikille? Ainakin "pettämistilastojen" valossa tekisi mieleni sanoa, että ei ole.
"Väärintekijöitä" ollaan ojentamassa ja vaaditaan johdonmukaista ja moraalista käytöstä muilta, mutta olisiko niin, että samalla tulee suljettua silmät omalta epätäydellisyydeltä? Olisihan se helppoa, jos kaikki leikkisivät elämän hiekkalaatikkoleikkejä aina ennalta sovittujen sääntöjen mukaan, mutta kun elämä nyt ei mene niin.
Joidenkin kyselytutkimusten mukaan lähes puolet pettää jossain vaiheessa elämänsä aikana. Pitäisikö tästä vetää johtopäätös, että puolet ihmisistä on pahoja? Vaiko pikemminkin, että ihminen on erehtyväinen ja juuri se tekee ihmisestä ihmisen? Luottamuksen pettäminen on aina ikävä asia, mutta voisiko olla myös niin, että parisuhteen alussa - rakkauden huumassa - tulee kuviteltua tulevaisuus turhan ruusuiseksi ja samalla luvattua liikoja? Onko konservatiivinen yksiavioinen parisuhde sittenkään se realistisin järjestely kaikille? Ainakin "pettämistilastojen" valossa tekisi mieleni sanoa, että ei ole.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Onko konservatiivinen yksiavioinen parisuhde sittenkään se realistisin järjestely kaikille?"
Ei varmasti ole! Mutta kun on yhteiset pelisäännöt laadittu, niin niitä pitää kummankin myös kunnioittaa eikä alkaa sooloiluun! Jos taas säännöt sallii sooloilun, niin eihän siinä sitten mitään ole jos huorataan puolin ja toisin.. Vaan aika harvalla taitaa sellaisia YHTEISESTI laadittuja sääntöjä olla..
Avioliitto pitää nähdä eräänlaisena yhteisyrityksenä, jossa kaksi aikusta ponnistelee yhteisen hyvän eteen tekemällä työtä, hankkimalla kodin ja muuta elämän kannalta suotuisaa rekvisiittaa, kasvattamalla lapsensa jne. Siis kahdestaan saa enempi aikaan kuin yksin, ja sen perheenkin mistä monet tykkää elämässä ehkä eniten. Sitten kun toinen yksipuolisesti päättääkin alkaa pettämään... se on jumalattoman rankka romahdus sille toiselle kun totuus tulee ilmi, ja se aika usein tulee ilmi. Siinä tyhjääntyy kaikki aiemmat yhteiset ponnistelut kertaheitolla, loukkaus on totaalinen.
Mielestäni mitään yksipuolista oikeutta pettää avioliitossa toista ei ole! Jos vieras alkaa tuntua kiinnostavammalta kuin oma, on asiat järjestettävä niin että ketään ei huijata, siis erotaan entisestä ja aletaan uusi. Kahdella jakkaralla istuminen on suurinta typeryyttä mitä aikuinen ihminen voi avioliitossaan tehdä!
löytyy järkeviä ihmisiä. Valitettavasti olemme vähemmistö...
Hyvää jatkoa Sinulla.
että tätä lukee joku, joka ajattelee omilla aivoillaan ja ymmärtää elämän moninaisuutta.
Enkä nyt tarkoita että puolustelisin uskottomia vaan yritän itse ainakin ajatella asiaa hieman syvemmältä...
Eikö parisuhteen, olis se sitten avioliitto tai seurustelusuhde, perusta ole rakastumisen jälkeen yhteinen päätös rakastaa? Tätähän rakkaus on, eikä vain? Jos suhteessa toinen ottaa askeleen kohti vierasta suhdetta, niin minusta se ei ole ensimmäinen askel vaan sillä polulla on oltu jo hyvän aikaa.
Minusta tällöin on jo luovuttu siitä yhteisestä päätöksestä rakastaa. Siihen taas on varmasti yhtä monta syytä olemassa kuin on ihmisiäkin...
Kiitos vielä alkuperäiselle kirjoittajalle... Olisi kiva kuulla ajatuksistasi enemmänkin.
"Joidenkin kyselytutkimusten mukaan lähes puolet pettää jossain vaiheessa elämänsä aikana. Pitäisikö tästä vetää johtopäätös, että puolet ihmisistä on pahoja?"
Paha ihminen ja paha teko ovat eri asioita. Hyväkin ihminen tekee pahoja tekoja ja "pahakin" hyviä. Ja sama teko voi olla paha tai "ei paha" - tilanteesta riippuen. Elämä ei ole yksinkertaista.
Ei se, että moni tekee väärin, oikeuta väärää tekoa. Toisaalta on totta, että erehtyväisiä olemme kaikki. Mutta eikö rehellisyys sittenkin ole kaiken lähtökohta? Jos alkaa tuntua siltä, ettei oma kumppani riitä, eikö oikea ratkaisu ole kertoa tämä rehellisesti? Näin toinen saa omalta osaltaan ratkaista jääkö suhteeseen "uudistetuilla ehdoilla".
Vaikka Tommy Taberman usein ylimakea onkin, ainakin yhden hyvän ohjeen hän on osannut kirjoittaa:
"Kaikkea saa tehdä, kaikkea pitää tehdä - mutta värisevää sielua ei saa tallata."
(jotenkin noin)