Ollaan kumpikin noin parikymppisiä, minä (mies) olen 3,5 vuotta vanhempi. Tunteet ovat olleet todella pinassa viimeaikoina ja tykätään ja rakastetaan toisiamme kovasti. Ongelmana on ollut se että tyttöystävä panikoi ja voi huonosti kun ollaan erossa toisistamme. Se vaikuttaa heti omaankin mielialaan negatiivisesti. Tuntuu että yhteenmuuttaminen ratkaisisi tuon ongelman mutta jotenkin tuntuu että on parempi kuitenkin olla kiirehtimättä sen suhteen. Voin nähdä hänet tulevana puolisonani muutaman vuoden kuluttua, jos ongelmat tuon mainitsemani ongelman saisi poistettua.
Olisiko siis hyvä että asuttaisiin ensin vähän aikaa erillään ja yritettäisiin totutella siihen ettei nähdä joka päivä. Jos nähtäisiin joka päivä niin jouduttaisiin ravaamaan toisen kodista toiseen kotiin eikä mikään tuntuisi siltä oikealta kodilta. Ajatus siitä ettei nähtäisi kuin muutaman kerran viikossa tuntuu ahdistavalta, koska olemme niin tottuneet jo näkemään joka päivä vaikka asutaankin erillään (tyttöystävä vielä vanhempien luona).
Onko samanlaisia kokemuksia/tunteita ollut? Minkälainen ratkaisu olisi paras?
Olisiko siis hyvä että asuttaisiin ensin vähän aikaa erillään ja yritettäisiin totutella siihen ettei nähdä joka päivä. Jos nähtäisiin joka päivä niin jouduttaisiin ravaamaan toisen kodista toiseen kotiin eikä mikään tuntuisi siltä oikealta kodilta. Ajatus siitä ettei nähtäisi kuin muutaman kerran viikossa tuntuu ahdistavalta, koska olemme niin tottuneet jo näkemään joka päivä vaikka asutaankin erillään (tyttöystävä vielä vanhempien luona).
Onko samanlaisia kokemuksia/tunteita ollut? Minkälainen ratkaisu olisi paras?
Vastaukset 12
Vanhimmat
vain erillään vielä..elämiseen kuuluu välillä erossa olot..tyttöystäväsi tulee tajuta tämä..Voittehan pitää näitä erossa olo harjoituksia pikku hiljaa jos siltä tuntuu..eli näette vaikka joka toinen päivä..
se varmaan täytyy tehdä, itseasiassa tyttöystävä on jo hankkimassa omaa kämppää. pitää vaan toivoa että suhde kestää tän koetuksen.
on, että etenkin yhteenmuuttaminen tuo sen, että hän onkin YKSIN teidän YHTEISESSÄ kodissa, jos satut joskus käymään kavereiden kanssa tai jotain. Tervettä olisi oppia ensin seisomaan omilla jaloillaan, pärjäämään itsekseen ja olemaan olematta niin riippuvainen toisesta. Tällöin tuleva yhteiselokin olisi tervettä ja molemmilla sekä omia että yhteisiä asioita.
järkevän kuuloisista neuvoista. Nyt siis kysynkin, miten oppisi parhaiten olemaan erossa toisesta silloin tällöin, silti välittäen toisesta ja luottaen toiseen yhtä paljon kuin yhdessä ollessa?
Melkeinpä sama ongelma.. samaa ikäluokkaa ollaan.. minä vain olen se nainen.
"Ongelmana on ollut se että tyttöystävä panikoi ja voi huonosti kun ollaan erossa toisistamme. Se vaikuttaa heti omaankin mielialaan negatiivisesti."
Tuokin osittain sama, mutta en meidän tapauksessa sitä panikoimisena näe, vaan ikävänä. Pystymme kyllä olemaan erossa, mutta olemme silti yhteyksissä joka päivä.
Meidän tapauksessamme minä olen oleskellut miehen luona lähes koko seurusteluajan, koska kotini on eri paikkakunnalla. Nyt olen muuttamassa samalle paikkakunnalle kuin mies, mutta eri asuntoon.
Minua ahdistaa se kauheasti, koska sitten emme näe kuin kerran viikossa, jos sitäkään. Miten siinä saa suhteen toimimaan? Varsinkin jos on tottunut olemaan tiiviisti yhdessä?
"Jos nähtäisiin joka päivä niin jouduttaisiin ravaamaan toisen kodista toiseen kotiin eikä mikään tuntuisi siltä oikealta kodilta."
Ja tuokin seikka vielä. Ihan samaa mieltä olen. Minä olisin se joka joutuisi olemaan aina miehen luona (miehellä isompi asunto, ei kämppiksiä). Eli jos näkisimme useammin kuin kerran viikossa, käytännössä asuisin miehen luona. Ja maksaisin turhaan omaa vuokraani. Eli ihan periaatteesta minun pitäisi pitää puoleni ja olla välillä kotona.
Haluaisin olla itsenäinen. Haluaisin asua yksin. (olen kyllä asunut jo vähän aikaa yksin) Haluaisin olla riippumaton vanhemmista. (vaikeaa jos on opiskelija)
Mutta samaan aikaan olen rakastunut. Ja haluaisin nukkua joka yö rakkaani vieressä.
En tiedä mikä olisi paras ratkaisu. Tuskin kiirehtiminenkään on hyvä ratkaisu, mutta miksi lykätä yhteenmuuttamistakaan loputtomiin..
Sen näkee kun kokeilee, me kokeilemme erillään asumista ja kerran viikossa tapaamista, vaikka se tulee varmasti olemaan melko ikävää :/
tosiaan hyvin samanlaiselta ja helpottavaa kuulla että muillakin samanlaisia ongelmia :)
varsinkin nuo pätee minuunkin:
"Mutta samaan aikaan olen rakastunut. Ja haluaisin nukkua joka yö rakkaani vieressä.
En tiedä mikä olisi paras ratkaisu. Tuskin kiirehtiminenkään on hyvä ratkaisu, mutta miksi lykätä yhteenmuuttamistakaan loputtomiin..
Sen näkee kun kokeilee, me kokeilemme erillään asumista ja kerran viikossa tapaamista, vaikka se tulee varmasti olemaan melko ikävää :/"
kai se on vaan pakko kokeilla sitä erillään asumista ja näkemistä huomattavasti harvemmin, PAKKO :(((
Kuinka kauan olette seurustelleet? Jos ette ole seurustelleet kuin vasta vähän aikaa, niin sitten ei ainakaan kannata vielä muuttaa yhteen. Ja muutenkin jos tyttöystäväsi panikoi kun olette erossa, niin ei se niin hyvältä kuulosta..
Olen kuitenkin sitä mieltä, että miksette voisi nähdä joka päivä, vaikka asuisitte erillään? On totta, että sitten ei ole järkeä maksaa vuokraa kahdesta paikasta jos olisitte koko ajan jomman kumman luona.
Itse olen suunnilleen saman ikäinen, ja vaikka emme vielä asu poikakaverini kanssa yhdessä, niin näemme kyllä oikeastaan joka päivä, ellei nyt mitään erikoista ole. Minusta ainakin tuntuisi tyhmältä olla erossa jos kerran voisimme samalla nähdäkin.
Olisiko sitten huono vaihtoehto että tyttöystäväsi jatkaisi vielä vanhempiensa luona asumista jonkun aikaa? Onhan siinä sitten se ettei hän asu hetkeäkään yksin, joka varmaankin olisi ihan hyvä asia. Mutta kun mietin asiaa ainakin omalla kohdallani, niin me olemme muuttamassa poikakaverini kanssa yhteen molemmat vanhempiemme luota. Niin ei olisi mitään järkeä muutta molempien omiin asuntoihin, sillä olemme joka tapauksessa olleet jo nämä reilu pari vuotta koko ajan yhdessä, siis ei olisi järkeä pitää kahta asuntoa ja olisimme ehkä vuorotellen molemmissa..
Mutta, kyllä te varmasti jonkun järkevän ratkaisun keksitte.
seurustelleet nyt reilu puoli vuotta ja tosiaan ollaan nähty lähes joka päivä kun se on ollut mahdollista. kyllä se paras ratkaisu taitaa olla se että asutaan erillään nyt ainakin jonkun aikaa, esim. puoli vuotta. Todellisuudessa se varmaan menee siihen että nähdään kuitenkin vähintään muutaman kerran viikossa. pelottaa vaan se että miten tyttöystäväni pärjää yksin omassa kämpässään, kun on niin tottunut olemaan aina mun kanssa.
Sama ongelma on minullakin. Erona vain on se, että olen asunut kohta 8 vuotta yksin eli olen hyvin oppinut itsenäiseksi.
Olen seurustellut 2 vuotta poikaystäväni kanssa ja haluaisin kiihkeästi muuttaa hänen kanssaan yhteen. Minulla on kova ikävä häntä ja sen takia vähän ahdistava olo välillä. Hän muutti toiselle paikkakunnalle viikko sitten ja minulla on koko ajan kauhea ikävä..
Myös minä haaveilen siitä, että saisin joka yö nukahtaa ja herätä mieheni vierestä. Seurustelumme aikana on ollut ihanaa kun mieheni on tullut kämpälleni joskus vähän aiemmin kun minä töistä ja sitten kun avaan oven hän huutaa "moi kulta" !
Haaveita, haaveita...
Minusta on tärkeää, että jokainen itsenäistyy ja asuu ainakin vuoden tai pari yksin. Tulee toimeen omillaan ja hoitaa kotityöt yksin. Niin miehet kuin naisetkin. Ensinnäkin, jos kotoa muuttaa toisen luo suoraan ei välttämättä koskaan opi tekemään kotitöitä, jos niitä ei ole tehnyt ennenkään ja jos toinen osaa enemmän.
Toisekseen on hyvä oppia tuntemaan itsensä ja tämä tapahtuu osaksi toisten kautta, osaksi yksinolon kautta. Se, että pitää koko ajan olla jonkun seurassa (eli ei viihdy omassa seurassaan) on huono juttu.
Toki on niin, että toiset tarvitsevat enemmän tilaa ja rauhaa kuin toiset. Mutta on hyvä opetella olemaan itsekseen ja viihtymään yksin jo nuorena. Siitä on hyötyä myöhemmin.
Ja kyllä se suhde kestää, jos on kestääkseen pienet erillään olotkin. Pitäähän sitä olla muutakin elämää. Harrastuksia ja kavereita, siis erillään toisesta. Ihminen on itsenäinen olento ei toisen jatke tai osa. Ja mitä jos suhde loppuukin. Mikä ja kuka sinä sitten olet, jos et ole tutustunut itseesi? Mistä pidät ja mitä harrastat? Ei kaiken aikaa pidä kiehnätä yhdessä. Parhaiten suhteet toimii, kun niissä on hengitystilaa ja vapautta toteuttaa itseään :)
päivääkään omassa asunnossa, suoraan kotoani muutin nykyisen mieheni kanssa yhteiseen asuntoon ja hyvin tulemme toimeen. tosin totutteluun on mennyt aikaa, sillä olen tietenkin aika keltanokka kaikissa asioissa.
oletteko miettineet, että elämä on todellakin lyhyt. viettäkää ehdottomasti aikaa yhdessä, kun voitte. kaikki mahdollinen aika. tietenkin ystäviäkin pitää nähdä, mutta aivan varmasti teillekin tulee aikoja, esim. työmatkoja, jolloin ette voi olla yhdessä. jommalle kummalle teistä voi käydä jotain tulevaisuudessa, oletteko sitä miettineet ? esim. ajaa vakavan kolarin, toinen voi sairastua ... en halua luoda negatiivisia kuvia, mutta ihan totta. itse ainakin tahdon elää jokaisen mahdollisen hetken mieheni kanssa, enkä näe sitä mitenkään neg. asiana.
No entäs sitten kun se onnettomuus vaikka sattuu? Jäät yksin, etkä ole koskaan ollut yksin. Miten selviät siitä? Voisi olla helpompaa selvitä, jos on ollut joskus yksin. Kaiken ajan viettäminen yhdessä ei minun mielestä ole tervettä. Tai sen ajatteleminen, että nyt nysvätään vaan yhdessä, koska huomenna voi kuolla. Saman periaatteen mukaan sinun pitää tuhlata kaikki rahasikin heti, koska voit huomenna kuolla jne. Että silleen.