Tässä tarinani:
Kun tapasimme olin onnellinen ja rakastunut.Mies oli kaikin puolin mukava,kohtelias,sinisilmäinen ja komeakin lisäksi meillä oli yhteisiä kiinostuksen kohteita,joita ilman emme ehkä olisi koskaan tavanneet.Hän sanoi haluavansa sitoutua ja kertoi pitävänsä myös lapsista - olin ihan myyty:)Pidin myös siitä,että hän oli niin omaperäinen ja salaperäinenkin.Sekin oli hyvä juttu,ettei hän polttanut tai juonut juuri laisinkaan.Kaikki siis vaikutti olevan ihan liian hyvää ollakseen totta.Tuntui,että hän olisi kohdellut minua kuin prinsessaa.
Vietimme paljon aikaa yhdessä ja kävimme kaikkialla. Seurustelumme siis oli kaikin puolin mahtavaa aikaa,mutta sitten,kun seurustelua oli jo jatkunut pidemmän aikaa aloin huomata miehessä hiukan mustasukkaisia piirteitä - hän tuntui vajoavan epätoivoon usein,kun olin poissa - muutaman kerran jopa puhui itsemurhasta puhelimessa.Ja jos hän joskus sattui sairastumaan esim.kerran angiinaan ja tulin häntä hoitamaan - toin ruokaa jne.hän oli vihainen ja sanoi mene pois - se oli tosi outoa ikään kuin apuni ei olisi merkinnyt hänelle mitään.Nämä olivat ensimmäisiä negattivisia piirteitä, joita miehessä huomasin.
Aikaa kului ja hän halusi mennä kihloihin kanssani ja minä olin jälleen myyty ja niinhän me menimme:)Ja se aika oli kaikin puolin yhtä vaaleanpunaista pilveä.
Sitten aloimme miettiä yhteenmuuttamista ja muutimmekin vuokralle kaksioon - olimme niin innoissamme.En voinut aavistaakaan mitä miltei vuoden yhdessä asumisen jälkeen tapahtuisi.
Tämä kesä eli viimeiset kuukautemme yhdessä on ollut täyttä helvettiä ainakin minulle.Kaikki alkoi haukkumisella,jolla ei ollut mitään syytä.Hänen mukaansa olin huono,paha,ruma,saamaton( vaikka hoidin kuitenkin suurimmilta osin kotityöt),hirviö,huora,mielipuoli yms.Kaiken lisäksi hän sanoi,että olen pilannut hänen elämänsä ja että hän vihaa minua.Itse en kuitenkaan koskaan haukkunut häntä vaan olin kärsivällinen ja elin siinä toivossa,että hän joku päivä lopettaa kuten hän oli luvannutkin.Tätä haukkumista ilmeni erilaisissa arkipäiväisissä tilanteissa esim.jos juutuimme liikenne ruuhkaan,hän oli myöhässä menoistaan,ruokaa laittaessa,jos en ollut noudattanut hänen minuuttiaikatauluaan tai mikä pahinta usein ilman mitään syytä.Tuosta minuuttiaikataulusta sen verran,että loppuaikoinamme minun oli suuniteltava tarkoin kaikki ystävien,vanhempien ja sukulaisten tapaamiset,jottei hän soittaisi uhkaisi heittää minua ja tavaroitani ulos yhteisestä asunnostamme ellen heti tulisi sinne - näin hän teki ihan liian usein.Hän alkoi myös syyttää minua kaikesta jopa siitä jos satuin sairastumaan se oli omaa syytäni ja masennus josta olen voiton puolella on sekin hänen mukaansa itse aiheutettua.Hän myös sanoi,että minun pitäisi hyvittää hänelle kaikkea esim. tällaisen haukkumisen jälkeen hän saattoi sanoa,että voimme sopia vasta sitten,kun olen tehnyt esim.jonkun kotityön.Myös pukeutumistani hän alkoi moittia piti kuulemma pukeutua jotenkin hienommin(myös kotona ollessa) ja paljastavammin vaikka olen aina mielestäni osannut pukeutua tilanteen mukaan.Hän alkoi päättää kaikesta: missä järjestyksessä talon pitäisi olla, mitä syödään,ketä tavataan ja mihin rahat käytetään. Hän myös alkoi olla jotenkin ahdistava siinä mielessä puristeli minua kovakouraisesti yleisillä paikoilla jopa kavereidensa nähden vaikka kielsin ja nosteli hamettakin - se oli niin nöyryyttävää(ennen hän oli aina ollut niin hienotunteinen).Mutta kuitenkin määräilyn,uhkailun,pelottelun ja haukkumisen välillä oli usein niitä hetkiä jolloin hän lupasi olla minulle hyvä,kertoi,että rakastaa minua ja sanoi,ettei voisi elää ilman minua.Se kai oli osasyynä siihen miksi minun oli sieltä niin vaikea
lähteä.Lopulta kuitenkin kaikki johti siihen pisteeseen,että aloin pelätä omassa kodissani ja mietin eroa tosissani(kirjoitinkin jo kerran aikaisemmin suhteemme tilanteesta tälle palstalle).Lopulta yhtenä aamuna hän suuttui minulle taas jostakin olemattomasta ja alkoi töniä minua oäin seinää, haukkua minua ja lopulta jopa uhkasi tappaa.Hän vaikutti tuolloin ihan toiselta ihmiseltä oli hän joskus aikaisemminkin töninyt ja riuhtonut minua,mutta ei sentään uhannut tapaa vielä silloin.Sitten kului muutama päivä ja kaikki vaikutti olevan paremmin päin ja hän sanoi katuvansa tekojaan syvästi,silti minusta tuntui,etten enää tunne häntä ja mietin miten rakastamani ihminen voi kohdella minua niin huonosti.Sitten valkeni se aamu jolloin kerroin,että minusta tuntuu,että emme voi enää jatkaa ellei hänen käytökselleen tule muutosta - en olisi saanut sanoa niin ,sillä nyt hän istui siinä sohvalla kasvot vääristyneinä silmittömästä raivosta.Hän nousi ylös niin rauhallisesti ja löi minua 2 kertaa kasvoihin kovaa avokämmenellä.Kasvoni olivat turtana kivusta,haukoin henkeä ja parahdin tuskasta.En huomannut,että niistä oli alkanut valua verta kyyneleet valuivat pitkin kasvojani ja vapisin pelosta.Hän tarttui kurkustani kiinni eikä päästänyt minua otteestaan vaan riepotteli minua ja kaatoi minut lopulta sängylle alkoi uhkailla,sillä että kohta hän hakee veitsen ja repii pääni irti,sillä ansaitsen kuoleman.Huusin apua,mutta kukaan ei kuullut ja hän kielsi huutamasta lisää.Sitten hän alkoi jotenkin rauhoittua.Hän vain sanoi,ettei ikinä voi antaa sitä anteeksi,että oten eron puheeksi ja minä sanoin,että lyömistä en anna anteeksi.Sitten itkimme molemmat siinä sylikkäin(olin yhä peloissani).Hän sanoi,et saa jättää minua.Sitten tiesin,että on oman henkeni kannalta parasta esittää tämä päivä ,että kaikki on kunnossa.Rauhoituimme ja aloimme laittaa ruokaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan oten puheeksi sen ,että pelkään häntä sitten hän heilutteli leikillä veistä ja sain vilunväreitä.Illa ha hän oli taas kuin toinen ihminen vannoi rakkauttaan puhui ja kyseli yhteisestä tulevaisuudesta.Kertoi myös ,että haluaa olla lasteni isä jne.Minä nielin tuskani ja valehtelin,että kaikki on ok - se tuntui tosi pahalta ja illalla vielä harkitsinkin,että pitäisikö minun jäädä,koska hän oli ollut taas se johon rakastuinkin.Kuitenkin yöllä,kun hän meni töihin keräsin tavarani ja lähdin - ne tunnit ennen lähtöä olivat täyttä piinaa.
Monta päivää itkeskelin:`( ja hän lähetti minulle viestejä ,jotka loukkasivat ja toisissa viesteissä hän taas yritti pyytää minua takaisin kauniilla sanoilla,siksi vaihdoin ja salasin numeroni.Nyt olen päässyt jotenkin jaloilleni kiitos lähimmäisteni tuen!!Jos olisin jäänyt sinne en välttämättä olisi enää elossa.Nyt täytyy jatkaa elämää vaikka välillä pelkään,että hän yrittää löytää minut.En minä häntä vihaa vaikka olenkin vihainen hänen teoistaan,joita kaikkia en voi ikinä antaa anteeksi.On meillä kuitenkin hyvät muistomme ja hetkemme joita muistelen lämmöllä.Kuulemma ihminen unohtaa ne huonot asiat ensimmäisenä ehkäpä hyvä niin...
Kaikille jotka tämän jaksoivat lukea kiitos!
"Se joka ei tapa vahvistaa"
Kun tapasimme olin onnellinen ja rakastunut.Mies oli kaikin puolin mukava,kohtelias,sinisilmäinen ja komeakin lisäksi meillä oli yhteisiä kiinostuksen kohteita,joita ilman emme ehkä olisi koskaan tavanneet.Hän sanoi haluavansa sitoutua ja kertoi pitävänsä myös lapsista - olin ihan myyty:)Pidin myös siitä,että hän oli niin omaperäinen ja salaperäinenkin.Sekin oli hyvä juttu,ettei hän polttanut tai juonut juuri laisinkaan.Kaikki siis vaikutti olevan ihan liian hyvää ollakseen totta.Tuntui,että hän olisi kohdellut minua kuin prinsessaa.
Vietimme paljon aikaa yhdessä ja kävimme kaikkialla. Seurustelumme siis oli kaikin puolin mahtavaa aikaa,mutta sitten,kun seurustelua oli jo jatkunut pidemmän aikaa aloin huomata miehessä hiukan mustasukkaisia piirteitä - hän tuntui vajoavan epätoivoon usein,kun olin poissa - muutaman kerran jopa puhui itsemurhasta puhelimessa.Ja jos hän joskus sattui sairastumaan esim.kerran angiinaan ja tulin häntä hoitamaan - toin ruokaa jne.hän oli vihainen ja sanoi mene pois - se oli tosi outoa ikään kuin apuni ei olisi merkinnyt hänelle mitään.Nämä olivat ensimmäisiä negattivisia piirteitä, joita miehessä huomasin.
Aikaa kului ja hän halusi mennä kihloihin kanssani ja minä olin jälleen myyty ja niinhän me menimme:)Ja se aika oli kaikin puolin yhtä vaaleanpunaista pilveä.
Sitten aloimme miettiä yhteenmuuttamista ja muutimmekin vuokralle kaksioon - olimme niin innoissamme.En voinut aavistaakaan mitä miltei vuoden yhdessä asumisen jälkeen tapahtuisi.
Tämä kesä eli viimeiset kuukautemme yhdessä on ollut täyttä helvettiä ainakin minulle.Kaikki alkoi haukkumisella,jolla ei ollut mitään syytä.Hänen mukaansa olin huono,paha,ruma,saamaton( vaikka hoidin kuitenkin suurimmilta osin kotityöt),hirviö,huora,mielipuoli yms.Kaiken lisäksi hän sanoi,että olen pilannut hänen elämänsä ja että hän vihaa minua.Itse en kuitenkaan koskaan haukkunut häntä vaan olin kärsivällinen ja elin siinä toivossa,että hän joku päivä lopettaa kuten hän oli luvannutkin.Tätä haukkumista ilmeni erilaisissa arkipäiväisissä tilanteissa esim.jos juutuimme liikenne ruuhkaan,hän oli myöhässä menoistaan,ruokaa laittaessa,jos en ollut noudattanut hänen minuuttiaikatauluaan tai mikä pahinta usein ilman mitään syytä.Tuosta minuuttiaikataulusta sen verran,että loppuaikoinamme minun oli suuniteltava tarkoin kaikki ystävien,vanhempien ja sukulaisten tapaamiset,jottei hän soittaisi uhkaisi heittää minua ja tavaroitani ulos yhteisestä asunnostamme ellen heti tulisi sinne - näin hän teki ihan liian usein.Hän alkoi myös syyttää minua kaikesta jopa siitä jos satuin sairastumaan se oli omaa syytäni ja masennus josta olen voiton puolella on sekin hänen mukaansa itse aiheutettua.Hän myös sanoi,että minun pitäisi hyvittää hänelle kaikkea esim. tällaisen haukkumisen jälkeen hän saattoi sanoa,että voimme sopia vasta sitten,kun olen tehnyt esim.jonkun kotityön.Myös pukeutumistani hän alkoi moittia piti kuulemma pukeutua jotenkin hienommin(myös kotona ollessa) ja paljastavammin vaikka olen aina mielestäni osannut pukeutua tilanteen mukaan.Hän alkoi päättää kaikesta: missä järjestyksessä talon pitäisi olla, mitä syödään,ketä tavataan ja mihin rahat käytetään. Hän myös alkoi olla jotenkin ahdistava siinä mielessä puristeli minua kovakouraisesti yleisillä paikoilla jopa kavereidensa nähden vaikka kielsin ja nosteli hamettakin - se oli niin nöyryyttävää(ennen hän oli aina ollut niin hienotunteinen).Mutta kuitenkin määräilyn,uhkailun,pelottelun ja haukkumisen välillä oli usein niitä hetkiä jolloin hän lupasi olla minulle hyvä,kertoi,että rakastaa minua ja sanoi,ettei voisi elää ilman minua.Se kai oli osasyynä siihen miksi minun oli sieltä niin vaikea
lähteä.Lopulta kuitenkin kaikki johti siihen pisteeseen,että aloin pelätä omassa kodissani ja mietin eroa tosissani(kirjoitinkin jo kerran aikaisemmin suhteemme tilanteesta tälle palstalle).Lopulta yhtenä aamuna hän suuttui minulle taas jostakin olemattomasta ja alkoi töniä minua oäin seinää, haukkua minua ja lopulta jopa uhkasi tappaa.Hän vaikutti tuolloin ihan toiselta ihmiseltä oli hän joskus aikaisemminkin töninyt ja riuhtonut minua,mutta ei sentään uhannut tapaa vielä silloin.Sitten kului muutama päivä ja kaikki vaikutti olevan paremmin päin ja hän sanoi katuvansa tekojaan syvästi,silti minusta tuntui,etten enää tunne häntä ja mietin miten rakastamani ihminen voi kohdella minua niin huonosti.Sitten valkeni se aamu jolloin kerroin,että minusta tuntuu,että emme voi enää jatkaa ellei hänen käytökselleen tule muutosta - en olisi saanut sanoa niin ,sillä nyt hän istui siinä sohvalla kasvot vääristyneinä silmittömästä raivosta.Hän nousi ylös niin rauhallisesti ja löi minua 2 kertaa kasvoihin kovaa avokämmenellä.Kasvoni olivat turtana kivusta,haukoin henkeä ja parahdin tuskasta.En huomannut,että niistä oli alkanut valua verta kyyneleet valuivat pitkin kasvojani ja vapisin pelosta.Hän tarttui kurkustani kiinni eikä päästänyt minua otteestaan vaan riepotteli minua ja kaatoi minut lopulta sängylle alkoi uhkailla,sillä että kohta hän hakee veitsen ja repii pääni irti,sillä ansaitsen kuoleman.Huusin apua,mutta kukaan ei kuullut ja hän kielsi huutamasta lisää.Sitten hän alkoi jotenkin rauhoittua.Hän vain sanoi,ettei ikinä voi antaa sitä anteeksi,että oten eron puheeksi ja minä sanoin,että lyömistä en anna anteeksi.Sitten itkimme molemmat siinä sylikkäin(olin yhä peloissani).Hän sanoi,et saa jättää minua.Sitten tiesin,että on oman henkeni kannalta parasta esittää tämä päivä ,että kaikki on kunnossa.Rauhoituimme ja aloimme laittaa ruokaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan oten puheeksi sen ,että pelkään häntä sitten hän heilutteli leikillä veistä ja sain vilunväreitä.Illa ha hän oli taas kuin toinen ihminen vannoi rakkauttaan puhui ja kyseli yhteisestä tulevaisuudesta.Kertoi myös ,että haluaa olla lasteni isä jne.Minä nielin tuskani ja valehtelin,että kaikki on ok - se tuntui tosi pahalta ja illalla vielä harkitsinkin,että pitäisikö minun jäädä,koska hän oli ollut taas se johon rakastuinkin.Kuitenkin yöllä,kun hän meni töihin keräsin tavarani ja lähdin - ne tunnit ennen lähtöä olivat täyttä piinaa.
Monta päivää itkeskelin:`( ja hän lähetti minulle viestejä ,jotka loukkasivat ja toisissa viesteissä hän taas yritti pyytää minua takaisin kauniilla sanoilla,siksi vaihdoin ja salasin numeroni.Nyt olen päässyt jotenkin jaloilleni kiitos lähimmäisteni tuen!!Jos olisin jäänyt sinne en välttämättä olisi enää elossa.Nyt täytyy jatkaa elämää vaikka välillä pelkään,että hän yrittää löytää minut.En minä häntä vihaa vaikka olenkin vihainen hänen teoistaan,joita kaikkia en voi ikinä antaa anteeksi.On meillä kuitenkin hyvät muistomme ja hetkemme joita muistelen lämmöllä.Kuulemma ihminen unohtaa ne huonot asiat ensimmäisenä ehkäpä hyvä niin...
Kaikille jotka tämän jaksoivat lukea kiitos!
"Se joka ei tapa vahvistaa"
Vastaukset 9
Vanhimmat
olet kokenut todella kovia ja teit rohkean ja oikean päätöksen kun lähdit! väkivalta on aina väärin ja sitä ei pidä kenekään sietää. olet vahva ihminen, voimia sinulle ja onnea tulevaisuuteen!
...
koita jaksaa ja muista että et ole syyllinen vastaanottamaasi kohteluun. Ei näille psykopaateille/narsisteille normaali ihminen voi muuta kuin luovuttaa ja paeta...
Monet tuntuvat elävän huonossa tai todella huonossa suhteessa (kuten sinä) eikä heillä ole voimaa tai ymmärrystä tai uskallusta lähteä pois.
Sinulla oli näitä kaikkea. Teit oikein kun lähdit ja teit viisaasti, kun kirjoitit siitä tänne. Joku kurjassa tai suorastaan vaarallisessa suhteessa elävä saa tästä varmasti kipinän ja voimaa muutokseen.
Kaikkea hyvää sinulle!
Hei ystävä.
Lue kirja Naamiona terve mieli, (Raimo Mäkelä) Saat vahvistusta viisaaseen ja ainoaan oikeaan ratkaisuusi, jonka teit kun jätit miehen.
En olisi koskaan uskonut tämän jutun levinneen. Joten eipä tässä muu auta kuin vain hieroa silmiään ihmetyksestä. Ajattelin vielä kahdesti: vastatako vai ei, mutta jokin ääni sisimmässäni halusi tuoda tämän itse todellisen tarinan esiin:
Tapasimme alunperin internetissä vajaat 1,5 vuotta sitten (ei runsaat 3-vuotta, kuten väitetty). Tutustuimme kuin sattuman kaupalla, ja vaihdoimme kuulumisia. Vähitellen aloimme tutustua toisiimme paremmin. Lopulta hän ehdotti treffeille lähtöä, verukkeenaan samalla viikolla käynnistyvä Rock festifaali, jonne hän tahtoi minut seurakseen. Lopulta tapasimme erään kauniin lähteen luona. Tapaaminen onnistui yli odotusten ja olimme molemmat todella innoissamme ja jatkoimmekin tapailua jo seuraavina päivinä säännöllisesti.
Kaikki vaikutti sujuvan seuraavat 5-päivää mitä mainioimmin, kunnes eräänä iltana hän sai aivan yhtäkkiä, ilman mitään selitystä hysteerisen itkukohtauksen ja yritti ajaa minut pois läheltään. Vähän ajan kuluttua hän kuitenkin rauhoittua ja saatoin hänet kotimatkalle ja kaikki vaikutti olleen hyvin. Kuitenkin muutaman tunnin päästä saan "loukkaavia" viestejä häneltä, jossa hän ilmoittaa ettei halua olla missään tekemisissä kanssani vedoten tunteisiinsa. Olin todella yllättynyt tästä, kuitenkin verraten siihen, kuinka hän oli edelliset päivät suorastaan ylistänyt ja kehunut minua ja puhunut kaikkea mukavaa meistä. Tämä oli vasta ensimmäinen naula arkkuumme.
Muutaman päivän päästä hän tulee yllättäen pyytämään minua takaisin ja kertoo haluistaan seurustella jälleen yhdessä. Hyväuskoisena suostun tähän ja alamme tapailemaan erittäin säännöllisesti. Hän sai lopulta minut ylipuhuttua painamaan hänen aiemman tekonsa villaisella..
Mustia pilviä alkaa näkyä jälleen kuukauden päästä. Kaikki oli mennyt tähän asti mitä loistavemmin, kunnes hän jälleen kerran ilmoittaa (jälleen ei kasvotusten) haluistaan lopettaa suhde ja unohtaa minut lopullisesti. Olen järkyttynyt, sillä sama asia toistuu jo kuukauden sisään ilman mitään järjellistä selitystä. Yllättäen muutaman tunnin kuluttua hän kuitenkin ilmoittaakin harkitsevansa suhteen jatkamista tietyin ehdoin.. Hyväuskoisena lankean jälleen ansaan. Toinen naula arkkuumme on siis isketty.
Edellä sattuneiden asioiden vuoksi alan olemaan hyvin varuillani hänen suhteensa. Lisäksi toisinaan tuntui, että hän suorastaan halusi vältellä minua ja pyrkii olemaan tunteiltaan kylmä kuin patsas minua kohtaan. Toisessa välissä hän kuitenkin myöntää rakastavansa minua ja haluavan tulevaisuudeltamme kaikkea, mitä uskomattaminta hyvää.
Loppukesästä se tapahtuu jälleen.. Hän jälleen alkaa peloitella minua jättöaikeillaan aivan tyhjästä vedoten jälleen tunteisiinsa. Yritän pitää itseni kasassa ja uskotella itselleni olevani vahva kestämään tämänkin jälleen. Pian kesäloma kuitenkin on päättymäisilläni ja kerron hänelle ajatuksistani jättää tämä suhteemme vain kesän aikaiseksi, johtuen juuri epävarmuudestani ja siitä, että koen joutuneeni haavoitetuksi, ilman järkevää syytä. Hän tästä huolimatta soittelee perääni pian vaatien suhteemme jatkumista, ja syyttäen minua "kusipää jättäjäksi", sydämettömäksi ja hyväksikäyttäjäksi.. Lopulta hän saa minusta yliotteen jatkuvalla säälin pyynnöillään, että otan riskin suhteen jatkumisesta..
Vuoden loppupuolisko sujuu mielestäni hyvissä merkeissä muutamaa järkyttävää tapahtumaa lukuunottamatta. Hänestä alkaa paljastua aivan uusia, suorastaan pelottavia puolia. Hänellä on pahan luokan mielenterveys ongelmia, joista hän viimeinkin lupautuu kertomaan minulle. Lisäksi hänen menneisyydestään ilmenee lukuisia järisyttäviä asioita, niin jokapäivästä itsemurhan yrityksestä, raiskatuksi joutuneeksi asti. Hänen raajansa ovat kaiken lisäksi aivan järkyttävän näköisten itse tehtyjen, todella syvien viiltojen peitossa. Kaikista pelottavin puoli lienee kuitenkin hänen niin sanottu "kaksois elämänsä". Toisina hetkinä hän elää kuin kka tahansa normaali nuori nainen, mutta "verhojen" takana piileskelee hyvin häiriintynyt persoonallisuus. Tämä puoli hänestä harrastaa okkultismia (luonnonuskontoa, saatananpalvontaa, rajatietoa, satanismiä .ym) , järjestää erilaisia mitä sairaimpia rituaaleja liittyen jopa oman veren juomiseen ja hengille puhumiseen. Tämä puoli hänestä on tunteeton, kylmä ja kiero ihminen. Se kuvittelee olevansa noita tai se "valittu" .
Aloin vähitellen pelätä häntä ja jouduin olemaan kokoajan varuillani, jos hän toistaisi jättämis uhkansa jälleen.. Ja tämäkin tapahtui vieläpä kahteen kertaan vuoden aikana. Tunsin itseni hyvin heikoksi ja liian varomattomaksi ihmiseksi, joka oli pistänyt kaikkensa peliin, joutuen kuitenkin jatkuvasti painostavaan suhteeseen. Aivan loppuvuodesta tapahtui jälleen järkyttäviä. Olimme viettäneet jälleen mukavan viikonlopun kaveriporukalla. Kaikkien vieraiden pois lähdettyä, hän kuitenkin vaipui lattiaan makaamaan. Hän kertoi minulle olevansa epäpuhdas ja kysyi hyväksyntääni. Kantani oli melko neutraali, mutta kuin taikaiskusta hän ryntäsi ylös lukkiutui keittiöön ja huusi tappavansa itsensä. Puskin oven auki ja revin hänen kädestään veitsen juuri ja juuri, jolla hän oli aivan iskevinään mahastaan läpi. Hän ottaa kuitenkin toisen veitsen käteensä iskien sillä minua useaan kertaan, kunnes saan sen pois terästä kiskomalla. Tästä jäi minulle luultavasti elinikäiset haavat, jotka tuskin koskaan paranevat. Seuraavana päivänä hän yrittää väkisin saada asian paineuttua villaisella ja unohdettavan. Hyväuskoisena teen taas saman virheen ja noudatan hänen käskyään vaieta asiasta ja keksiä jokin tekosyy, joksi lopulta muodostuu leipäveitsellä vahingos suhaisu, jota tuskin kukaan tuttavani meinaa uskoa.. Minulta joa kysytään useaan kertaan "eikai tyttöystäväsi.." ja kiellän vain nöyrästi, tyhmänä..
Alkuvuodesta koittavat jälleen vaikeat ajat hänen ajauduttuaan aborttiin. Joudun kellon ympäri olemaan tukena, vaikka minulla on rankkaa niin työelämässä kuin opiskelussakin. Hän yhtäkkiä soittaa minulle vaatien, että tulisin heti seuraavana aamuna klo 8.00 sairaalaan hänen tuekseen, vaikka olimme sopineet alunperin aivan toisen päivän ja ajankohdan. Suutuspäissäni sanon hänelle, etten ole varma jaksaisinko tulla. Tästä hän saa raivokohtauksen ja alkaa käyttää tätä tilaisuutta "aseenaan" minua vastaan. Lopulta hän uhkaa jättää minut lopullisesti vedoten samaan asiaan.. Uhkailu jatkuu monta päivää ja hän saa suorastaan minut polvilleni. Lopulta tilanne kuitenkin rauhoittunee tehtyäni aivan kaiken hänen hyväkseen minkä pystyn.. Tunnen itseni alistetuksi ja hyväksikäytetyksi jälleen kerran..
Kevät talvella kuitenkin ongelmat tuntuvat lähestulkoon kadonneen. Hänellä on edelleen hieman ongelmia epävakaan persoonallisuutensa kanssa, mutta yritän rohkeasti elää senkin taakan alla. Lopulta menemme kuin menemmekin kihloihin, suorastaan upeasti sujuneiden viime viikkojen jälkeen. Tämä on suhteemme onnellisinta aikaa, emmekä pysty olemaan hetkeäkään irti toisistamme.
Hän oli koko suhteen ajan lupautunut siihen, ettei minulla tarvitsisi olla lainkaan pelkoa jätetyksi joutumisesta. Hän lupasi mitä upeampia asioita meidän suhteemme, jopa alttarille astumiseen saakka.
Lopulta päädymme onnessamme hankkimaan yhteisen kodin, ja saammekin sellaisen, suorastaan unelmakaksion todella kauniilta alueelta.
Ensimmäiset kuukaudet sujuvat mitä mainioimmin, vaikkakin silmäni tuntuvat sokeutuneen yllä vaanivilta uhkilta.
Kesällä, jolloin olimme asuneet yhdessä reilun kuukauden (ei vuoden, kuten väitetty) kuitenkin kaikki tuntuu karkaavan käsistä. Hän lopettaa loppukeväästä todella runsaan lääkkeidensä käytön täysin, ollakseen mielikseen vanhemmilleen.
Hän on siis sairastanut yli 5-vuotta eräänlaista kaksisuuntaista mielialahäiriötä, paniikkihäiriötä ja psykoottista masennusta. Ikävä kyllä hän on verhonnut sairautensa muotoon "lievä masennus", vaikka se on todella paljon vakavampaa kuin tämä. Tuntuu aivan käsittämättömältä ajatukselta, miten hän voi selviytyä, hänen ollessaan täysin näistä lääkkeistä riippuvainen..
Lisäksi yhteenmuuttaminen tuo esille hänen salassa pitämänsä ominaisuudet selkeästi..
Tuhon merkit alkavat näkyä vähitellen. Ensimmäisen kuukauden innostuksen jälkeen hän vaikuttanee täysin kyllästyneen saman katon alla elämiseen. Arkiset asiat tuntuvat hänestä vastenmieliseltä ja inhottavilta. Suuren osan ajasta (jopa 10 tuntia päivässä) hän istuu vain, sohvalla tai makaa sängyssä saamattomassa olotilassa. Kaikki velvollisuudet mitä omillaan asuessa pitäisi olla tuntuvat unohtuneen häneltä täysin. Ne lankesivat omaan niskaani täysin. Hän sai muun muassa raivokohtauksen siitä, että joutuu maksamaan puolet vuokrasta, eikä rahaa jää "tarpeeksi" shoppailuun, juhlimiseen, säästöön ja niin edelleen. Lisäksi tuo edellä mainittu siivous hulluus menee ylitse. Hän kokee jatkuvasti olevansa ahdistunut jos tavarat/lattiat eivät ole siistissä järjetyksessä. Tosin saamattomuudessaan hän ei tee asialle paljon mitään, syyttelee vain minua sohvan pohjaltaan. Hän tuntuu suorastaan pitävän kirjaa kaikistani pienistäkin virheistäni ja aika ajoin käyttävän näitä aseena minua vastaan. Myös jatkuva keskustelemisen välttely ja jatkuva halpamainen valehtelu alkavat todella paljon viedä voimia. Lisäksi teen erittäin raskasta yötyötä 6 päivää viikossa ja onnistun lopulta sairastumaan vakavaan tulehdukseen. Hänelle nämä asiat ovat yhdentekeviä ja saan jopa kovia syytteitä siitä etten ole hänen vierellään nukkumassa öisin, vaikka olen ainoa ihminen, joka tuo taloon rahaa.
Lisäksi hänen on vaikea hyväksyä sairastavan anoreksiaa. Vuoden aikana hänen aiemmasta hyvästä vartalostaan on jäljellä vain kalpeahko nainen, jolta paistaa koko luusto läpi useita centtejä. Hänen pukeutumisensa kesän aikana muuttuu täysin ruumiinmuotoja mukailemattomiin vaatteisiin, jotta hän voisi peitellä anoreksiaansa. Tästä meille alkaa tulemaan myös ikäviä suhteemme ensimmäisiä riitoja..
Lopult lääkkeiden käyttämättä jättäminen alkaa tehdä pahimpia tuhojaan. Hän on viimeisen yhteisen kuukautemme aikana täysin kykenemätön normaaliin elämään, ollen vain täysin passiivinen ja välttelevä. Yritän kaikin puolin järjestää meille mukavia hetkiä risteilyä myöten, tehden kaikkeni. Palaute on kuitenkin aina samaa erittäin tylyä luokkaa.. Kuin en olisi tehnyt mitään hänen eteensä, saatika koskaan.. Hän vaatii ja olettaa minulta, että olisin kuin hänen täysihoitajansa ja edunvalvojansa. Lisäksi piinaavana yksityiskohtana alkavat näkyä hänen vanhempansa, jotka jatkuvasti haluavat nähdä tytärtään, puuttuvat meidän välisiin asioihin kovin sanoin, vahtivat koko ajan, että hohhoisin heidän tytärtään ja syyttävät minua pahimmillaan tyttärensä mielenterveyden ongelmista.
Uusia ongelmia alkaa ilmetä: Hänen sairautensa vaikuttaa kokoajan nousten taustalta niskan päälle. Hän alkaa lähes joka päivä nähdä näkyjä ja muita erilaisia aistiharhoja asunnossamme.Hän näkee muun muassa peilikuvassaan täysin eri hahmon kuin oman itsensä. Joudun vaivoin pitämään hänet pystyssä ja kaikin voimin saamaan häntä rauhoiottuneeksi. Näitä ilmiöitä sattuu päivittäin viikkokausia, ja useaan kertaan myöhästyn töistäni rauhoittaessani häntä, saaden todella kovat haukut työnantajaltani. Mikä pahinta hänen toinen "puolensa" alkaa näyttää kyntensä. Hän palaa jo alkutalvesta jätteneensä okkultismin pariin ja alkaa harrastaa rituaalejaan, jopa minun nähdeni. Viimeine piikki kuitenkin koittaa hänen alettuaan viiltelemään uudelleen salassa, ollessani töissä.
Alan tuntea itseni täysin hermoraunioksi ja haavoittuneeksi ihmiseksi. Koko kesämme näyttää valuneen viemäristä alas, muuttuen täydelliseksi synkkyydeksi. Tunnen itseni petetyksi ja olemukseltani alistetuksi. Tuntuu ettei tilanteesta tunnu olevan poispääsyä vaikka kaikin voimin yritän saada keskusteltua ja soviteltua asioita hänen kanssaan, tuloksetta.. Hän on todella itsepäinen ja suostumaton mihinkään, lisäksi myös nykyään täysin keskusteluhaluton. Jos hän on asioita luvanut, on hän kuitenkin syönyt sanansa todella pian, ja ollut tästä vieläpä ylpeä ja pöyhkeä. Lisää tulta kehään aiheuttaa hänen uusi pakkomielteensä vältellä minua kaikin keinoin. Hän lupautuu menemään kaiken maailman kissanristiäsiin yleensä ilmoittamatta tuloaikaansa, ja tämänkin yleensä tahallaan väärin.
Lopun merkit ovat näkyvissä. Tunnen menneeni lopulta hermoraunioksi, enkä saa runsaista ponnistuksistani huolimatta ajettua itseäni pois piinaavasta tilanteesta. Lopulta kärsivällisyyteni pettää ja alan kutsumaan häntä mielipuoleksi, saamattomaksi ja huonoksi tyttöystäväksi. Tästä hän katkeroituu oikein kunnolla ja hyökkää minua vastaan samalla mitalla. Yritän saada sovintoa aikaiseksi kaikin keinoin mutta hän on päättänyt vetäytyä sovinnosta ikuisesti. Kostonkierteemme vain kiihtyy, vaikka noin yli puolet ajasta pystymme olemaan rauhassa. Kuitenkin hänen pelkotilansa ja hysteeriset kohtauksensa alkavat mennä täysin ylitse keskellä yötä. Yritän saada hänet syömään jälleen lääkkeitä, mutta tästä seuraakin ilmiriita.
Lopullinen naula arkkuun seuraa kuitenkin täysin odottamattomasti. Eräänä päivänä hän on ollut lähes koko yön valveilla. Hän katsoo minua sohvaltaan liikkumattomana vihaisin katsein. Yritän kysellä häneltä voinnistaan, mutta hän ei vastaa mitään. Tuntien päästä hän antaa lopulta minulle paperin, jossa kertoo jättävänsä ja unohtavansa minut lopullisesti, ilmoittaen molempien elämien tuhoutuneen. Tämä viesti tuntui olleen viimeinen pisara. En enään pystynyt hallitsemaan kärsivällisyyttäni, joten läpsäisin häntä lievästi poskelle kahdesti, loukkauksen merkitsi. Tästä hän suuttuu hysteerisesti ja saa kovan itku/raivokohtauksen. Koko päivän hän syyttelee minua tästä tilanteesta, näin saaden teostani pahimman aseen minua vastaan. (Hänen mainitsemaansa jälkitilannetta ei synny, myöskään aiemmat väkivaltaiset maininnat eivät pidä paikkaansa, suhteessa ei ole koskaan ollut väkivaltaa).
Illalla hän alkoi yllättäen esittää ettei mitään ollut sattunut ja palasi niihin asemiin mitä meillä oli parhaimmillaan ollut. Vaikutti, että olisimme viettäneet todella mukavan illan, hänenkin näyttäessään onnelliselta. Lopulta peittelin hänet ja toivotin hyvät yöt. Hän ilmoitti olevansa aivan nukahtamaisillaan ja kertoi rakastavansa minua, pyytäen lähtemään töihin ajoissa, etten "myöhästyisi".
Ansa oli viritetty.
Saavuin töistä hyvillä mielin, kunnes avatessani oven huomasin asunnon olleen mullin mallin. Juoksin heti tarkistamaan makuuhuoneen ja järkytykseni oli suuri. Hän oli poissa, ilman mitään viestiäkään. Viimein keskellä yötä hänen isänsä ottaa yhteyttä minuun kertoen hänen jättäneen minut ja syyttäen minua murhann yrityksestä. Hänen kasvonsa olivat kuulemma aivan veressä, vaikkei teostani ollut jäänyt jäljen jälkeä. Joten hän oli itse tehnyt ne, jotta saisin kaikki syyt niskoilleni. Kaiken tapahtuneen jälkeen aloin saada häneltä viestejä (ei siis hän minulta), jossa hän ilmoittaa rakastavansa minua, toivovansa minua takaisin, suhteemme jatkuvan ja esitteli hienoja tulevaisuuden kuviaan. Joka toinen viesti oli kuitenkin hyvin kovaan sävyyn syyttävä, pahimmillaan hän vaati, että minun olisi nyt kerjättävä hänet takaisin itselleen.. jos kerta rakastaisin..
En ottanut enään syöttiä vastaan. Olen kelannut koko suhteen mielessäni päätyen lopulta hänen otteestaan lopulliseen irroittautumiseen. Kuvaavin sana voisi olla kaksiteräinen miekka. Toisaalta vihaa - toisaalta rakastaa. Jäin jälkimmäisen tunteen uhriksi, peittäen silmäni taustalla vaanivalta vaaralta..
Koen olleeni oikeutettu tuomaan totuuden ilmi.
Kiitän niitä ihmisiä, jotka jaksoivat tämänkin sekasortoisen tekstin läpi lukea..
Huvittaa muuten jälkikäteen - kuinka sain kuulla kunniani häneltä, vastaukseni jälkeen. Todella kovaan sävyyn sai kuulla melko mautonta haistattelua ynnä muuta loukkaavaa.
Kuitenkin hän on koko ajan lähetellyt viestejään ja jopa soitellut pitkiä puheluita, toivoen minua takaisin (näkemisiä ehdottanut tarkkaa päivämääriä myöten) ja haluten saada tekojaan anteeksi. Herkkä ihminen, kun olen niin toisaalta rakastan sitä puolta mitä hän on parhaimmillaan ollut, toisaalta en voisi koskaan antaa anteeksi hänen tekojaan. Tässä ollaan melko pahasti noidankehässä, josta pitäisi päästä pois. Eniten hän on satuttanut minua juuri jatkuvalla epärehellisyydellään, valheillaan ja jatkuvalla juonittelulla selän takana. Myöskin se sädekehä kuinka hän on "täydellinen ja viaton ihminen" alkaa vähitellen ottamaan kaaliin. Erityisesti tämä jatkuva mustamaalaaminen ja tietynlainen itsepäisyys. En usko, että suhteemme voisi palata normaaliksi johtuen hänen vakavasta mielisairaudestaan. Enemmänkin, pahoin pelkään jonkun viattoman hyväuskoisen päätyy vielä tämän vaaleahiuksisen noidan pataan..
Minä en ole mikään mielipuoli, saatananpalvoja tai muuta vastaavaa saatika jokapäivä itsemurhaa yrittävä henkilö ja en ole hakannut sinua veitsellä(sen tiedät myös itse)!Ja kyllä minulla on oikeus tavata ystäviäni ja hoitaa muita asioitani nämä eivät tietääkseni ole mitään kaiken maailman kissanristiäisiä.
En uskaltanut kirjoittaa tälle palstalle ihan todellisuuden mukaan noita vuosimääriä mitä olemme olleet yhdessä sillä pelkäsin,että luet/tunnistat minun kirjoitukseni ja niin luitkin ikävä kyllä:(
Olen ottanut sinuun itse yhteyttä ja vastannutkin viesteihisi eromme jälkeen ,koska olen heikko ihminen(jonka itsetunnon olet onnistunut puristamaan rusinaksi) ja ikävöidessäni sinua välillä sydämen ääni painaa enemmän kuin järjen(ajoittain olen jopa miettinyt yhteen palaamista).
Ja tiedoksi vaan,että loppuaikoinamme olin ihan hermoromahduksen partaalla (ahdistuksissani en enää saanut syötyäkään) ja silloinkin minua joskus pelottelit ihan kuin olisit vain toivonut minun sekoavan. Ei sitten tarvitse minun yksityisimpiä asioita tällä palstalla toitottaa - ne oon kertonut sinulle,koska luotin sinuun ja ne ei kuulu kenellekkään muulle.Ja tiedoksi vain,että aborttiin ei ajauduta vaan siinä päätöksessä on aina osallisena kaksi ihmistä tässä tapauksessa me.Toisaalta olen onnellinen,ettei se pieni ihminen joudu sivusta seuraamaan tälläista sotkua.
Kyllä se suuututtaa(siksi olen nyt saattanut puollustaa itseäni hieman eri malliin kuin silloin ennen alisteisessa tilassa ollessani),kun sinulla on tuo syyllistämisen taito hanskassa ja se syyllinenhän olen aina poikkeuksetta minä,koska sinulle taidan olla se pahan alku ja juuri kuten olet aina sanonutkin.Minä alan kohta itsekkin uskoa tuohon niin taitavasti osaat asiat kääntää ja vääntää:(
Mulla on jo ihan tarpeeks asiat alamäessä ei tarvitse enää enempää sitä luisua vauhdittaa keksi itelles jotain parempaa tekemistä niin minäkin yritän.Ei tartte sit enää täällä pyöriä ja lukea kaikkea tuubaa mitä minusta kirjoitat.Tällä hetkellä olen vaan niin ikävissäni,vihainen ja lamassa,että ei tiedä mitä tehdä.
Todisteet puhuvat kuitenkin jyrkästi sinua vastaan. Mielisairaus on kuitenkin todella vakava asia. Se sinun pitäisi ymmärtää. Ensinnäkin hakemalla oikeanlaista apua asiaan, sen sijaan, että rupeat manailemaan ja etsimään itsellesi mitä sairaimpia maailmankatsomuksia. Et ole mikään marttyyri tai valittu kuten tapaat ajatella. Veitsi juttuun en kommentoi enään, sillä meillä molemmilla on siitä ristiriitainen mielipide. Ikäväkseni vetosit lopulta humalaan, joka ei todellakaan oikeuttaisi näin kamaliin tekoilin. Lääkityksesi vuoksi et edes saisi käyttää tippakaan alholia, mutta sehän sinua ei koko suhteemme aikana tuntunut kiinnostavan :/
Kuitenkin välttely ja tietynlainen kieroilu selän takana eivät ole merkki rakastavasta ihmisestä. Itsetuntoasi en ole koskaan puristanut heikoksi, en ainakaan tarkoituksen mukaisesti. Sinusta olen välittänyt yli kaiken suhteemme ajan, mutta vuoden jälkeen sinussa alkoi näkyä selkeitä kyllästymisen merkkejä ja halua palata omillesi. En ymmärrä miksei asiaa voinut tuoda normaalilla tavalla esille, kuten tavalliset ihmiset tekevät. Ehkä olet sitoutumiskammoinen tai asiat johtuivat hoitamattomasta mielisairaudestasi.
Olen kohdellut sinua koko suhteemme ajan paremmin kuin hyvin ja täysin rakastaen. Vastarakkaus kuitenkin katosi loppuvaiheissa - syystä, jota en vieläkään tiedä..
Et voi pitää itseäsi parempana ihmisenä kuin muut. Olet tehnyt itse väärin ja nuo provosoivat viestisi puhuvat jälleen puolestaan. Kuinka saat toisen viattoman syyllistettyä valheen ja itsesäälin voimalla suhteemme tuhoajaksi. Hyväksyisit viimein julmat tekosi, sen sijaan että varjelisit omaa virheetöntä minääsi maailmalta.
Sinun kannattaisi hakautua viimein hoitamaan sairautesi. Se on parasta mitä voit tehdä. Myös asennemuutos olisi tarpeen, ettei enään koskaan mitään yhtä järkyttävää voisi tapahtua. Kaikki on nyt kiinni omasta itsestäsi.
Ikävältähän se tuntuu myöntää, mutta toivoisin edelleen, että olisit se sama ihana ihminen, johon alunperinkin tutustuin. Ehkä tällöin molemmilla voisi olla myös toivoa elämässään.. ;)