½ maraton odottaa, mutta..

olisi tällainen pienimuotoinen ongelma. Eli aion osallistua puolimaratonille tuossa syyskuun alussa ja tarkoituksena ei ole enempää eikä vähempää kuin päästä maaliin asti. Olen tällainen vähän liikuntaa harrastava opiskelijankuikelo, joka kuitenkin pitää pitkistä juoksulenkeistä. Homman nimi onkin se, että kerkeääkö tässä vielä muutaman viikon aikana pääsemään kuntoon tuota ko. matkaa varten? Pisin lenkki joka on taittunut on toistaiseksi 13,5 km ja se meni löntystellen 1,5 tuntiin. Teen nykyisellään noin päivittäin/joka toinen päivä 5-8 km:n lenkkejä. Pitäisikö pysyä tuossa mitassa vai ruveta pidentämään jo edessä olevaa koitosta varten? Jos joku viitsii vaivautua edes vittuilemaan niin kiitän ja kumarran.
2465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sanoisin näin, että läpi se menee ja alle kolmeen tuntiin. Suosittelen että tulevana viikonloppuna juokset 2 tuntia 15 - 30 minuuttia niin ettet hengästy. ELi jos sykemittari ni sitten semmosta 120-140 sykkeellä. Siitä tulee noin 18 kilsan lenkki. Koska jos et kertaakaan juokse yli kahta tuntia ennen puolimaratonia, niin en usko että läpi pääset. Kahden tunnin jälkeen kroppa huutaa eritavalla juotavaa ja muitakin muutoksia tapahtuu. Sen kun kerran kokeilet ja sen jälkeen palaudut 3 päivää ja sitten teet muutaman lenkin niin varmasti läpi menee. Mutta pidä huolta että on yli 2 viikkoa aikaa palautua pitkästä lenkistä. Juokse rauhallisesti, jos syke nousee niin lenkistä ei ole hyöytyä. Tsemppiä.

Äänestä

Itse juoksin vain kerran ennen puolikasta 1.45 min juoksun, yleensä juoksin 5-7 km pari kertaa viikossa, 10 km kerran viikossa.

Puolikas meni läpi 2:16 aikaaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käpälämäki85 kirjoitti:

olisi tällainen pienimuotoinen ongelma. Eli aion osallistua puolimaratonille tuossa syyskuun alussa ja tarkoituksena ei ole enempää eikä vähempää kuin päästä maaliin asti. Olen tällainen vähän liikuntaa harrastava opiskelijankuikelo, joka kuitenkin pitää pitkistä juoksulenkeistä. Homman nimi onkin se, että kerkeääkö tässä vielä muutaman viikon aikana pääsemään kuntoon tuota ko. matkaa varten? Pisin lenkki joka on taittunut on toistaiseksi 13,5 km ja se meni löntystellen 1,5 tuntiin. Teen nykyisellään noin päivittäin/joka toinen päivä 5-8 km:n lenkkejä. Pitäisikö pysyä tuossa mitassa vai ruveta pidentämään jo edessä olevaa koitosta varten? Jos joku viitsii vaivautua edes vittuilemaan niin kiitän ja kumarran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu